Räpläämisestä

Aiheesta voisi jauhaa ja väitellä tunti tolkulla ja totta kai pidän omaa mielipidettäni ainoana oikeana.
Viime viikkoiset keskustelut nuorten yleisestä pahoinvoinnista, niin koulu maailmassa kuin vapaa ajalla sekä kotona.
Jokainen etsii syitä ja syyttelevät toisiansa, vaikka kylmä tosi asia on ettei ongelmia näin ratkota.
Mun oma näkökulmani on se että, nuorten pahoinvoinnin syy on alkujaan yhteiskuntamme asettamien paineiden syytä. ( nykyvanhemmat luovat itselleen ja muille turhia paineita kasvattajina ) Nykyajan vanhemmat syyttävät opettajia lapsien ja nuorten pahoinvoinnista joka näkyy mm.koulukiusaamisena ja erillaisina häiriökäyttäytymisenä. Onko oikein syyttää opettajia siitä että vanhemmat itse ovat yksinkertaisesti, niin kiireisiä ja omista lapsistaan ja nuoristaan vieraantuneita etteivät jaksa, taikka kykene pitämään heitä "kurissa" ja olemaan läsnäolevina kasvattajina.

Uskon että kaikki lähtee jo varhaislapsuudesta ja siitä mitä kukin silloin kokee. 

Yhä useampi lapsi joutuu eroon vanhemmistaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa esim. vanhemmat palaavat työelämään jo äitiysloman päätyttyä, sillä on ansaittava rahaa. 

Päivähoitopaikka saattaa tuntua vanhemmasta hyvältä idealta ja lapsi ei tässä vaiheessa ilmaise välttämättä tyytymättömyyttään, tai sitä ei eroteta. 

Mielestäni, niinkuin varmaan monen muunkin (aiheesta on tehty useita tutkimuksia) lapsen paikka ensimmäisenä elinvuosina on tuttujen ja turvallisten vanhempien tai aikuisten seurassa. Päivähoidossa tarjottava hoito ei riitä täyttämään lapsen tarpeita, lapsi joutuu kokemaan liian monenlaisia tunteita, kuten pettymystä, ikävää, torjutuksi tulemista vuorovaikutus tilanteissa.
( kuinka monta kertaa päivässä päiväkodin työntekijää jotuu sanomaan lapselle että odota hetki, tämä hetki kestää usein ikuisuuden. )
Tämä ja nämä seikat valitettavasti vaikuttavat lapsen ja nuoren käyttäytymiseen myöhemmin hänen elämässään.
He kokevat erkaantuneensa vanhemmista jo varhain, jolloin kunnioitus vanhempia kohtaan ei välttämättä säily. Vanhemmilla taas on huono omatunto kun eivät raskaan työpäivän jälkeen jaksa keskittyä täyttämään lapsen/nuoren kaipaamaa huomiota ja syyllistä etsitään kodin ulkopuolelta. Päiväkodin hoitohenkilökunta ja koulussa opettajat saavat osansa vanhempien haukuista.

Ratkaisuksi riittäisi esim. että vanhemmille tarjottaisiin jo lapsen ensimmäisellä neuvola kerralla tietoa lapsen psyykkisestä kehityksestä ja painotettaisiin vanhemman roolin tärkeyttä lapsen elämässä, Tälläisen tiedon tarjontaa tulisi olla tarjolla riittävästi ,niin kauan kun perhe asioi lasten neuvolassa. Lisäksi tietenkin vanhemmille olisi suotavaa saada mahdollisuus sellaiseen taloudelliseen tukeen että lapsen kanssa olisi mahdollista olla kotona niin pitkään kuin se on lapselle tarpeellista.
Olisi myös suotavaa tukea ja rohkaista isovanhempia hoitamaan lapsenlapsiaan esim osa aikaisena hoitojärjestelynä ja tarjota myös heille taloudellista tukea. Tämä auttaisi myös lapsiamme kunnioittamaan vanhempaa sukupolvea myös myöhäisemmässä elämän vaiheessa. ja voisi olla jokseenkin mahdollista että jos suhde isovanhempiin säilyisi säästäisimme pitkällä aikavälillä myös vanhusten hoitokustannuksissa.
Ja toki olisi ihanteellista jos valtio kohdentaisi säästö toimensa johonkin muuhun kuin lapsiin ja nuoriin kohdistuviin palveluihin, sillä totuus on se että tulevaisuutemme on heidän käsissää.

Antaisin myös jokaiselle vanhemmalle miettimisen aiheeksi miettiä millainen on läsnäoleva vanhempi.
Nykyään vanhemmat eivät välttämättä ole tarpeeksi läsnä, vaikka ovatkin kotona lasten kanssa.
Usein yhteisiä hetkiä kotona häiritsee aikuisen alitajuinen puhelimen vahtaaminen ja sen räplääminen.
Sorrun tähän myös itse usein ja jäinkin miettimään mitä minä tein silloin kun mulla oli vanhan mallinen puhelin, ilman nettiä ja turhan päiväisiä toimintoja. Olinko enemmän läsnä.
Silloin olin enemmän läsnä, mielessäni ei ollut niin paljon ylimääräistä ja keskityin helpommin lapsen kanssa olemiseen. Olin myös vähemmän kiireinen.
Niimpä haastan itseni ja kaikki muut vanhemmat elämään ilman puhelimen räpläämistä viikon ajan.
Tarkoitan tällä sitä että puhelin pysyy hyllyssä, tai missä kukin sitä sitten säilyttääkin,.
Siihen vastataan vain silloin kun se soi, tai sillä täytyy soittaa.
Jättäkäämme siis hyvät naiset ylimääräinen räplääminen vähemmälle!
Niin ja miehet räplätkää vähemmän.

 RÄPLÄÄMISTÄ VASTAAN!

Ps. Ilmoittelen kuinka vaikeaa on olla ilman räpläämistä!

 Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin mielipiteitä asiasta/asioista joten kommentoikaa rohkeasti.