sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Itsekkyys

Mitä on itsekkyys ja koska on oikea aika olla itsekäs?
Mä koen olevani välillä liiankin itsekäs johtuen ehkä siitä että olen oppinut taidon vasta myöhemmällä iällä. Huomaan usein arjessa ajattelevani aina ensin muita esim lapsia ja Kalevia sekä ystäviä.  Tykkään auttaa muita ja joskus havahdun siihen kuinka väsynyt olen, silloin tiedän että on syytä välillä hoitaa itseään ja kuunnella omaa kehoa ja mieltä.
Arkisissa asioissa epäitsekkyys näkyy pieninä asioina kuten esim. Ajattelen viikonloppu aamuisin Kalevin väsymystä ja annan hänen nukkua niin pitkään kun unta riittää (en muista koska olisin itse nukkunut 8 pidempään) mietin myös ruokakaupassa aina mitä muut haluavat syödä, mietin päivittäin onko kaikilla mieluisat vaatteet seuraavaksi päiväksi
( myös Kalevin vaatetus heh)
Itsellä ei niin väliä voin hyvin nukkua sitten haudassa, syödä mitä jää ja pukea päälleni mitä sattuu.
Autan mieluusti myös ystäviäni kuuntelen heidän huoliaan ja olen valmis antamaan viimeisistäni (raha) heille mikäli he sitä tarvitsevat. Joskus huomaan että kaikkeni antaneena itselle ei jää mitään, paitsi tietysti hyvä mieli siitä että muilla on hyvä olla.
Auttakaamme siis muita mutta muistakaamme myös pitää huolta itsestämme jotta jaksamme auttaa!

Loppuun kuvia menneeltä viikolta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti