Istun yksikseni ja juon aamukahvia, muut nukkuu. Minun oma aamuhetkeni johon vielä kuukausi sitten kuului karvaisen ystävän aamulenkki. Voi miten osaakin olla ikävä.
Tänään on tiedossa erikoinen tai no, arjestapoikkeava tiistai sillä Kalevi ja Aino ovat aamun kotona. Ainolla on nimittäin puoliltapäivin silmälääkäri. Puolenvuoden välein seurataan silmiä karsastuksen vuoksi. Mun päivä ei tietenkään muutu muuta kun siten että päiväkodin ja kodin väliä ei tarvitse kulkea tänään. Kivaa vaihtelua sekin saa kävellä suoraan leikkipuistoon. ( jos multa kysyttäs en kävisi ikinä leikkipuistoissa) Koen olevani kuin koira koirapuistossa, ilman sitä
aah niin ihanaa vapauden tunnetta.
Tänään on tiedossa erikoinen tai no, arjestapoikkeava tiistai sillä Kalevi ja Aino ovat aamun kotona. Ainolla on nimittäin puoliltapäivin silmälääkäri. Puolenvuoden välein seurataan silmiä karsastuksen vuoksi. Mun päivä ei tietenkään muutu muuta kun siten että päiväkodin ja kodin väliä ei tarvitse kulkea tänään. Kivaa vaihtelua sekin saa kävellä suoraan leikkipuistoon. ( jos multa kysyttäs en kävisi ikinä leikkipuistoissa) Koen olevani kuin koira koirapuistossa, ilman sitä
aah niin ihanaa vapauden tunnetta.
Päin vastoin jos keskittyminen omasta pienestä tyttärestä herpaantuu hetkeksikin tuntuu kuin olisin jollain tavalla alaston ja pian huomaan useammankin silmäparin tuijottavan leveä hymy huulillaan. Lievää paniikkihäiriötä sanoisinko.
Kalevi sanoo aina että olen sosiaalinen ja että minulle ei sovi pelkkä kotiäitiys, mikä voi osaltaan pitää paikkaansa.
Kalevi sanoo aina että olen sosiaalinen ja että minulle ei sovi pelkkä kotiäitiys, mikä voi osaltaan pitää paikkaansa.
Olen vuosia kärsinyt paniikkihäiriö oireista tai ainakin useamman lääkärin diagnoosi on ollut paniikkihäiriö, mutta mistä sen tietää. Sain paniikkikohtauksia julkisilla paikoilla ollessani ja esim asioiden hoitaminen ja julkisilla liikkuminen oli haastavaa.
Saatuani Nean oireet alkoivat lieventyä, enää ei ollut aikaa panikoida sillä oli pakko kohdistaa kaikki energia ja havannointi rakkaaseen parkuvaan lapseen. ( Nea oli itkuinen vauva ja liikkuminen ei aina ollut helppoa )
Toki panikoin vieläkin tietynlaisissa tilanteissa, tämä ilmenee usein monenlaisena sinkoiluna ja säheltämisenä julkisilla paikoilla, eli jos näätte oudon hikisen naisen sinkoilemassa niin älkää pelästykö, se olen vain minä, hoitamassa asioita. heh.
Esimerkkinä toissapäiväinen kirjastokäynti jolloin kävimme hakemassa Nealle kirjastokorttia, päätyi niin, että istuin lopulta jonkun vieraan miehen lastenvaunuissa. Ja mitenkä tämä on mahdollista no , kirjastotädin tilalle oli tullut kirjasto "poika" jonka kanssa asiointi oli hiukkasen jännittävämpää ja lähtiessäni kiireen vilkkaa, tietty sen jälkeen kun olin asiani hoitanut, peruuntin tyylikkäästi takana seisseen miehen vaunuihin.(niin sanotusti pyllähdin)
En siinä tilanteessa, puna poskillani kerennyt edes kysymään olinko liiskannut kenties hänen pienen käärönsä, vaan pakenin paikalta.
Voi sitä häpeän määrää vaikka näin jälkikäteen naurattaakin. Mutta siis sellaista pientä panikointia toivottavasti ihmiset eivät luulleet minun olevan humalassa.
Näitä tarinoita riittää voisin kirjoittaa kirjan: Susanna Panikoi.
Paniikkihäiriö voi esiintyä monenlaisessa muodossa, tai näin olen kuullut. Oireet voivat olla monenlaisia mutta itse uskon että itsetunnolla on asian kanssa paljon tekemistä. Jos tunnet olevasi kaunis ja itsetuntosi on jokseenkin kohillaan panikointi voi vähentyä kun taas jos kuljet vanhoissa verkkareissa tukka rasvaisena voi oireet esim. "apua kaikki tuijottaa minua" olla hyvinkin vahvoja.
Suosittelen siis jokaiselle pitämään huolta omasta ulkoisesta kuin sisäisestä kauneudesta, Näin voimme välttää monet panikoinnit.
No joo mutta mä lähen tästä nyt panikoimaan tonne ulos, ei sitä koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti