Valvottuja öitä

Tuleekohan näitä valvottuja öitä ikävä kun niitä ei enää ole?
Elämä on taas tuntunut muutaman päivän junnaavan paikallaan ja jostain syystä en näe sitä niin positiivisenä asiana kuin ehkä pitäisi.
Elämästä vaan tuntuu puuttuvan jotain, enkä millään saa kiinni siitä mitä se voisi olla.
Mullahan on kaikki mitä vain tarvirsen mutta silti olo on jokseenkin tyhjä.
Kaiken tän lapsiperhe elämän pyörittämisen, ja kaiken maailman arkiasioiden murehtimisen keskellä elämä on jotakuinkin täydellistä.
Ympärillä on paljon elämäänsä tyytymättömiä ihmisiä jotka valittavat valittamistaan ja saavat huolillaan oman elämäni tuntumaan helpolta.
Jos suurin murheeni on kiukutteleva viisivuotias ja se mitä ihmiset ajattelevat pienen neidin raivokohtauksista, on pakko myöntää että pienet on mun murheet. Toiset painivat eri mittakaavassa murheidensa kanssa ja siksi koen tuntevani väärin ja ennen kaikkea valittaminen näinkin onnellisessa asemassa on naurettavaa.
Ruokailut ovat sujuneet hyvin ja turhilta mässäilyiltä on toistaiseksi vältytty, olo on silläkin saralla hyvä.
Tulevaisuus pyörii mielessä ja olisi suurten valintojen aika, mutta jostain syystä pelkään valitsevani väärin. Mitä ihmettä mä sitten teen? Pitääkö kestävä rikkoa?
Pään vaivaa tuottaa etenkin se että valintoja täytyy tehdä ottamalla huomioon myös pikkuväki ja ajateltava etenkin heidän tulevaisuuttaan. Syytänkö itseäni jos valitsen väärin? Kadunko lopun ikääni päätöstäni?
Joku voisi luulla kyseessä olevan elimen luovutus tai jokin muu suuri päätös, mutta tälläkertaa kyse on kuitenkin vain päätöksestä missä viettää seuraavat 16 vuotta.

Näillä mennään!

Projekti kesäkuntoon?

Tähän aikaan vuodesta moni suomalainen potee joulun jälkeistä ähkyä ja miettii kuinka ryhdistäytyä. Vaikka jouluna ei tullutkaan mässäiltyä on minullakkin suunnitelmia joiden avulla parantaa omaa kuntoa. Kuten aikasemmin on tullut ilmi on ulkonäkö ja oma hyvinvointi on myös tässä huuushollissa tärkeä.
Projekti jota en kutsuisi kesäkuntoon projektiksi vaan pikemminkin mieli kuntoon projektiksi, on aloitettu ja takana on kuusipäivää ruokavaliota jossa on edelleen runsaasti proteiinia ja vähemmän hiilihydraatteja.
Olo on selkeästi parempi.
Kilometrejä kävellen ja välillä juosten kertyy normaalissa arjessa paljon, mutta erityisesti nyt liikuntaa on lisätty.
Entisen kuuden kilometrin lenkit on korvattu 12 kilometrin lenkeillä.
Oon aina ollut ihminen jonka mielialat ovat menneet ylös ja alas nopeasti.
Uskon ruokavaliolla olevan huomattavasti parantava vaikutus tähänkin vaivaan. Joten jokainen alakuloisuudesta ja väsymyksestä, puhumattakaan masennuksesta olisi syytä tarkailla syömisiään ennemmin kuin tarttua nappipurkkiin.

Vielä kun saisi oman ruhonsa raahattua salille saisi tuloksiakin enemmän, mutta ei kiirettä eihän?

Tänään me tyttöjen kanssa vaan ollaan,ilman kiirettä ilman pakollisia menoja, olla löllötellään ja nautiskellaan yhdessä olosta.
Isoin prinsessa lähti kaverin syntymäpäiville ja pikkuiset leikkivät kotia, siksi siis tämä oiva sauma kirjoittaa kesken päivän, harvinaista herkkua.
Pikku Lotta kasvaa huimaa vauhtia ja pian huushollissa ei enää pyöri yhtään vaippapöksyä kääk haikeaa.
Seitsämän pitkää vuotta huusholliin on raahattu jos jonkin moisia paketteja täynnä imukykyisiä ja vähemmän imukykyisiä vaippoja, ja nyt se aika on ohi.
Taidan säästää paketin viimeisen vaipan muistoksi heh!
Oon huomannut että Blogiani lukee aika moni ihminen vaikka kommenteja ei satelekkaan.
Olisi huisin hauska tietää millaisia ihmisiä lukijoiden takana oikeen onkaan, joten rohkeasti kommentoimaan.
Vaikka lähinnä itselleni muistoksi kirjoitan on aina mukava tietää että joku muukin lueskelee höpö höpö juttujani : )

Nyt jos lähtis kattomaan millainen leikki noilla rakkauspakkauksilla oikeen onkaan, ei sitä tiedä vaikka pääsisi osallistumaan mummon roolissa.

Hauskaa viikonloppua!

Ihana arki

Lomailu on kivaa, mutta pakko myöntää että niin on arkikin. Arkisin tuntuu olevan niin selkeät sävelet.
Valitettavasti kirjoittelu on jäänyt vähemmälle, sillä arki illat on pyhitetty karvaiselle lapselle, jolla on selvästi jonkin asteinen uhma ja kokeilu kausi. Ennen niin selkeät käskyt ovat muuttuneet pikku jätkän mielestä mahdottomiksi.
Ihan kuin korvat olisivat jääneet lenkkipolun varrelle tai silloin tällöin kotiin.
Onneksi uskon että koiran kasvatuksessa ja lasten kasvatuksessa on kenties muutamia samoja seikkoja.
Uskon että määrätietoisena ja johdonmukaisella toiminnalla jätkän pätkästä kasvaa kelpo koiruus.
Onhan se joskus vaikeaa asettaa rajoja ja pysyä tiukkana kun toinen nappisilmillä tuijottaa niin viattoman näköisenä, tälläisiä tilanteita tulee väistämättä eteen nykyään useamman kerran päivässä.
Onneksi meillä on kaikki illat aikaa harjoitella ja ennen kaikkea viättää yhteistä aikaa.
Pienestä asti on ollut selvää että pojan mielestä nenätyöskentely on kivaa ja erittäin hyvän hajuaistin omaavana ollaan viimeaikoina etsitty erillaisia esineitä niin sisällä kuin metsässä.
Ruuan etsiminen oli alkuun pop mutta selkeästi liian helppoa joten vaikeutin etsintää siirtymällä vähemmän haiseviin asioihin heh!
On erittäin palkitsevaa huomata kuinka rakas karvainen ystävä nauttii jokaisesta onnistuneesta suorituksesta.
Sellaista tällä erää nyt palattava päivärytmiin.

Hyvää uutta vuotta!

Vuosi 2014 oli melkoinen, omalla tavallaan raskas ja helpottava. Opin valtavasti uutta niin itsestäni kuin elämästäkin.

Vuoteen mahtui mm.muutto karmaisevalta Kiteeltä suureen Espooseen, Rakkaan Vili-pojan muutto meille, keskimmäisen lapsen päiväkodin aloitus, esikoisen kolumaloitus, kotiäidiksi palaaminen ja paljon muuta.

Huoli omasta ja läheisten terveydestä oli pysäyttävä kokemus, mutta taas olen vahvempi ja kaikki on hyvin.

Sairastelukausi näyttäisi olevan parempaan päin ja lomaakin jäljellä melkein viikko. Tämän viikon aijon nauttia ja kerätä voimia.

Luvassa on kymmeniä kilometrejä talsittavaa kera karvaisen ystävän ja se jos joku on rentouttavaa ja terapeuttista.

Ja kuten aikasemmin kerroin on edessä myös omaan olomupotoon panostamista ja haaveena kentiäs syöpäkääryleistä eroon pääseminen, vaikka mitään en lupaakkaan.

Elämä alkaa olla siinä mallilla että on aika toden teolla miettiä tulevaisuutta etenpäin ja jatkuvasta vauvakuumesta potevana ihmisenä ajatus siitä että perheessämme ei enää ole vauvaa saatika taaperoa on karmaiseva. Järki kuitenkin sanoo että lapsiluku on täynnä ja on vihdoin aika keskittyä myös itseensä.

Takana on seitsämän raskasta ja rakasta vuotta, jolloin perheessämme on aina ollut pieni lapsi.(toki niitä on yhä mutta ei enää niin pieniä) Nyt se on muuttunut ja on vaikea kuvitella millaista on elää ilman vaippaikäistä, keittiöstämme puuttuu syöttötuoli ja saan lurpsahtaneet rintani omakseni ilman että joku roikkuu niisä jatkuvalla syötöllä.

Outoa mutta silti aika haikeaa, minun lapseni ovat kasvaneet ja irtautuneet askeleen lähemmäksi maailmaa byhää.

taapero

Vili Vauva

Ensimmäinen koulupäivä