Yöllisiä mietteitä

Viime viikot ovat suoraan sanoen olleet syvältä.

Kaikki ovat olleet kipeinä ja eritteiden määrä huushollissa on ollut sekavan kirjava ja runsas.

En toivo tälläistä edes pahimmalle viholliselle yök!

Onneksi tilannetta helpottamaan saapui jälleen rakas anoppi, joka auttoi jälleen pelkällä läsnäolollaan perheemme arkea.

Joulu, tänä vuonna voimme kysyä mikä se sellainen on? Jouluvalmisteluja ei tehty vaan kokosimme hätäsesti muovikuusemme johon lapset räkäsine käsineen ripustivat koristeita, jouluruuaksi paistoimme toki kinkun vaikka laatikot jäivätkin kauppaan, hyvä niin sillä perheessämme ei löydy tällähetkellä yhtään maku tai hajuaistin omaavaa henkilöä ja muutamalla tavara tulisi pihalle yhtä nopeasti kuin meni sisäänkin,joten se ruokailuista.

Puhumattakaan siitä että joku haluaisi tulla viettämään meille joulua, no joo täytyisi olla aika uhkarohkea tyyppi.

Kolmena yönä olen herännyt siihen kun joku on oksentanut naamalleni, ja pesukone on pyörinyt yötä päivää. Aah niin rakkaat lapset ja ihana joulu. 

Mutta onneksi ei enää ole vuottakaan kun on taas joulu, joten sitä odotellessa!

Puhelimen arkistoista löytyi viikon takainen teksti:

Täällä taas valvotaan pikku Lotan kanssa, unta häiritsee tällä kertaa kuume.

Luovutin tunti sitten, tunnin nukuttamis yrityksen jälkeen, ja keitin pannullisen kahvia.
Oishan sen Sunnuntai päivän voinut toisinkin viettää, mutta minkäs teet.
Tiedän että valinta on omani en vaan pysty enkä jaksa nukuttaa lasta silmät ristissä useampaa tuntia.
Tälläiset yölliset valvonta hetket saavat jälleen miettimään omaa roolia äitinä.
Millainen äiti minä olen? Ja miksi minä olen juuri tälläinen äiti.
Koen olevani äiti joka rakastaa lapsiaan enemmän kuin mitään muuta, koen olevani jokseenkin huono pitämään kuria johtuen ehkä omasta lapsuudestani.
Olen äiti joka kasvattaa lapsensa ilman turhia paineita, usealle termi vapaakasvatus on tuttu ja mielestäni oma kasvatustapani tavoittelee sitä.
Inhoan ja vältän tilanteita jossa joutuisin pakottamaan lapseni tekemään jotain, minun kanssani voi aina neuvotella vaikka sanonkin aina viimeisen sanan.
Pidän kiinni tavotteistani vaikka neuvottelun varaa onkin, kunhan päämäärä pysyy.
Yritän välttää tilanteita joissa lapsi joutuu karjumaan naama punaisena.

Tälläisiin tilanteisiin törmää usein, siis että lapsi itkee, potkii ja huutaa ja aikuinen ei reagoi tai reagoi liian ankarasti.
Yleisimpiä tilanteita voisi olla vaikka seuraavanlaisia.

Esimerkki 1.
Lapsi on päiväkoti päivän jälkeen otettu väsyneenä mukaan ruokaostoksille suureen markettiin, ihmisiä ja hälinää on paljon.
Lapsi on jo valmiiksi väsynyt ja olisi mielummin kaivannut vanhemman kanssa kotona olemista ja rauhassa sylittelyä.
Äiti yrittää kerätä ostoksia puhuen samalla puhelimeen. Lapsi tahtoisi jo pois kaupasta ja alkaa juoksennella pitkin kaupan käytäviä, pitäen samalla kovaa meteliä.
Äiti yrittää ilmein kertoa lapselle että tämä ei ole sallittua sillä olisi kauhean noloa lopettaa puhelu lapsen takia.
Lapsi alkaa kontata pitkin kaupan lattioita vaatien kovaan ääneen äitiä ostamaan karkkia.
Tässä välissä äiti on lopettanut puhelun ja kertoo lapselle tai oikeastaan ohi kulkevalle mummolle että tänään ei ole karkkipäivä.
Siitähän lapsi riemastuu ja heittäytyy lattialle potkimaan ja kiljumaan.
Tässä vaiheessa äidin posket helahtavat punaisiksi pelkästä häpeästä.
Äiti yrittää selittää karjuvalle kullan nupulleen kuinka noloa hänen  käytöksensä on ja kuinka kaikki ihmiset tuijottavat heitä. No kuinka tilanne ratkeaa?
puolituntia myöhemmin kaupasta poistuvat nyyhkyttävä tyttö ja hänen äitinsä, ja heillä ei suinkaan ole kauppakasseja täynnä ruokaa vaan kassillinen puolillaan makeisia.
Kuinka äiti olisi voinut toimia toisin?
Ensinnäkin hän olisi voinut suunnittella viikkoaikataulunsa niin että lapsen ei tarvitsi olla mukana kauppareissuilla.
Jokainen vanhempi kuitenkin tietää että suunnitelmat lapsiperheissä elävät ja aina kauppareissu aikuisten kesken ei ole mahdollista, mutta olisiko kuitenkin ollut mahdollista tehdä jotain toisin?

Palataan aiheeseen kunhan tämä jokseenkin lepsusti kasvattava äiti on saanut muutaman tunnin unta!

Viime aikoinen lasten sairastelu on vienyt voimia.
Meidän huushollissa on kertaheitolla mennyt vuorokausirytmi sekaisin ja sen korjaaminen ei aina ole kovin helppoa, pahoitteluni naapureille yöllisistä metelöinneistä.
Kaksivuotias kun ei ymmärrä vaikka kuinka selität että olisi kiva jos ei kiljuttaisi kun on yö tai että ei välttämättä tarvitse karjua keuhkojaan pihalle vaikka kipeä olo olisikin.
Sairasteluun on kuulunut myös yksi oksennuksen täyteinen yö kun keskimmäinen neitokaisista päätti ruveta putsaamaan mahalaukkuaan urakalla, mikä lie ihme pöpö liikkeellä.
Onneksi talossa on tällä hetkellä kaksi aikuista 24 h joten nukkuakkin aina välillä saa.
Uupumusta on lisännyt oma tunne yksinäisyydestä, jonka olen kylläkkin itse valinnut mutta silti.
Olen viimeviiklkoina kokenut enemmän epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunnetta, kuin onnistumisia.
Olisi kai aika stopata vaihteeksi ennen kuin palan loppuun.
Onneksi olen vuosien saatossa oppinut tunnistamaan ja lukemaan itseäni ja osaan höllätä silloin kun siihen on tarvetta.
Kaikilla ei kuitenkaan ole aina mahdollista saada lastenhoitoapua ja siksi koen olevani onnellisessa asemassa ja iso kiitos kuuluu rakkaalle miehelleni, joka jaksaa arkiset kiukutteluni ja tukee minua.
Ilman häntä en jaksaisi. Joskus toisen läsnäolon tärkeys unohtuu sekä apukäsien ja voimahalejen merkitys arjessa, se kuinka tärkeä toinen oikeasti onkaan ja sitä pitää toista itsestään selvyytenä.
Joskus on koettava edes pieniä alamäkiä jotta voi taas kivuta ylämäkiä niin arjessa kuin parisuhteessa.

Joulun muistelmat

Muistan elävästi lapsuuteni joulut, ei valittamista oli lahjoja ja hyvää ruokaa ja joulutunnelmkin oli hyvä.
Muistan myös elävästi sen tunteen kun vietin omaa jouluani ekaa kertaa äitinä omassa kodissa,se tunne ja pakokauhu mikä mulle iski eräänä joulukisena iltana, Mun olisi tehtävä se itse, taijottava lapselleni joulu tunnelma,lahjat, ruuat ja kaikki ja vain siksi että halusin  hänen muistavan lapsuuden joulut niin kuin minä muistin omani ja voisi joskus tarjota hyvää mieltä toisille, kenties omille lapsilleen. Silloin päässä alkoi naksua ääk en selviydy tästä. Aloin ymmärtää sitä miksi aikuisilla oli aina ennen joulua pinna kireällä, sillä huomasin että minullakin oli. Se tunne kun aika on mukamas loppumassa kesken niin ja ruoka, puhumattakaan rahasta sekin loppuu ja entä jos en ehdikkään saada juuri sopivaa kinkkua, kauheaa kaupatkin ovat kiinni kaksi päivää. Entäs jos pikkuinen kullannuppuni ei tykkääkkään kolmestakymmenestä lahjastaan tai entä jos en muistakkaan ottaa tarpeeksi valokuvia.
Jouluaattona huomaan että aamutoimet eivät juurikaan poikkea muista, kaurapuuron siasta syömme riisipuuroa ja ulkoilemme normaaliin tapaan. Lounaalla syömme nakkikastikkeen siasta kinkkua ja laatikoita ja illan tullen pikkukakkosen sijasta availemme paketteja. Taapero katsoo minua hölmistyneenä ikäänkuin kysyen, mitä näille kuuluisi tehdä?
Ja niinhän siinä käy, että minä saan ne paketit aukoa ja ennen kuin olen saanut kolmatta pakettia auki on taapero tepsutellut vanhalle lelukopalleen ja ruvennut leikkimään.
Yritän saada hänet epätoivoisesti kiinnostumaan hienoista lahjoistaan ja hän jopa ottaa yhden käteensä, kääntelee ja vääntelee hetken ja viskaa sitten olan yli katsoen minua jälleen kysyvästi.
Hiukan yllättyneenä jatkan kääreiden repimistä ja yritän keinolla jos toisella saada taaperoni innostumaan mutta lahjapaperin riekaleet ovat kiinnostavampia.
Lopulta huomaan istuvani lukuisten uusien lelujeni keskellä yksin taaperon osottavan telkkaria, onhan pikkukakkosen aika.
Kaikki se vaiva mitä näin ja vain siksi että rakas lapseni saisi ikimuistoisen joulun, niin ja unohdin tietysti ottaa kuvia.
Epäonnistuinko äitinä, näin jälkikäteen ajateltuna taisin hössöttää liikaa.
Siitä viisastuneena olen oppinut nauttimaan joulusta liian hössötyksen sijaan.

Millaisia joulu muistoja sinulla on omasta lapsuudestasi? Entä miten ne eroavat nykyisistä jouluistasi?

Herää kysymys miksi vietämme joulua ja mikä sen vietossa on tärkeintä?

Ps. Kyllä ne romut lopulta tuli käyttöön kunhan olivat lojuneet kaapeissa jonkin aikaa

Perus arkea

Perus arkea elelty taas, viime sunnuntaina käytiin Vuosaaren joulupolulla joka oli kokemuksena ilahduttava.
Saatiin roima annos raitista ilmaa ja joulumieltä. Vaikka on kiva hoitaa nuorimmaista kotona on pakko myöntää että ootan kun kuuta nousevaa, sitä kun Kalevin kuukauden pituinen joululoma alkaa.
Joskus arki tuntuu puuduttavalta ja alan huomata puhuvani kuin kaksivuotias.
Eilen illalla sanoin mm Kaleville että voitko tuoda mun pulelan (puhelimen) pieniä taantumisen merkkejä ilmassa.
Tänään Kalevi on ollut koululla koko päivän ja mä pyörittänyt huushollia yksin.
Mut tän päivän jälkeen se siis alkaa, reilu kuukauden mittainen ajanjakso, jollon huushollissa on täyspäiväsesti kaksi aikuista.
Joulukin kolkuttelee jo ovella ja kaikki lahjat ja muut hankittu, eli tervetuloa joulu.
Rakastan lapsiani ja niiden kanssa olemista mutta osaan myös myöntää että on luksusta tehdä joskus asioita myös yksin.
Asioiden ei tarvitse olla luksusjuttuja, vaan pelkkä kaupassa käynti yksin riittää, niin ja onhan mulla Vili, jonka kanssa painella pitkin mettiä , lasten ollessa isän hellässä hoivassa.
Mut sellanen pikainen päivitys että hengissä ollaan.

Nahan sisälle täytettä?

Aihe on pyörinyt viime aikoina mielessä sillä oma ulkonäkö on myös minulle tärkeä.
Tällä hetkellähän tilanne on sellainen että en ole ollenkaan tyytyväinen omaan olomuotoon.
Kuten aikaisemmin olen kertonut tiputtaneeni huomattavan määrän painoa toissakesänä (22Kg) ja yllätyksekseni olen pysynyt painossani, vaikka ruokavalio on viimeisen vuoden ajan ollut kaikkea muuta kuin terveellinen, toki välillä on tullut skarpattua, sillai jaksoissa ja uskonkin sen olevan salaisuus siihen että lisäkilot eivät ole palanneet.
Rakastan syömistä ja koen sen joskus olevan myös liiankin nautinnollista, tiedän sen aiheuttavan minulle turhankin paljon huonovointisuutta ja joskus aamuiset olotilat ovat samanlaiset kuin olisi ollut useamman päivän juhlimassa.
innostuksen laihduttamiseen sain eräästä blogista ja onnistuin projektini ensimmäisestä vaiheesta jokseenkin hyvin.
Nyt tilannetta on tarkoitus tarkastella uudestaan sillä oma olomuoto lähinnä kauhistuttaa.
Koen olevani luukasa löysällä nahalla varustettuna niin ja ripaus läskiäkin taitaa vielä löytyä heh.
Nahan alle olisi mukava saada hiukan lihasta mutta motivaatio ei vain ole ollut kohillaan ja sitä olisi tarkoitus nyt löytää jostain.
Omaan huonon itsekurin ja asiaa ei helpota se että asetan tavoitteeni asiassa kuin asiassa turhan korkealle.
Vuoden alusta olisi tarkoitus aloittaa uudenlainen projekti ja vaikka moni antaa itselleen uudenvuoden lupauksen niin siihen en uskalla lähteä.
Tarkoutuksena on edes yrittää saada lisää lihasta. Jospa noi ainaiset selkävaivatkin helpottais kun selkärangan ympärille löytyisi parempi tuki.
Jos rahaa olisi enemmän ostaisin itselleni tukipalveluita projektiin mutta tässä elämän tilanteessa on pärjättävä omillaan ja imettävä kaikki kannustus ja motivaatio jostain muualta.
Salilla käyntiinkän musta ei tässä elämäntilanteessa taida olla mutta uskon kotona treenamisellakkin savuttavani loistavia tuloksia.
Liikunta on aina kuulunut jollain tapaa mun elämään ja nyt sitä on vain yritettävä lisätä.
Kaikki tieto ja taito on siis olemassa joten tyhjästä ei tarvitse nyhjäistä, on otettava vain itseään niskasta kiinni ja aloitettava projekti, olkoon sen nimi vaikka nahan sisälle täytettä:-)

Loppuun muutamaia kuvia vuosien varelta. Olenhan ollut viimeisen seitsämän vuoden aikana monenkin painoinen, kokoinen ja näköinen.
Jos koet haluavasi aloittaa samanlaisen projektin tai olet sen jo kokenut, olivat tuloksesi mitä tahansa olisi mukava jakaa kokemuksia joten kommentoi rohkeasti. Uskon vertaistuesta olevan aina apua.voit linkittää myös oman blogisi niin käyn lukasemassa olisi mielenkiintoista lukea myös muiden edistymisestä.
Hyvää itsenäisyyapäivää!

                                                                 ennen lapsia

                                                       2008 yhden lapsen äitinä

                                           Toinen raskaus puolivälissä

                                         kahden lapsen äitinä, takana lukuisia yövalvomisia

kolmen lapsen äitinä, vahvempana kuin koskaan

jostain syystä en löydä vanhempia kuvia itsestäni siis sellaisia jossa näkyisi kokovartalo kera rakkaiden muhkuroiden tai luiden heh! mutta lisäilen projektin alkaessa parempia tilanne kuvia!

Nyt on lähdettävä kokeilemaan josko ton pikku riiviön sais nukkumaan,on hitusen rytmit sekasin perskule sentään.
Taitaa jäädä huomiset joulupolut Vuosaaressa talsimatta......

Asiasta asiaan

Jee viikko lopuillaan ja pian alkaa ansaittu joululoma , jos sellaisesta voi puhua mähän oon kotona koko ajan.
Olo on viimeaikoina ollut riistiriiraisine tunteineen jopa hiukan yksinäinen.
Oon tutkiskellut jälleen itseäni ja omia ihmissuhteita ja pakko todeta että vaikka olen loistotyyppi saatan liikaa seurastani nauttiville olla melkoinen rasite.
Onneks kaikilla on valinnan vapaus seuran valinnasta.
Mangneettikuvausten tulokset kuulin eilen ja kuten arvelinkin kaikki oli suht hyvin, pientä poikkeavuutta lukuunottamatta, mutta se ei ollut yllätys kun musta on kyse, oonhan loistotyyppi kera vikojeni.
Jokainen äiti on varmasti tuntenut itsensä joskus huonoksi vanhemmaksi ja tänään pitkästä aikaa tuo tunne valtasi myös minut.
Silloin ei auta muu kuin ravistella itseään ja vaakutella itselleen olevansa hyvä juuri sellaisenaan.
omien toiminta ja kasvatus menetelmien tarkastelu on kuitenkin aina tarpeen jotta kehittyminen kohti vuoden mutsititteliä olisi mahdollista vaikken sitä tavoittelekkaan heh!
Kuten oon aikaisemmin kertonut olen kaikkea muuta kuin täydellinen mutsi joka jaksaa lorutella ja ravata leikkipuistoissa pikkukullannuppujen kanssa. Toki käymme puistoissa mutta en suinkaan ole mikään vakiokasvo joka istuisi joka aamu ennen yhdeksää vääntämässä muodottomia kakkusia tekohymy kasvoillaan.
Arvostan myös tälläisiä äitejä mutta miksi pitäisi tehdä jotain mistä ei pidä vain sen takia että niin on tehtävä.
Tällä viikolla ei ihmeitä tapahtunut vaan meininki on ollut perus arkea, pienten kiljukaulojen ehdoilla.
Mut nyt jos painelis karvakamun kaa metsään.

Särkyä

Elämä on tällähetkellä yhtä selkäsärkyä, no joo onhan sitä muutakin mutta kipeä selkä muistuttaa olemassa olostaan liiankin usein. Ja kyllä olen suomalainen jäärä enkä viitsi vielä lääkäriin mennä, pelkään menevän turhaan tai siis en usko että selässä on mikään vialla.
Kävin tiistaina jälleen Jorvissa kaulan verisuonten magneettikuvauksessa toistuvien päänsärkyjen takia ja yllätyksekseni sain perjantai aamupäivällä puhelun jossa kehotettiin tulemaan samana päivänä uusinta kuvaukseen, eikä mulle selvinnyt kyselyistä huolimatta miksi jouduin uudestaan. No toivotaan että pääni ja suoneni olisivat kunnossa.

Viime viikkoina on rämmitty ystävyys solmuissa unohtamatta känniääliö isäni vilpittömiä yhteydenotto yrityksiä.
Joita on siis ollut useita, lauantai aamuna herätessä puhelimeeni oli ilmestynyt viesti jossa luki:

 haista vittu kun et vastaa
Ajattelin että no onpa kiva, herra oli yrittänyt soittaa puoli kolme yöllä ja kun en ollut vastannut oli se päättänyt piristää mua kyseisellä viestillä. En voinut muuta kun vastata hämmentyneenä että: puhelimeni on edelleen rikki ja nukun öisin joten haista vittu ite!

Tiedän ei kovin aikuismaista olisihan sitä voinut jättää vastaamatta, mutta suututti moinen. Luuleeko se oikeasti että voi ensin kadota puoleksi vuodeksi johonkin, vain sen takia että haluaa ryypätä rauhassa ja palata vain yhtäkkiä kuin mitään ei olisi tapahtunut ja mun pitäis vielä hyväksyä moinen asia just joo.

Se hylkäsi mut pienenä, mutta toistaa nyt sama sitten omille lapsenlapsilleen. Ja mun pitää aina vaan selitellä lapsille että miksei se pappa nyt tullutkaan syntymäpäiville tai missä se oikein on kun ei ole näkynyt.

Oudon ja epärealistisen kuvanhan ne työnteosta näin saavat ,kun pappakin on koko ajan töissä.

"äiti mä en halua mennä ikinä töihin, kun sitten en ehdi nähdä mun lapsia enkä juhlia syntymäpäiviä"

No joo onhan se vähän sitä ainakin ensimmäisen väittämän kohdalla.

Se siitä välillä vaan ajattelen että eikö tää koskaan lopu, tää huoli ja suru, niin ja pettymysten määrä.

Vähän samanlaisia huolia on ollut liikkeellä myös ystävyys suhteissa. Ja oon tullut siihen pisteeseen että en voi pelastaa koko maailmaa vaikka kuinka haluaisin. On vaan jokseenkin surullista katsoa vierestä kuinka toinen ei nää omia ongelmiaan ja kun yrität niissä auttaa (myönnän joskus vähän liikaakin) saat takaisin kasan sontaa. Onko tämä ystävyyttä? no sitähän se juuri on, sitä että taistellaan, siinä sivussa tuetaan ja riidellään vietetään niin hyviä kuin huonojakin hetkiä ja silti se kestää jos niin päätät.

Ehkä mun on vaan annettava periksi ja hyväksyttävä se että kaikki eivät ole sitä mitä minä haluaisin heidän olevan, on hyväksyttävä heidät sellaisina kuin he ovat tai muuten olen pian yksin.

Eihän ketään voi muuttaa ainakaan jos he eivät sitä itse halua. Minä halusin ja olen kiitollinen ja ylpeä siitä että pystyin siihen.

Ja olen onnellinen että minulla on heidät vaikkeivat he ole aina sitä mitä minä haluaisin.

Puhelin vetelee vieläkin omia singnaaleita joten oli pakko ostaa uusi. Entinen puhelimeni, jonka ostin vuosi sitten oli Huawei P6 ja uusi ystäväni jonka olisi tarkoitus kotiutua tänään on Huawei 530

Jospa sitä taas pääsisi kuvia räpsimään.

Ihanaa kohta on joulu, mä niin tykkään vaikka mitään erikoista ei joulumme tule tänävuonna olemaan mutta saamme olla yhdessä.

Mä oon hulluna kierrellyt kirppareilta  hommannut jatyttösille lahjoja ja uskon jokaisen saavan mieluisan pienen paketin. 

Rahaa tänävuonna lahjoihin ei liiemmin ole joten uusien lelujen ja härpäkkeiden maailma on unohdettava, onneksi meillä ajatus on tärkein niin ja kinkku heh!

oon kehitellyt viime aikoina myös projektia vapaaehtoistyön parissa ja siitä lisää myöhemmin jahka materiaali alkaa olla kasassa.

Palaillaan niin ja hyvää joulun odotusta!

Stabilon Easy Ergonomics kynistä

Buzzadorina olen päässyt siis testaamaan Stabilon Easy ergonomics kyniä jotka on siis suunniteltu tukemaan mm lapsen oikeaa kynäotetta ( lisää voit lukea täältä: http://raakkuen.blogspot.fi/2014/11/paketista.html Tytöt ovat ahkerasti piirrelleet viimeisen viikon kyseisillä kynillä.
Alkuun tyttöjä nauratti kynien hassut muodot ja siihen suunnitellut lovet jotka on tehty helpottamaan kynäotetta.
Alkuun tuntui hankalalta asettaa sormi siten että kynä tuntui hyvältä kädessä ja ekaluokkalainen sanoi että sormen asentoa käden puutuessa on hankala vaihtaa kynässä olevien lovien takia.
Mutta nopeasti neiti tottui ja homma alkoi sujua.

Myös pienemmät tytöt ,viisi ja kaksivuotias onnistuivat piirtelemään kynillä, vaikka kaksivuotias ei niin kynäotteesta piittaa.

Lasten mielestä värikynät tuntuivat hitusen painavimmilta kuin tavalliset värikynät.

Lyijytäytekynän mukana tullut teroitin koitui haasteeksi sillä kun annat ekaluokkalaisen teroittaa kynää josta roskaosuudeksi jää pelkkää lyijyä, on sotku taattu.
Pienet sormet olivat hetkessä mustat ja sormenjäljiltä valkoisessa pöydässä ei säästytty.
Pakkkauksen mukana tuli kyniä myös vasenkätisille ja koska perheestämme ei sen taidon omaavaa löytynyt ,päätettiin yhteistuumin lähettää kynät eteenpäin lasten kummitädille joka on taitava piirtelijä, joten sieltäkin suunnalta on tulossa käyttökokemuksia joita vertaan sitten omiin ja lasten.
Kyniä testattiin piirtelyyn sekä ekaluokkalainen teki myös viikon ajan läksyjä kyseisillä kynillä.
Ekaluokkalaisen mielestä kynät tuntuivat käteen hyviltä ja kynien muotoilu helpotti kirjoittamista sekä käden väsymistä tapahtui vähemmän.
Viisivuotias kiinnitti huomiota muunmuassa siihen että kynäpakkaus oli kiva kun siinä on helppo säilyttää kyniä ja kynät olivat myös hauskan näköisiä.

"äiti nää kynät on veikeen näkösiä sillee hauskasti" (viisi vuotias totesi nähdessään kynät)
"äiti, mun käsi ei oo vielä väsynyt kertaakaan" Seitsämän vuotiaan suusta läksyjen teko vaiheessa jossa kirjoitettiin samaa kirjainta monta kertaa, usein käsi väsyy)
"onks nää vähän painavampia kun tavan kynät?" (seitsämän vuotiaan suusta)
ÄÄk äiti kato mun sormia yök"  (seitsämän vuotiaan suusta lyijytäytekynän teroittamisen jälkeen)

Jos sinä haluat päästä testaamaan tuotteita voit liittyä Buzzadoreihin täältä http://www.buzzador.com/

Voimme iloisin mielin todeta kynien olevan oiva keksintö ja tulemme jatkossa ostamaan kyseisen tuoteryhmän tuotteita.

Kiitos!

Maanantain tuhinoita tiistaina

 EilinenAamu alko lupaavasti siten että pötköteltiin tyttöjen kanssa sängyssä ja pienin prinsessa raotti verhoa katsoakseen onko ulkona lunta. Ei kauaa tarvinnut pällistellä, mitenköhän tuolla on jo noin valoisaa, nopea vilkasu kelloon ja voi V.....  sehän on jo puol yheksän. Äkkiä kiskomaan loputkin sankarit sängyistään, niin tai no Kalevi sohvalta.
Muutamat ärräpäät tais kuulua sieltäkin suunnalta, ja voi sitä sinkoilun määrää kun kaikki yrittää etsiä nahkansa ympärille jotain lämmikettä. Ja kenellekkäs muulle ne miljoonat kysymykset esittäisikään kuin äidille, missä mun sukat, pesitkö sen ja sen mulle, onks aamupalaa.
Äkkiä pikapuurot ja leivät.
Lapset tunnetusti vihaavat kiirettä joten uhmaikäisen pukemis kiukuilta ei selvitty tälläkään kertaa mutta niin me vaan selvittiin ja päästiin päiväkodille vain 20min myöhässä.
Tänään on mennyt lepposammin ja kellokkin herätti suht ajoissa vaikka muutaman kerran torkutettiinkin.
onkohan se tää pimeys vai miksi aina vaan väsyttäisi?
Oon kärsinyt viimeiset kaksiviikkoa tästä helvetillisestä selkäkivusta ja nyt on ehkä aika luovuttaa ja marssia tälläviikolla lekuriin.
Illalla tiedossa lisätutkimuksia Jorvissa kun multa kuvataan kaulan verisuonia josta tuloksia myöhemmin.
Puhelinkin on ruvennut heräilemään tosin kuuluvuuksia ei vieläkään löydy mutta kuvien otto onnistuu.

Nyt on jatkettava arkiaskareita.

Paketista

Niinkuin aikaisemmin kerroinkin olen ryhtynyt Buzzadoriksi lisää voi lukea täältä http://raakkuen.blogspot.fi/2014/11/tuote-testaaja.html ja viime viikolla posti toi kotiin paketin joka sisälsi Stabilon Easy ergonomics experts kyniä.
Lapset innoistuivat paketin sisällöstä niin että olisivat ruvenneet piirtämään oitis, taisi kynien pakkaukset olla aika houkuttelevia.
Siirsin ja toppuuttelin lapsia ja lupasin että piirrämme koko viikonlopun kyseisillä kynillä.Heh
Stabilon Easy ergonomics expert kynät ovat siis suunniteltu erityisesti tukemaan ja auttamaan lastasi kirjoittamaan oikein. Kynien muotoilu ja keveys on suunniteltu myöskin lasten tarpeita ajatellen.
Ne on kehitelty yhdessä eri ikäisten lasten ,tutkijoiden ja opettajien kanssa. Niiden erityinen muotoilu tukee lapsen kynäotetta ja niitä on suunniteltu sekä oikea että vasenkätisille.
Paketti sisälsi:
Easyergo- lyijytäytekynät sekä oikea että vasen kätisille
Easygraph- lyijykynät myöskin sekä vasen että oikea kätisille
Easycolor -värikynät ja nekin siis vasen sekä oikea kätisille

Kynät näyttivät oikeasti aika houkuttelevilta ja odotan innolla lasten mielipiteitä ja taitaa äitikin päästä rustailemaan.
Paketti oli siis erityisen mieluinen yllätys perheeseen jossa etenkin ekaluokkalainen ja viisivuotias ovat innokkaita piirtäjiä. Ekaluokkalainen joka kirjoittaa paljon koulussa ja kotona, tarvitsee kunnon kynät jotta homma pysyisi mielekkäänä.

Kynien arvostelu siis tiedossa lähipäivinä.

Aamun toilailut

Aamu alkoi tutulla ja turvallisella koiran ulkoilutuksella, Kalevin ollessa torstaisin ja perjantaisin kotona on mulla Vilin kanssa rutkasti aikaa tehdä pitkä aamulenkki, paitsi tänään se tyssäsi lyhyeen. Rakastan metsässä kävelyä joten suunnattiin tänäkin aamuna metsän siimekseen ja siinä rämpiessä päätin pirauttaa rakkaalle veljelleni.
No lörpöttelin ja maasto ehti vaihtua siinä samassa hiukan vaikea kulkuisemmaksi ja yhtäkkiä tunsin jalkojeni alla jotain pehmeää ja tömps, näin sivusilmällä kun puhelin lensi kaaressa suoraan vieressä olevaan monttuun joka oli täynnä vettä.
Itse makasin maassa ja yritin nousta salaman nopeasti pelastamaan rakasta puhelintani. Noukittuani puhelimen lätäköstä kirosanojen lennellessä, näin päässääni hidastuksen tapahtumista ja repesin nauruun, olinhan juuri liukastunut jonkin epämääräisen ison otuksen jätti jöötiin.
Onneksi olin keskellä korpea sillä näky oli sen verran hulvaton, että olisi ollut kiusallista tehdä sama yleisön nähden.
Nauraa räkätin niin että pissa meinasi tulla housuun ja kaiken kukkuraksi rakas karvakaveri luuli sen olevan joku hurjaakin hurjempi leikki ja alkoi murista ja hyökkäillä leikkisästi kimppuuni. Siinä mä makasin keskellä metsää jätti jööti kengänpohjassa litimärkää puhelinta pidellen niin ja hyökäilevä koira kimpussani.
No nyt ei oo sit puhelinta, joten ei tarvitse tuntea ylimäärästä syyllisyyttä liiallisesta räpläämisestä saatika maksaa kalliita puhelinlaskuja. Kameraa jään kaipaamaan joten ennen kuin herra kapula taas toimii ei odotettavissa ole kuvia.
Nyt jatkan elämää odottaen seuraavaa hömellyksestä johtuvaa tapaturmaa heh!

Elämän tosiasioita

Oon viime aikoina miettinyt jälleen kerran omaa elämääni ja siinä sivussa pohtinut kauhulla ihmistä olentona ja sitä miten karussa maailmassa me eletään.
Tuntuu voimattomalta olla liian fiksu tajuamaan joitain elämän tosiasioita. On myös äärimmäisen vaikeaa ja tuskallista kun ei voi vaikuttaa tai muuttaa mitään vaikka tietää keinoja olevan tuhansia.
Kuinka minä, te tai he voimme tai voitte olla niin sokeita näkemään todellisuutta.
On surullista katsoa kuinka ihmiset kulkevat ikäänkuin sumussa tietämättöminä siitä mitä tulevaisuus tuo tulessaan.
Olenko ajatuksieni kanssa yksin vai  löydänkö sielunkumppanin joka jotenkuten ymmärtää huoleni tai tuskani?
Aamulla näen kadulla omaan napaansa tuijottavia ihmisiä, iltapäivällä näen myöskin omaan napaansa tuijottavia ihmisiä, illalla nuo samaiset ihmiset tyydyttävät huonoa omaatuntoaan ja pönkittävät itseään jakamalla Facebookissa sankarillisia tekojaan tai kävelevät töistä kotiin pää painuksissa, väsyneinä oman napansa tuijottamisesta.
Mihin on uskomista? Miksi naapurin mummon kauppakassien kantaminen on niin suuri sankarillinen teko että sitä on jaettava sosiaalisessa mediassa, ennenhän se oli arkipäivää. Mietteet saivat ehkä alkunsa keskustelusta jonka kävimme läpi rakkaan anoppini vierailessa meillä viikonloppuna.
Keskustelimme mm. nuorten alkoholin käytöstä ja siitä miksi pakkohoitoa ei toteuteta enemmän alkoholismin kanssa kamppaileville ihmisille.

On ymmärrettävää että jokainen äiti, isä tai mummo on huolissaan nykynuorten alkoholinkäytöstä, mutta hyvät toverit kyllä se mun mielestä on vaan yksinkertaista ja helppoa KATSOKAA PEILIIN ja miettikää onko omassa kasvatustavassa parantamista.( enkä väitä että itse olisin vuoden mutsi) Olisikohan aika kaivaa esille se kapinallinen puoli itsestä ja lopettaa se säälittävä muiden mielistely. Ei kaikkien tarvitse olla samaan muottiin veistetty.

Kaikki lähtee siitä kun lapsi syntyy ja alkaa kehittyä omaksi iralliseksi olennoksi.
Mietein itseäni ja kokemuksia omasta lapsuudestani on sanomattakin selvää että jos lapsi alle kahden vuoden ikäisenä revitään erilleen äidistään ja palautetaan kahden kuukauden kuluttua, kun mitään ei olisi tapahtunut ja vielä kotiin missä jo eteisessä kiljupöntön ja veren sekaisen hajun voi tunnistaa. Missä aikuiset ihmiset kinastelevat ja mätkivät toisiaan huomaamatta itsekkäältä käytökseltään pienen ihmisen tarpeita.
Ei ihme jos lapsesta kasvaa epätasapainoinen ihminen joka hakee hyväksyntää kaikelle kaikesta myös käyttämällä suuria määriä alkoholia ja muita päihteitä.
Samaa lapsen erottamista pienemmässä mittakaavassa tapahtuu päivittäin, jo se kun alle vuoden ikäinen sysätään päivähoitoon tai se että hän joutuu kokemaan ikävää päivittäin ollessaan erossa omista vanhemmistaan.
Ja vain siksi että äidin ja isän on pakko saada pitää farmariauto ja talo koska näyttäisi huonolta muuttaa vuokra-asuntoon ja kulkea työmatkat polkupyörällä, olisi karmivaa jos ei saisi omistaa tai pitäisi olla erilainen kuin muut tuttavaperheet.
Mietikäämme, lapset ovat pieniä vain kerran, vain kerran.
Mksi teemme lapsia jos meidän täytyy luovuttaa ne hoitoon. Moni lapsi viettää hoidossa n.40 tuntia viikossa ( esim. 8.00-16.00) usein pidempiäkin päiviä. Kotona oloon jää 128 tuntia niistä 128:sta tunnista oletetaan että lapsi nukkuu n.86 tuntia viikossa. Jää vanhempien kanssa oloon n.42 tuntia. Tästäkin ajasta lapset saattavat vietää usein viikonloput isovanhempien luona, herää kysymys kenellä on kasvatusvastuu. Vanhempien kanssa vietetyt tunnit ajallisesti ovat siis minimaaliset ja kasvatusvastuu jää nukutuksia lukuunottamatta päivähoitopaikalle. Luulisi päättäjien satsaavan henkilökunnan määrään ja päivähoidon laatuun jotta tulevaisuuden kansalaisistamme tulisi kunnon kansalaisia.

Jos naapurin Maija pukee lapselle toppapuvun lokakuussa kun lämpöasteita on viisi, niin ei se tarkoita että kaikkien lähikortteleissa asuvien mammojen, jotka käyvät samassa puistossa on puettava lapselleen toppapuku, vain siksi ettei se antaisi Maijalle ja muille kuvaa että et huolehdi kullan-nupustasi.  Mielummin raahaat kuumissaan kiljuvan lapsukaisen puistoon jotta muut saavat nähdä että sinäkin huolehdit.
Tai ei sinun isänä ole pakko pitää kovaa kuria kotona vain sen takia ettet antaisi työkaverillesi huonoa kuvaa perheestäsi tai auktoriteetistasi heidän vieraillessaan luonanne kerran vuodessa.
Entä jos lapsesi haluaa pukea kouluun tai päiväkotiin edellispäivänä olleen paidan joka on edelleen kuin kaapista vedetty ( ei siis tahroja niinkun yleensä) mutta, mietit mielessäsi mitä lapsesi kaverit, saatika opettaja ajattelee jos lapsella on sama paita kuin eilen. Hui kauhistus heillä ei varmaan pestä pyykkiä.
Ei sinun ole pakko palata työelämään äitiysloman päätyttyä vain siksi että näinhän muutkin tekevät.
Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia ei meidän tehtävänämme ole miellyttää vain muita jolloin unohdamme mikä oikeastaan on tärkeää.

Kylläpä helpotti huh huh ristiriitaista ja sekavaa näin mun pään sisällä tänään.

Mitä sun pään sisällä liikkui tänään?

Palataan!

Tuote testaaja

Niin minä kuin moni muukin bloggaaja ja vähemmän bloggaaja on luultavasti kuullut tuotetestaajista ja niiden eduista.
Liityin muutama kuukausi sitten itsekkin tuotetestaajien maailmaan Buzzador palvelun avulla.
Budzzadorina pääsen testaamaan erillaisia tuotteita osallistumalla kampanjoihin ja jakamalla rehellisen arvioni tuotteista kuluttajana.
Tarkoituksena on jakaa omat ja myös läheisten mielipiteet erillaisista tuotteista.
No mitenkä kampanjoihin pääsee mukaan? Rekistöröitymällä kerrot itsestäsi ja mielenkiinnon kohteistasi ja mikäli sopiva kampanija alkaa ja sovit profiililtasi joukkoon saat kutsun sähköpostitse.
Tuote lähetetään sinulle kotiin ja sitoudut testaamaan ja arvioimaan tuotteen jonka jälkeen saat luonnollisesti sen ilman lisämaksuja.
Budzadorina voit ilmottautua ilmaisiin kampanijoihin sekä halutessasi myös arvokkaampien tuotteiden testaajaksi jolloin voit lunastaa kyseisen tuotteen edulliseen kamppanija hintaan.

Itse olen päässyt mukaan jo kahteen kampanjaan josta arvosteluni tulen jakamaan myös täällä blogissa. Tänään kotiin saapui mm. Stabilo easy ergonomics experts-kyniä joista kerron enempi lisää kunhan päästään lasten kanssa kunnolla testailemaan.
Jos kiinnostuit mitä buzzaaminen on voit käydä lukemassa lisää osoitteessa budzador tai rekistöröitymään pääset täältä https://www.buzzador.com/buzzador/index.php?file=u-signup

Ps. älkää peljätkö : )

Juhlat juhlittu

Nyt on juhlat juhlittu ja perheessämme elää yksi viisivuotias pikku neiti.
Juhlat olivat mielestäni oikein onnistuneet vaikkei juhlakalu halunnut paikalle kuin mummun ja kummitädin.
Jotta juhlista tulisi ikimuistoiset ja jäisivät mieleen päätin järjestää neideille aarteen etsintää.
Kirjoitin pienille paperi lappusille vihjeitä joiden avulla aarre löytyisi.
Aarre jahti meni jota kuinkin näin:
Ensimmäinen lappunen ( joka luonnollisesti vain ilmestyi käytävän matolle): Hei olen muutanut kotiinne ja toin tullessani lahjan, oikean aarteen. Te saatte tehtäväksenne etsiä sen vihjeiden avulla.
Ensimmäinen vihje löytyy sieltä missä painatte päänne tyynyyn. (Sänky)

vihje 2. Isä ja äiti juovat aamuisin
( kahvinkeittimen alla)
Vihje 3. Rapistelevat otukset ( gerbiilien terraario, hiukan jännitti ehtivätkö kaverit nakertaa vihjelapun silpuksi)
Vihje 4. Piparkakut paistuvat ( uuni)
Vihje 5. Joskus kuumakin voi tulla( sauna)
Vihje 6. Löytyy usein kylmääkin kylmempiä asioita (pakastin)
Vihje.7 tikittävän takana ( seinäkellon takana)
Vihje 8. Nyt olette jo todella lähellä seuraava vihje löytyy ystäväni kallen kainalosta ( kalle on citymarketista ostettu pieni joulutonttu)
Vihje 9. laitetaan pienen siskon jalkaan jottei kakka lattialle valu
( laatikko jossa säilytetään vaippoja)
Vedettyään laatikkoa tytöille paljastui aarrelaatikko ja tarkoitus oli myös että tytöt huomaisivat viestien kirjoittajan (citymarketista ostettu isompi joulutonttu) mutta jostain syystä tytöt rupesivat innoissaan penkomaan arkkua, joka oli täynnä erillaisia askartelutarvikkeita ja suklaarahoja, eivätkä huomanneet tonttua. Tällä välin minä varovasti nostin tontun niin että se kurkisti laatikosta ja Kalevi tokaisi kovaan ääneen että, hei olikohan se viesti tolta, osoittaen tonttua. Tyttöjen ilmeet oli kyllä näkemisen arvoiset, neitejä ihmetytti kovin miten he eivät olleet huomanneet tonttua kun löysivät aarrearkun.
Lisäksi kirjoitin arkun sisälle viestin jossa luki: Hienosti etsitty tässä aarteenne, hyvää syntymäpäivää! hauska tavata minä olen kotitonttu Reino.
Meillä lapset uskovat tonttujen olevan olemassa ja tämä vahvisti vielä enemmän uskoa. Aino oli jopa niin tohkeissaan,että ilmoitti kovaan äänen haluavansa että Reino-tonttu olisi hänen isänsä, se on kuulemma niin kiltti kun toi niin hienon aarteen. Olisihan sitä voinut kunniat itselleenkin ottaa,mutta tarkoitus oli ilahduttaa päivänsankaria.
Loppu ilta rustailtiin kiitos korttia Reinolle ja siitä lähtien Reinon paikka on ollut kainalossa.
Maailman paras tonttu.

Reino ja Kalle     

En oo koskaan ollut mikään leipuri hiiva ja kakkujen teko on aina ollut haaste, mutta onneksi lapset eivät välitä vaikka kermat olisi vähän sinne sun tänne, niinku mulla tuppaa aina olemaan.

Leivoin perus suklaa kakkupohjan kertaa kaksi ja lysäytin ne päällekkäin. Täytteeksi ei saanut tulla hilloa joten taioin väliin valkosuklaa moussen ja hyvin upposi.

Seuraavaksi juhlitaankin gerbiileitä ja Viliä ja voi olla että jyvä tai nakkikakku luonnistuu multakin eritavalla heh!

nyt on lähettävä ulkoilemaan palataan!

Ei herkkä nahkaisille (paskapostaus)

Viimeiseen kahteen vuorokauteen on kuulunut mm paljon kanssakäymistä erillaisten eritteiden parissa ja tästä syystä omakin maha on hiukan epävarman oloinen.
Pikku Lotta heräsi aamuuniltaan kuumeisena Maanantaina ja sen jälkeen alkoi tavaraa tursuta ja loppua ei tunnu näkyvän.
Sääliksi käy niin pientä lasta kuin kanssa asujia sillä paskaa on kirjaimellisesti ollut paljon ja niissäkin paikoissa jossa sitä ei toivoisi tapaavansa kuten matot, sänky jne.
Vaippoja on kulunut runsaasti ja tiheästä tahdista johtuen parhaatkaan pampperssit eivät riittäisi takaamaan siisteyttä.
Nukkuminen on asia jota jossain vaiheessa alkaa kaipaamaan ja se kolmaskymmenes herätys ja vaipan vaihto on suoraan sanoen perseestä, silmä alkaa väkisin painua kiinni ja on turvauduttava kello kolmen kahviin.
Ja olisihan se luksusta jos tavaraa tulisi vain yhdestä päästä, mutta ei ,kyllä sitä on tullut kummastakin päästä ihan riittämiin. Yrjön ja paskan lisäksi pienestä söpöstä nenästä tulee paksua vihreää räkää.
No jos joku, niin koira tuntuu olevan innoissaan uusista hajuelämyksistä ja ilmoittaa takuu varmasti kuono taaperon takapuolessa kiinni mikäli tavaralähetys on jälleen saapunut.
Pikkuinen suloinen tyttäreni kulkee silmät ristissä, löysät housuissa ympäri asuntoa pyyhkien räkästä nenäänsä ohimennen, milloin sohvaan, mattoon tai äidin lahkeeseen.
Huushollissa on tiedossa siis super siivous lattiasta kattoon jotta saadaan pöpöt häädettyä.
Viikonloppuna olisi tarkoitus juhlia keskimmäisen neidin viisivuotis syntymäpäiviä ja aijon takuuvarmasti käyttää anopin vierailun hyväkseni nukkumalla pitkät päiväunet.
Jokaisesta asiasta on yritettävä etsiä jotain positiivista ja tällä hetkellä se on varmaankin se, että viime keväisen oksennustauti epidemian sijaan kotona on vain yksi eritteitä levittävä yksilö, viiden sijaan. Niin ja koira on oppinut käskyn EI OTA. Sillä viime keväänä se oli niin pieni, että yrjön lennettyä lattialle ja mun noutaessa siivous vehkeitä oli koira syönyt palatessani jo puolet satsista yök.
Toivotaan nyt että meihin muihin ei tartu, vaikka yleensä lasten parannuttua me aikuiset sairastamme samaan aikaan ja voitte vain kuvitella miltä täällä silloin näyttää, hoitoapua kun liiemmin on tarjolla. Pitäkäämme sormet ja varpaat ristissä että säästymme tältä kauhealta taudilta.
Palaillaan kun ylimääräinen erittäminen on ohitse.

Ps.pahoittelut suorapuheisuudesta ja kirjotusvirheistä, parempi painua vaakatasoon sen verran silmät harottaa

Sairastelua ja hankintoja

Aamu alko normaalisti koiran lenkitys ja lapset kouluun ja hoitoon.
Pika käynti ruokakaupassa ja sit himaan tekee sapuskaa. Pikku prinsessa nukahti matkalla kauppaan ja aavistelin jo sitä mikä kotona varmistui, nimittäin mittarin lukemat kohosivat uhkaavasti lähemmäs 39 astetta. Voi pientä no nyt on pötkötelty rauhassa. Itsellä toinen silmä turvoksissa ja kipeä kenties silmätulehdus.
Eipähän tarvitse miettiä mitä tehdä tänään.
Meillä sairastetaan normaalisti erittäin harvoin ja valitettavasti päiväkotielämän alettua olemme olleet useammin kipeinä, etenkin pikku Lotta.
Loppuun kuva uusista kengistä joita oon jo pidemmän aikaan etsiskellyt. En oo oikeen mikään korkokenkä kopsuttelija
( en vaan hallitse taktiikkaa ja kävely näyttää teennäiseltä) joten oon etsiskellyt hiukan matalampia kiilakorko kenkiä ja kun ne vihdoin löysin, oli ne saatava. Nämä siis hankittu huutonetistä hurjaan 14e hintaan. Mun mielestä riittävän korkeat ja superhyvät jalassa. Väritoiveina oli ruskea, mutta musta tää harmaakin on ihan kiva kuhan silmä tottuu. Huusin itselleni myös onlyn ruskean nahkatakin ja lodulille ticketin puvun josta kuvia myöhemmin.
Nyt hoivaamaan pientä potilasta.

Hitusen turvonnut ja vetistävä silmä

Isänpäivän mutinoita

Hyvää isänpäivää maailman parhaalle isälle, luki viestikentässä tänä aamuna niin minun, kun varmaan monen muunkin puhelimessa.
Mietin hetken ennen kuin painoin lähetä nappia, sillä en ole kuullut isästä moneen kuukauteen jos kännisiä itsesääli viestejä ei huomioida. Herra on vetänyt keittoa kesäkuusta lähtien ja loppua ei näy.
Olen edelleen vihainen ja katkera kuinka aikuinen ihminen voi toistaa virheensä aina vaan uudestaan. Eikö riittänyt se että hän hylkäsi minut, mutta ei nyt hän on hylännyt omat lapsenlapsensakkin.
Joo tiedetään alkoholismi on sairaus ja blää blää blää mutta millainen ihmisen täytyy olla ettei hän hae apua ongelmaansa.
Miksi se on niin vaikeaa?
No joo itsekkin viinan kanssa lätränneenä tiedän ettei se helppoa ole mutta jos motivaationa on omien lastensa hyvinvointi luulisi ettei kahdesti tarvitse miettiä kumpi on tärkeämpää.
Olen kiitollinen siitä että omilla lapsillani on maailman paras isä ja ettei heidän tarvitse isänpäivän lähestyessä miettiä päiväkodissa ja koulussa, että kenelle sen kortin taikka lahjan tekisi.
Tänä aamuna meidän sohvalta heräsi iloinen mies. Iloisten lasten ja hienojen lahjojen ja suukkojen kera aloitettiin taas hieno päivä.
Saan olla myös iloinen että isäni on yhä elossa, vaikka ei olekkaan läsnä sillä tiedän ettei kaikilla näin ole, joten koen väärin valittaa asiasta sen enmpää.
Viime viikolla tein taas loistavia löytöjä  huutonetistä ja perjantaina kotiin saapui muutama yllätyspaketti ja niistä lisää huomenna.
Pienin prinsessa nukahti jo yöunille ja on aika hemmotella perheen miehiä eli ensin on vuorossa karvaisen kaverin juoksuttaminen koirapuistossa ja sen jälkeen voisi nautiskella laatuajasta isomman ja vähemmän karvaisen miehen kanssa.
Kirjoittamisen takkuamisen vuoksi toivoisin että jos sinulla tulee mieleesi jokin mukava aihe josta haluaisit minun kirjoittavan laita ihmeessä kommenttia, huomioin mielelläni toiveita.
Niin ja hyvää isän päivää kaikille iseille tasapuolisesti.

Ystävyydestä

Mitä ystävyys on? Entä kaveruus? Eroavatko ne toisistaan?
En koe olevani maailman sosiaalisin ihminen.(johtuen paniikkihäiriöstäni) Mulla ei todellakaan ole koskaan ollut kavereita tai ystäviä liiaksi asti.
Olen aina valinnut seurani tarkasti ja luottamukseni täytyy ansaita.
Olen luultavammin, ehkä sellainen hieman ujo ja varauksellinen.
Porukassa mä aina ensin katselen ja arvioin ja joskus olen kuullut näyttäväni jopa vihaiselta ollessani epävarma. ( toisin sanoen tuijotan ja murisen)
Olen auttamattoman kiltti ja helposti hyväksikäytettävissä ja tästä syystä olen oppinut olemaan varuillani.
Mielestäni jokainen ansaitsee edes yhden ystävän sellaisen johon voi luottaa kuin kiveen, sellaisen joka ei hylkää ja on läsnä silloin kun kaipaat olkapäätä oli asia mikä tahansa.
Kaveruuttahan on monenlaista mutta mielestäni ystävyyttä vain yhdenlaista.
Onhan mulla kavereita ja hyvänpäivän tuttuja mutta ystäviä vain yksi.
Meitä ei erota mikään. Vuosien saatossa olemme kasvaneet kiinni toisiimme, osaamme lukea toisiamme tai niin ainakin luulen.
Toivon sen kestävän ja vaikka välillämme olisi tuhansia kilometrejä ja puhumattomia hetkiä voimme aina jatkaa, jatkaa siitä mihin jäimme.


Mitä ystävyys merkitsee sinulle? Millainen on hyvä ystävä?

Viikko on mennyt taas huijauksessa ja tuntunut syksyisen painavalta johtuen ehkä osittain pimeydestä. Viikkoon mahtui paljon hyvää muun muuassa monen monta ihanan ihanaa vääntöä uhmaikäisen kanssa ja taas hän on oppinut jotain uutta.
Olen onnellinen että nassikat kokevat olonsa turvalliseksi ja voivat tästä syystä ilmaista tunteitaan vaikka kiljuminen ja ovien paiskominen ei aina niin herkkua olekkaan.
on ajateltava positiivisesti vaikkei se aina helppoa ole.
Huomasinpa muuten olevani tänä vuonna unohtanut joulun tulon kokonaan, kunnes eilinen kauppareissu sai mut tajuamaan että hittovie sehän on jo ensi kuussa ja minä joka yleensä ostan ensimmäiset joululahjat heinäkuussa, en ole hommannut yhden ainutta pakettia.
No ei hätää kyllähän sitä ehtii, kaupathan on auki vielä jouluaattonakin, joten hoitakoon muut ruuhkaisissa kauppakeskuksissa pyörimisen, mä kipitän sitten jouluaatto aamuna lähi siwaan ostoksille heh!
Tänä vuonna vietetään joulua ihan vaan kotona, omalla porukalla ilman stressaavia junamatkoja painavien joululahjakassien ja kiljuvien sokerihumalaisten lasten kanssa.
Joten rakas sääukko siellä ylhäällä jos viitsit niin tiputtaisitko muutaman hiutaleen tai oikeastaan muutaman miljoona hiutaletta tänne eteläänkin, jotta saataisin hitusen joulutunnelmaa lisää.
 No joo mä mutta nyt mä painun vällyjen väliin tai oikeastaan kahden pikkutytön väliin mikäli mahdun.

Palaillaan.

ps. joo ostettiin pikkuneidille sänky, mutta sängyn mukana ei tullut ohjeita miten sen saa nukkumaan siellä? heh
unissakävelevä neljävuotias löytää kuin löytääkin aina viereen vaikka pilkkopimeässä.

VILI

Hei olen Vili, sekarotuinen miehenalku. Rotuina minussa on kääpiösnautseria,kääpiövillakoiraa,länsiylämaanterrierriä,chihuahua, ja cottonia.
Olen syntynyt 16.3.2014 eli olen kohta kahdeksan kuukautta vanha.
Saavuin nykyiseen perheeseeni kahdeksan viikon ikäisenä ja ennen sitä asustelin Oulun korkeudella.
Olen äitini ainut pentu enkä siksi oikein alkuun hoksannut kuinka toisten koirien kanssa ollaan.
Pienempänä rakastin purra käsiä ja etenkin lasten pieniä nakkisormia hah.
omistajallani oli melkoinen homma saada minut kuriin mutta lopulta huomasin että on viisaampi lopettaa ajoissa.
Tykkäsin myös vääntää neljän tunnin välein mojovat tortut omistajaperheeni karvalanka matoille sekä lirutella minne sattuu olinhan sentään pieni.
noin. kolmen ja puolen kuukauden iässä päätin kuitenkin että olisi viisaampi tehdä tarpeet vain ulos, olihan se jotenkin hiukan noloa.
Nykyään rakastan perhettäni vaikka välillä meno on makuuni hiukan villiä, silloin painun toiseen huoneeseen jossa saan ottaa nokoseni rauhassa.
Rakastan lapsia ja heidän kanssaan touhuamista. Rakastan myös ruokaa varsinkin jos se ei ole koiran ruokaa niin ja kakkavaippojen jumalaista makua ei sovi unohtaa.
Ulkona minusta on hurjan hauskaa jahdata kaikkea mikä liikkuu ja ennen tykkäsin räyhätä remmissä, se oli minun tapani tervehtiä silloin kun jännitin. Nyt emäntä on opettanut ettei tarvitse turhaa jännittää ja rähjätä ja hyvästä käytöksestä saattaa joskus saada jotain herkkua, ei tosin aina, mutta silti kannattaa yritää.
Osaan jo monen monta perus juttua kuten erillaisia käskyjä maahan, istu ,paikka jne.
Tosin joskus turha pomottaminen ottaa minua päähän varsinkin silloin jos en saa palkintoa tarpeeksi nopeasti.
Mutta kaikin puolin olen kelpo veijari ja kaiken lisäksi komea kuin mikä.

Syksyisin terveisin:Viltsu eli Vili

Tauon jälkeen elämä jatkuu

Viime päivinä on tuntunut tosissaan että vuorokaudessa on liian vähän tunteja ja kirjoittaminen on jäänyt vähälle.
Vaikka en ole viimeaikoina kirjoitellut yhtä ahkerasti ei elämämme ole silti pysähtynyt vaan päinvastoin kiirettä riittää.
Pienimmäinen on ottanut elämässään ison askeleen, jättämällä päiväunet pois, kiva sinänsä mutta päivän omaa lepohetkeä on vaikea löytää.
No iltaisin nukahdetaan jo seitsämältä joten koiran kanssa on enemmän aikaa puuhastella.
Syömiset ovat menneet taas miten sattuu vaikka, liikuttua on tullut enemmän kuin tarvisikaan.
Haaveena olisi aloittaa taas salilla käynti kuhan sopiva rauhallinen paikka löytyy
( saa ehdottaa) ja vuorokauteen ilmestyy sopiva rakonen.
Oon aina vihannut kiirettä ja siksi nykyinen elämän tyyli on hanurista, on siis aika miettiä mistä nipistää lisä aikaa ja mikä on oikeasti tärkeää.
Joku voisi ihmetellä miten kotiäidin arki voi olla kiireistä jos itse ei ole kokemusta, mutta voin vaan vannoa että se on mahdollista.
No viime päivinä olen kuitenkin saanut hankittua lapsille talvikamppeita, koulutettua karvaturria ja tulihan se halloweenkin vietettyä lasten ehdoilla.
( peloteltiin lapsia niin ettei uni meinannut illalla tulla hah) ei vaines lapset saivat leipoa mieleisensä muffinssit ja söimme jokavuotiseksi perinteeksi muodostunutta pizzakättä käsijuoman kera, kummitus mokkapaloja unohtamatta, eli se siitä terveellisestä ruokavaliosta.
Mutta nyt on lähettävä tuonne sateeseen karvaisen lapsen kanssa. palaillaan!

ps. pahoittelut huonoista kuvalaaduista yritämme parantaa

                                                

Päivän kuuma puheenaihe

Eilinen Päivä on tuntui ikuisuudelta, johtuen yöllisestä valvonta sessiosta, tissin lusuttajan kanssa.
Saatii onneksi kumpikin nukuttua muutaman tunnin päikkärit joka kohensi oloa huomattavasti.
Joskus on vaikea luopua iltaisin omasta tai yhteisestä hetkestä ja mennä ajoissa nukkumaan. Toisaalta lohduttaudun yhä sillä että lapset ovat lapsia vain pienen hetken elämästäni.
Jokainen joka on lukenut uutisia viimepäivinä, on törmännyt uutiseen jossa nainen ja kolme pientä lasta kuolivat kolarissa.
Tästä kolarista on kirjoitettu myös monessa muussa blogissa ja mielipiteet ovat hyvin erillaisia. Toiset tuomitsevat naisen teon täysin kun taas usean pienen lapsen vanhemmasta teko oli armahdettavissa ja jollain tapaa ymmärrettävä.
Voiko tuollainen teko olla missään määrin hyväksyttävä.
Itse useasti masentuneena, ja etenkin synnytyksen jälkeen ajatukset ovat olleet joskus erittäinkin synkkiä.
En silti voisi ikinä kuvitellakkaan tekeväni itselleni tai lapsilleni mitään pahaa.
Enemminkin noina hetkinä kun mieli on maassa, ajatuksissa pyörii se kuinka olisi helpompi vain lähteä, tällä tarkoitan irtiottoa esim toisella paikkakunnalla.
Noina hetkinä mikään ei tunnu hyvältä, tuntuu kuin kukaan ei välittäisi ja elämä on yhtä kaaosta. Vaikka sinua kehuttaisiin ja rakastettaisiin et vain nää mitään positiivistä missään asiassa.
Tunteesta on vaikea päästä eroon ja itsesäälissä möyriminen vain pahentaa tilannetta.
Voin vain kiittää rakasta puolisoani joka on tukenut minua näinä aikoina.
Hän ei sääli tai paijaa, vaan herättää minut ikäänkuin unesta toteamalla jämptisti että nyt pää pois perseestä, sulla on kolme pientä lasta jotka tarvitsevat sua, olet itse lapsia halunnut ja ne on hoidettava mä autan.
Itse koen että tuollaisessa mielentilassa olevalle ihmiselle sääli ja surkuttelu on vihoviimeinen asia. Se viestittää tälläiselle ihmiselle lisää mietteitä siitä kuinka huono ja epäonnistunut hän on.

Ihmiselle joka ei nää positiivistä missään asiassa.

Rohkaisu ja kannustus muuttamaan asioita auttaa paljon.

Tänään meillä vietetään vapaa päivää pikkutyttöjen kesken, välillä on vaan kiva olla ja koska meillä ei ole pakko juosta joka päivä päiväkotiin, niin nautimme olostamme.

Pikku Lotalla on alkanut järkyttävä uhma  nukkuminen öisin on tylsää ja täysin tarpeetonta, Pukeminen on hirveää, Äiti tarjoaa aina pahaa ruokaa eikä ymmärrä millään että osaan jo huolehtia itsestäni. Osaan kaiken jo itse, kunhan noi hölmöt aikuiset antaisivat minun kokeilla. Äiti aina vaan hoputtaa ja selittää turhanpäiväisiä asioita, turhan vaikeasti niin ja kaiken lisäksi toistaa ne miljoona kertaa.

En voi ymmärtää miksi pitää nukkua kun voisi ihan hyvin leikkiä koko yön.

Miksi pitää mennä ulos sisäleikkien sijaan, hakea sisko hoidosta, eikö sen voisi jättää sinne valmiiksi niin ei tarvitsisi koskaan viedä, Miksi ulos ei voisi lähteä pelkkä vaippa päällä, tai miksi koiralle ei voisi laitta vaippaa niin sitä ei tarvitsisi ulkoiluttaa.

Elämä lapsena on epäreilua mä tahon olla aikuinen.

Tästä päätellen elämä kaksivuotiaana ei ole kovin helppoa.

Yöllisiä mietteitä

Taas hereillä, mä en ymmärrä missä mättää? Miksi lapset ei taho nukkua, nukkuminen on ihanaa.
No joo meillä syynä on yöunia häiritsevä atooppinen iho, joka herättelee tasaisin väliajoin kutiamalla kamalasti.
Itsellä nukahtaminen kesti, koska hölmönä lueskelin uutisia, jotka sitten kaikkine karmeuksineen kummittelivat mielessä.
No sain mä neljätuntia pätkissä nukuttua ja tiedossa on mahdollisuus päiväuniin.
En valita en.
Väsynyt mutta onnelinen heh.
Tähän aikaan yöstä pää lyö tyhjää joten palaillaan päiväunien jälkeen.

Loppuun kuva teoksesta jonka esikoinen askarteli eilen tultuaan koulusta.
Musta aika hellyyttävää.

Asiaa rahasta

Raha on tärkeä, välttämätön, ja sitä ei koskaan ole liikaa vai onko?
Tällähetkellä elämme elämää käyttäen rahaa harkiten johtuen elämäntilanteestamme ja tästä syystä koen etten ole oikeutettu ruikuttamaan asiasta. Olen itse valinnut sen että tuloni koostuvat pelkistä erillaisista tuista joita tällä hetkellä ovat: kodinhoidontuki, työttömyysetuus, lapsilisä, asumistuki, opintotuki, sekä viimeisenä etuutena toimeentulotuki.
Koen olevani onnekas saadessani hoitaa lasta kotona vaikka joudunkin luopumaan monesta.
Joudun laskemaan tarkkaan menoni mutta, niinhän moni muukin, vaikka töissä käyvä ihminenkin.
Vaikka rahaa ei ole matkusteluun ja törsäilyyn, niin voin joka kuukausi ostaa jotain pientä mukavaa itselleni ja lapsille.Toki sekin ylimääräinen on usein kirpputori löytöjä.
Säästämme myös huomattavasti kun emme ole alkoholinkäyttäjiä ja käymme viihteellä harvoin, siis todella harvoin.
Emme myöskään harrasta mitään mikä maksaisi, niin paitsi lapset mutta hienon toimeentulotukijärjestelmämme avulla tämäkin on mahdollista, siis lasten maksulliset harrastukset.
Miksi valittaisin minulla on rahaa asumiseen ja meillä on ruokaa. (niin ja terveet lapset)

Kuukaudessa rahaa jää juuri sen verran että pärjäämme, ei niin että säästäisimme mutta pärjäämme.
Toivon kuitenkin jonain päivänä ettei minun tarvitsisi laskea jokaista pennosta ruokakaupassa vaan voisin ostaa mitä mieleen tulee, ilman turhia hintavertailuja.
Uskon tämän aikakuden elämässämme opettavan myös lapsille että kaikkea ei saa vaikka haluaisi, he oppivat arvostamaan pieniä asioita kuten sitä että leivän päällä on juustoa tai että kirpputorilta ostettu lelu voi olla yhtä hyvä kuin kaupasta ostettu upouusi. He oppivat myös säästämään ja arvostamaan kierrättämistä.
Joku ulkopuolinen voisi ajatella että häpeän tai koen suurta alemmuuden tunnetta siitä että olen pienituloinen mutta päinvastoin olen äärimmäisen iloinen ja onnellinen siitä että meillä täällä suomessa on mahdollisuus elää näin.
Ehkä ainut asia mistä olen surullinen ja minkä vuoksi toivon tämän aikakauden päättyvän, on se kuinka huomaan edellämainitut tunteet joskus lapsissani. On valitettavaa ja erittäin karua että lasten keskuudessa valitsee kiusausta tuloluokista johtuen. He eivät välttämättä pääse muiden lasten leikkeihin jos eivät omista upouusinta hittilelua tai eivät omista tietokone/konsolipelejä minkä vuoksi jäävät keskustelujen ulkopuolelle.
Olisi hienoa jos myös hyvätuloiset vanhemmat muistaisivat että heidänkin lapsillaan on korvat ja että ihmisten vertailu ja arvostelu lasten kuullen ei ole sopivaa.
Kannustakaa lapsia leikkimään kaikkien kanssa riippumatta minkä värinen, mistä kulttuurista,maasta lapsi on tai mihin tuloluokkaan lapsen perhe kuuluu.

jatkakaamme myöhemmin nyt on lähdettävä selaamaan päivän ruokatarjouksia.

Lussuttelusta

Imetys on omassa elämässä tällähetkellä yksi ajankohtainen aihe sillä yritämme lopettaa moisen tissien lutkuttamisen, onhan lapsi jo 2 vuotta ja 3 kuukautta.
Olen imettänyt tällähetkellä viisi pitkää vuotta yhtäsoittoa ja koen olevani tehtävän suorittanut.
Imetys on aina ollut jollain tapaa äitiyden yksi suurimmista haasteista, josta ei koskaan minun raskausaikanani puhuttu. Ensimmäisen kohdalla en edes ajatellut moista hommaa odotusaikana ja siksi se ehkä menikin puihin imetin hurjat kaksikuukautta ja senkin ajan koin erillaisia tunteita laidasta laitaan, venkslaten pullon ja rinnan välillä.
Päätös lopetuksesta oli kuitenkin helppo sillä en vain yksinkertaisesti malttanut istua ja imettää.

Toisen kohdalla olin päättänyt onnistua ja niin teinkin vakika alussa oli vaikeuksia jatkoin sitkeästi.
Ja vaikka tarkoitus oli imettää vain ensimmäinen vuosi huomasin pian imettäväni kaksivuotiasta.
Aloin taas odottaa ja neuvolassa sanotiin ettei imettämistä olisi pakko lopettaa vaikka olin raskaana.
Ja me jatkoimme. Oli luonnollista ja helppoa lopettaa isomman imettäminen vauvan synnyttyä ja myös vauvan imettäminen oli helpompaa sillä maitoa tuli jo valmiiksi.
Nyt huomaan taas imettäväni kaksivuotiasta ja pohdin miten lopettaa, olemme toki vähentäneet muutamaan kertaan päivässä lähinnä ennen nukahtamista. Miten me nyt lopetamme, vinkkejä otetaan vastaan.
Aihe herättää ihmisissä erillaisia tunteita ja siksi koen olevan viisaampi hoitaa lussutukset vain kotona. (paitsi joskus junassa pitkällä matkalla, niin ja kylässä, no joo joskus puistossa kun on lämmin)
No listataanpa vähän omia huonoja ja hyviä mietteitä taaperoimetyksestä

Plussat
-lapsi saa kokea läheisyyttä eritavoin
-kiintymys suhde on vahvempi
-eväät aina mukana



Miinukset
-uhmaikäinen lapsi kauppajonossa repimässä paidankauluksia huutaen. äiti nyt sitä tissiä!
-hämmentävät katseet silloin kun taapero ilmaisee julkisellapaikalla tahtovansa huikat
-oma käsitys lapsen kasvusta hmääntyy, et välttämättä nää lasta yhtä isona kuin muut
-omien tissien rupistuminen turhista lussutus hetkistä

No ensi viikolla aloitamme vierottamisen ja kokeilemme joko olisi oikea hetki.

Mitä mieltä sinä olet imettämisestä?
Onko kaksivuotiaan imettäminen omituista?

Viikonlopun kuulumiset

Viikonloppu meni taas hujauksessa, vaikka olisin kaivannut muutaman päivän pidempää.
Mitään erikoista ei ehitty tekemään, eli löllöttelyä ja mässäilyä.(hyi minua huomenna taas ryhdistäydyn)
Liikunnan määrä on kasvanut, kiitos Vilin jonka anovaa katsetta ei voi sivuuttaa. Nautin lenkeistä suunnattomasti, on ihana painella koiran kanssa metsään lepuuttamaan korvia kaiken tän hulinan keskellä.
Jos jostain niin koiran kouluttamisesta niitä onnistumisen tunteita saa.
Tänään tuli leivottua pitkästä aikaa pullaa ja siivottua perusteellisemmin.
Lasten suusta on kuultu hassuja letkautuksia joista voisi kirjoittaa kirjan.
No niistä myöhemmin lisää.
Oon metsästänyt myös edullista lasten sänkyä, jotta saataisiin taas sänkyyn mies, kahden lapsen sijasta. Kalevi parka on häädetty sohvalle ja huomasin itsekkin nukkuvani useimmin patjalla lattialla kuin sängyssä. 

No kuka sitten parisängyssämme nukkuu? no kaksi kaunista prinsessaa tietenkin. Tiedän on kauheaa antaa omien lasten pompotella vanhempiaan tuolla tavoin ja siksi tähän on tultava muutos heh!

Mutta muistan myös hyvin sen kuinka itse pienenä näin pahoja unia ja olisin toivonut pääseväni jonkun tutun aikuisen kainaloon nukkumaan, mutta se ei ollut mahdollista. Suokaamme tämä erehtymätön virhe ja sallikaamme pienten lastemme tulla silloin tällöin vierailemaan aikuisten lemmenpesään mikäli siellä on rauhallista.

Himputti joku kiskoo pöydän alla mun sukkia, joku ajatteli tietysti Kalevia ,mutta ei se Kalevi taida olla vaan se karvasempi mies.

Kylläpäs se jo väsyttääkin ja tekis mieli kaivautua peiton alle, mikäli sinne tänäyönä mahtuu. 

palaillaan!

                                           Kuva pienen penistä Sunnuntai pullista

Neurologinen kuulumiset ja valvomista

Aamu alkoi lupaavasti, ( silloin tiistaina siis, ei oo ehtinyt kirjotella) heräsin ajoissa kelloon ja sain kuin sainkin itseni ja pienimmän neitokaisen ajoissa vastaanotolle. Bussissa istuminen ei koskaan ole ollut lasten lempihommaa varsinkaan nyt, jolloin on pakko laittaa vaatetta enemmänkin kuin hellemekko. No neiti istui eväiden avulla rattaissa ja matkat meni jotakuinkin hyvin.
Perillä jännitin kuinka neiti malttaa olla paikoillaan huoneessa, mutta yllätyksekseni neitokainen istua nökötti tuolilla tikkaria imeskellen,sillä välin kun lääkäri suoritti tutkimuksensa. Aivojen kuvista ei löytynyt poikkeavaa, mutta verisuonia tarkastellessa jokin suoni aivoista kaulavaltimoon ei näkynyt ja tiedossa on uusinta kuvaus kaulan alueelta, kuukauden päästä. Sain myös estolääkityksen päänsärkyihin ja nyt mietin onko järkeä aloittaa lääkitystä koska perus burana auttaa. Lääkityksestä keskustellessa otin puheeksi imetyksen.

Ja kyllä minä olen epätavallinen taapero imettäjä enkä häpeä sitä. Sain lääkäriltä oudon mulkaisun ja ennen kuin ehin edes kertoa lopetus suunnitelmista, lääkäri sanoi tylysti: eiköhän olisi aika lopettaa, toihan menee joo kaikkien suositusten ohitse. Päässä naksahti ja vaikka kuinka teki mieli sanoa ajatukset ääneen, Kuten mitä helvettiä se sulle kuuluu jne. sainkun sainkin pidettyä mölyt mahassani.

Koen asian olevan henkilökohtainen enkä kaipaa arvostelua, omatpahan ovat aarteeni.

No joo se siitä aiheesta myöhemmin lisää viimeistään sitten kun toiset kuvaukset ohi.

Näin yömyöhään ei liiemmin jaksa kirjoitella ja syy valvomiseen on iloinen pikku pirpana jonka iho on huonossa kunnossa, kutinaa, kirvelyä ja itkua. Lisäksi tällä hetkellä Kalevin arvostus on maan tasolla ja ainoa asia mikä kelpaa on äitin syli.

Elämässä on tapahtunut myös väsymyksen ja valvomisen sijaan jotain iloista, nimittäin rakas karvalapsemme on palannut kotiin. Sovimme ystäväni kanssa koe ajasta  Vilin sijoituksen suhteen ja ystävä ilmoitti viimeviikolla ettei voisi pitää poikaa. Niimpä kaveri palasi kotiin.

Koen huonoa omaatuntoa siitä kuinka saatoin edes ajatella luopumista tuosta valloittavasta otuksesta. 

Otamme viime kuukauden kuitenkin opetuksena ja nautimme sen tuomista hyvistä ja uusista asioista joita opimme.

Lapset riemuitsevat pojan paluusta ja mullakkin on taas tunne että koko porukka on koossa.

Vihdoinkin taas syy lenkkeillä.

hyvää yötä!

Maanantai

Perus maanantai. Aamulla kukaan ei heränny herätyskelloon ja nukuttiin pommiin, sit kauheella kiirellä kiukkusille ja väsyneille lapsukaisille vaatetta niiskaan kunnes yhtäkkiä huomaan isoimman neidin silmissä tutun kiillon, voi ei kuumetta! Ei muuta kun pikaviestiä opettajalle että neiti lepäilee tämän päivän. Pienin neiti oli todella tukkoinen, onneksi tilanteen pelasti Kalevi jolla koulu alkoi vasta kymmeneltä. Niimpä sain juoda aamukahvini rauhassa, Kalevin raahatessa väsynyttä tyttöä päiväkodille.
Jos jotain positiivistä tästä päivästä täytyy sanoa niin omat syömiset on menneet hyvin, en ole sortunut mässäilyyn vaan hiilariton päivä takana. Jospa sitä huomenna jaksais vaikka herätä kelloon ja sutia sinne neurologille, jota en tänään muistanut yrityksistä huolimatta siirtää. Ei siis muuta kun tikkarikaupan kautta vastaanotolle.
( mussukat imeskelee tikkareita niin jospa mä kuulen jotain mitä se lääkäri sanoo )
Mut nyt pesut pisut ja nukkumaan.
Huomenna lisää jos ehtis päivästä kuviakin napsia!

Kohti kotia

Edellinen postaus käsitteli ehkä aika herkkää aihetta, josta voisin kirjoittaa kirjan jos aikaa vaan riittäisi, tietäisin monenlaisia seikkoja jolla parantaa nuorten hyvinvointia laitoksissa, mutta valitettavasti en keksi keinoa auttaa, on kuitenkin tiedostettava ja hyväksyttävä se tosi asia että tälläinen tavallinen pulliainen ei niille asioille mitään voi ja vaikka kuinka haluaisin en voi pelastaa näitä nuoria nyyh.

On siis palattava maanpinalle elämään omaa elämää ja koitettava kasvattaa omat pikku nappulat niin ettei tarvitsisi ikinä itse hakea apua lastensuojelusta.
Loma alkaa olla lopuillaan ja tänään olisi tarkoitus palata takaisin kotiin. On ihana olla reissussa mutta on aina ihana palata kotiin. Ei meinaan ole mitään parempaa kuin yöunet omassa sängyssä.( silloin kun pikkuneidit sen sallivat)
Ens viikolla olisi ollut tulostenkuuleminen mangneettikuvista mutta lastenhoitoapua ei ole saataville joten ajan siirtäminen viisainta.
Joo voisin ottaa pienimmät neidit mukaan vastaanotolle mutta, olisi mukavaa myös oikeasti kuulla mitä neurologilla on sanottavana. Olen muutaman kerran joutunut asioimaan lääkärillä neitien kanssa ja lopputulos on sama kun en olisi käynytkään. Pikkuprinsessat ovat usein hyvin vilkkaita varsinkin yhdessä ollessaan ja keksivät monenlaista viihdykettä itselleen. Lääkärin vastaanottohuone on täynnä mitä mielenkiintoisimpia esineitä ja estäminen olisi silkkaa vääryttä ja itkukohtaus olisi taattu, joten se siitä vaihtoehdosta.
Reissun aikana tuli myös pohdiskeltua lisää mahdollista muuttoa takaisin Joensuuhun ensi vuoden puolella ja vaikka mitään ei lyöty lukkoon niin tulevaisuuden hahmottaminen on helpompaa huoh.

Poden kovaa ikävää karvaista kaveria kohtaan ja tuntuu kuin elämästä puuttuisi jotain suurta, kaipaan yhteisiä hetkiä ja päivän aikana tehtyjä lenkkejä. Etenkin iltaisin olo on tyhjä. On masentavaa ryömiä iltalenkin sijaan sohvan nurkkaan ilman tuhisevaa kaveria yyh.
Mutta ehkä vielä joskus.
En olisi voinit koskaan kuvitella kuinka kova ikävä voi olla.
Nyt pakkaamaan ja auton nokka kohti Joensuuta, edessä on reilu neljätuntia täyttä viihdyttämistä.