Elämän tosiasioita

Oon viime aikoina miettinyt jälleen kerran omaa elämääni ja siinä sivussa pohtinut kauhulla ihmistä olentona ja sitä miten karussa maailmassa me eletään.
Tuntuu voimattomalta olla liian fiksu tajuamaan joitain elämän tosiasioita. On myös äärimmäisen vaikeaa ja tuskallista kun ei voi vaikuttaa tai muuttaa mitään vaikka tietää keinoja olevan tuhansia.
Kuinka minä, te tai he voimme tai voitte olla niin sokeita näkemään todellisuutta.
On surullista katsoa kuinka ihmiset kulkevat ikäänkuin sumussa tietämättöminä siitä mitä tulevaisuus tuo tulessaan.
Olenko ajatuksieni kanssa yksin vai  löydänkö sielunkumppanin joka jotenkuten ymmärtää huoleni tai tuskani?
Aamulla näen kadulla omaan napaansa tuijottavia ihmisiä, iltapäivällä näen myöskin omaan napaansa tuijottavia ihmisiä, illalla nuo samaiset ihmiset tyydyttävät huonoa omaatuntoaan ja pönkittävät itseään jakamalla Facebookissa sankarillisia tekojaan tai kävelevät töistä kotiin pää painuksissa, väsyneinä oman napansa tuijottamisesta.
Mihin on uskomista? Miksi naapurin mummon kauppakassien kantaminen on niin suuri sankarillinen teko että sitä on jaettava sosiaalisessa mediassa, ennenhän se oli arkipäivää. Mietteet saivat ehkä alkunsa keskustelusta jonka kävimme läpi rakkaan anoppini vierailessa meillä viikonloppuna.
Keskustelimme mm. nuorten alkoholin käytöstä ja siitä miksi pakkohoitoa ei toteuteta enemmän alkoholismin kanssa kamppaileville ihmisille.

On ymmärrettävää että jokainen äiti, isä tai mummo on huolissaan nykynuorten alkoholinkäytöstä, mutta hyvät toverit kyllä se mun mielestä on vaan yksinkertaista ja helppoa KATSOKAA PEILIIN ja miettikää onko omassa kasvatustavassa parantamista.( enkä väitä että itse olisin vuoden mutsi) Olisikohan aika kaivaa esille se kapinallinen puoli itsestä ja lopettaa se säälittävä muiden mielistely. Ei kaikkien tarvitse olla samaan muottiin veistetty.

Kaikki lähtee siitä kun lapsi syntyy ja alkaa kehittyä omaksi iralliseksi olennoksi.
Mietein itseäni ja kokemuksia omasta lapsuudestani on sanomattakin selvää että jos lapsi alle kahden vuoden ikäisenä revitään erilleen äidistään ja palautetaan kahden kuukauden kuluttua, kun mitään ei olisi tapahtunut ja vielä kotiin missä jo eteisessä kiljupöntön ja veren sekaisen hajun voi tunnistaa. Missä aikuiset ihmiset kinastelevat ja mätkivät toisiaan huomaamatta itsekkäältä käytökseltään pienen ihmisen tarpeita.
Ei ihme jos lapsesta kasvaa epätasapainoinen ihminen joka hakee hyväksyntää kaikelle kaikesta myös käyttämällä suuria määriä alkoholia ja muita päihteitä.
Samaa lapsen erottamista pienemmässä mittakaavassa tapahtuu päivittäin, jo se kun alle vuoden ikäinen sysätään päivähoitoon tai se että hän joutuu kokemaan ikävää päivittäin ollessaan erossa omista vanhemmistaan.
Ja vain siksi että äidin ja isän on pakko saada pitää farmariauto ja talo koska näyttäisi huonolta muuttaa vuokra-asuntoon ja kulkea työmatkat polkupyörällä, olisi karmivaa jos ei saisi omistaa tai pitäisi olla erilainen kuin muut tuttavaperheet.
Mietikäämme, lapset ovat pieniä vain kerran, vain kerran.
Mksi teemme lapsia jos meidän täytyy luovuttaa ne hoitoon. Moni lapsi viettää hoidossa n.40 tuntia viikossa ( esim. 8.00-16.00) usein pidempiäkin päiviä. Kotona oloon jää 128 tuntia niistä 128:sta tunnista oletetaan että lapsi nukkuu n.86 tuntia viikossa. Jää vanhempien kanssa oloon n.42 tuntia. Tästäkin ajasta lapset saattavat vietää usein viikonloput isovanhempien luona, herää kysymys kenellä on kasvatusvastuu. Vanhempien kanssa vietetyt tunnit ajallisesti ovat siis minimaaliset ja kasvatusvastuu jää nukutuksia lukuunottamatta päivähoitopaikalle. Luulisi päättäjien satsaavan henkilökunnan määrään ja päivähoidon laatuun jotta tulevaisuuden kansalaisistamme tulisi kunnon kansalaisia.

Jos naapurin Maija pukee lapselle toppapuvun lokakuussa kun lämpöasteita on viisi, niin ei se tarkoita että kaikkien lähikortteleissa asuvien mammojen, jotka käyvät samassa puistossa on puettava lapselleen toppapuku, vain siksi ettei se antaisi Maijalle ja muille kuvaa että et huolehdi kullan-nupustasi.  Mielummin raahaat kuumissaan kiljuvan lapsukaisen puistoon jotta muut saavat nähdä että sinäkin huolehdit.
Tai ei sinun isänä ole pakko pitää kovaa kuria kotona vain sen takia ettet antaisi työkaverillesi huonoa kuvaa perheestäsi tai auktoriteetistasi heidän vieraillessaan luonanne kerran vuodessa.
Entä jos lapsesi haluaa pukea kouluun tai päiväkotiin edellispäivänä olleen paidan joka on edelleen kuin kaapista vedetty ( ei siis tahroja niinkun yleensä) mutta, mietit mielessäsi mitä lapsesi kaverit, saatika opettaja ajattelee jos lapsella on sama paita kuin eilen. Hui kauhistus heillä ei varmaan pestä pyykkiä.
Ei sinun ole pakko palata työelämään äitiysloman päätyttyä vain siksi että näinhän muutkin tekevät.
Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia ei meidän tehtävänämme ole miellyttää vain muita jolloin unohdamme mikä oikeastaan on tärkeää.

Kylläpä helpotti huh huh ristiriitaista ja sekavaa näin mun pään sisällä tänään.

Mitä sun pään sisällä liikkui tänään?

Palataan!