Päivän kuuma puheenaihe

Eilinen Päivä on tuntui ikuisuudelta, johtuen yöllisestä valvonta sessiosta, tissin lusuttajan kanssa.
Saatii onneksi kumpikin nukuttua muutaman tunnin päikkärit joka kohensi oloa huomattavasti.
Joskus on vaikea luopua iltaisin omasta tai yhteisestä hetkestä ja mennä ajoissa nukkumaan. Toisaalta lohduttaudun yhä sillä että lapset ovat lapsia vain pienen hetken elämästäni.
Jokainen joka on lukenut uutisia viimepäivinä, on törmännyt uutiseen jossa nainen ja kolme pientä lasta kuolivat kolarissa.
Tästä kolarista on kirjoitettu myös monessa muussa blogissa ja mielipiteet ovat hyvin erillaisia. Toiset tuomitsevat naisen teon täysin kun taas usean pienen lapsen vanhemmasta teko oli armahdettavissa ja jollain tapaa ymmärrettävä.
Voiko tuollainen teko olla missään määrin hyväksyttävä.
Itse useasti masentuneena, ja etenkin synnytyksen jälkeen ajatukset ovat olleet joskus erittäinkin synkkiä.
En silti voisi ikinä kuvitellakkaan tekeväni itselleni tai lapsilleni mitään pahaa.
Enemminkin noina hetkinä kun mieli on maassa, ajatuksissa pyörii se kuinka olisi helpompi vain lähteä, tällä tarkoitan irtiottoa esim toisella paikkakunnalla.
Noina hetkinä mikään ei tunnu hyvältä, tuntuu kuin kukaan ei välittäisi ja elämä on yhtä kaaosta. Vaikka sinua kehuttaisiin ja rakastettaisiin et vain nää mitään positiivistä missään asiassa.
Tunteesta on vaikea päästä eroon ja itsesäälissä möyriminen vain pahentaa tilannetta.
Voin vain kiittää rakasta puolisoani joka on tukenut minua näinä aikoina.
Hän ei sääli tai paijaa, vaan herättää minut ikäänkuin unesta toteamalla jämptisti että nyt pää pois perseestä, sulla on kolme pientä lasta jotka tarvitsevat sua, olet itse lapsia halunnut ja ne on hoidettava mä autan.
Itse koen että tuollaisessa mielentilassa olevalle ihmiselle sääli ja surkuttelu on vihoviimeinen asia. Se viestittää tälläiselle ihmiselle lisää mietteitä siitä kuinka huono ja epäonnistunut hän on.

Ihmiselle joka ei nää positiivistä missään asiassa.

Rohkaisu ja kannustus muuttamaan asioita auttaa paljon.

Tänään meillä vietetään vapaa päivää pikkutyttöjen kesken, välillä on vaan kiva olla ja koska meillä ei ole pakko juosta joka päivä päiväkotiin, niin nautimme olostamme.

Pikku Lotalla on alkanut järkyttävä uhma  nukkuminen öisin on tylsää ja täysin tarpeetonta, Pukeminen on hirveää, Äiti tarjoaa aina pahaa ruokaa eikä ymmärrä millään että osaan jo huolehtia itsestäni. Osaan kaiken jo itse, kunhan noi hölmöt aikuiset antaisivat minun kokeilla. Äiti aina vaan hoputtaa ja selittää turhanpäiväisiä asioita, turhan vaikeasti niin ja kaiken lisäksi toistaa ne miljoona kertaa.

En voi ymmärtää miksi pitää nukkua kun voisi ihan hyvin leikkiä koko yön.

Miksi pitää mennä ulos sisäleikkien sijaan, hakea sisko hoidosta, eikö sen voisi jättää sinne valmiiksi niin ei tarvitsisi koskaan viedä, Miksi ulos ei voisi lähteä pelkkä vaippa päällä, tai miksi koiralle ei voisi laitta vaippaa niin sitä ei tarvitsisi ulkoiluttaa.

Elämä lapsena on epäreilua mä tahon olla aikuinen.

Tästä päätellen elämä kaksivuotiaana ei ole kovin helppoa.