Aamu alkoi lupaavasti, ( silloin tiistaina siis, ei oo ehtinyt kirjotella) heräsin ajoissa kelloon ja sain kuin sainkin itseni ja pienimmän neitokaisen ajoissa vastaanotolle. Bussissa istuminen ei koskaan ole ollut lasten lempihommaa varsinkaan nyt, jolloin on pakko laittaa vaatetta enemmänkin kuin hellemekko. No neiti istui eväiden avulla rattaissa ja matkat meni jotakuinkin hyvin.
Perillä jännitin kuinka neiti malttaa olla paikoillaan huoneessa, mutta yllätyksekseni neitokainen istua nökötti tuolilla tikkaria imeskellen,sillä välin kun lääkäri suoritti tutkimuksensa. Aivojen kuvista ei löytynyt poikkeavaa, mutta verisuonia tarkastellessa jokin suoni aivoista kaulavaltimoon ei näkynyt ja tiedossa on uusinta kuvaus kaulan alueelta, kuukauden päästä. Sain myös estolääkityksen päänsärkyihin ja nyt mietin onko järkeä aloittaa lääkitystä koska perus burana auttaa. Lääkityksestä keskustellessa otin puheeksi imetyksen.
Perillä jännitin kuinka neiti malttaa olla paikoillaan huoneessa, mutta yllätyksekseni neitokainen istua nökötti tuolilla tikkaria imeskellen,sillä välin kun lääkäri suoritti tutkimuksensa. Aivojen kuvista ei löytynyt poikkeavaa, mutta verisuonia tarkastellessa jokin suoni aivoista kaulavaltimoon ei näkynyt ja tiedossa on uusinta kuvaus kaulan alueelta, kuukauden päästä. Sain myös estolääkityksen päänsärkyihin ja nyt mietin onko järkeä aloittaa lääkitystä koska perus burana auttaa. Lääkityksestä keskustellessa otin puheeksi imetyksen.
Ja kyllä minä olen epätavallinen taapero imettäjä enkä häpeä sitä. Sain lääkäriltä oudon mulkaisun ja ennen kuin ehin edes kertoa lopetus suunnitelmista, lääkäri sanoi tylysti: eiköhän olisi aika lopettaa, toihan menee joo kaikkien suositusten ohitse. Päässä naksahti ja vaikka kuinka teki mieli sanoa ajatukset ääneen, Kuten mitä helvettiä se sulle kuuluu jne. sainkun sainkin pidettyä mölyt mahassani.
Koen asian olevan henkilökohtainen enkä kaipaa arvostelua, omatpahan ovat aarteeni.
No joo se siitä aiheesta myöhemmin lisää viimeistään sitten kun toiset kuvaukset ohi.
Näin yömyöhään ei liiemmin jaksa kirjoitella ja syy valvomiseen on iloinen pikku pirpana jonka iho on huonossa kunnossa, kutinaa, kirvelyä ja itkua. Lisäksi tällä hetkellä Kalevin arvostus on maan tasolla ja ainoa asia mikä kelpaa on äitin syli.
Elämässä on tapahtunut myös väsymyksen ja valvomisen sijaan jotain iloista, nimittäin rakas karvalapsemme on palannut kotiin. Sovimme ystäväni kanssa koe ajasta Vilin sijoituksen suhteen ja ystävä ilmoitti viimeviikolla ettei voisi pitää poikaa. Niimpä kaveri palasi kotiin.
Koen huonoa omaatuntoa siitä kuinka saatoin edes ajatella luopumista tuosta valloittavasta otuksesta.
Otamme viime kuukauden kuitenkin opetuksena ja nautimme sen tuomista hyvistä ja uusista asioista joita opimme.
Lapset riemuitsevat pojan paluusta ja mullakkin on taas tunne että koko porukka on koossa.
Vihdoinkin taas syy lenkkeillä.
hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti