Viime viikko oli erittäin raskas mutta jälleen olen vahvempi. Tälläisen viikon jälkeen voin vain huokaista helpotuksesta ja toivoa ettei Kalevi ole luovuttanut odottamaan, odottamaan sitä hetkeä, meidän hetkeä. Parisuhde, mikä se sellainen on? ai niin minullakin on sellainen tai ainakin oli vielä viimeviikolla. Iltaisin sitä vaan jostain syystä kumpikin tuntuu olevan hitusen väsyneen oloisia ja ajatus pienen pienestä omasta hetkestä houkuttaa tai jompikumpi luovuttaa ja kömpii vällyjen väliin.
Parisuhdeaika on koetukslla ja oven takana ei liiemmin ramppaa lastenhoitajia tarjoamassa apuaan. Omien vanhempien puuttuminen elämästä näkyy myös lasten elämässä, puuttuvina isovanhempina . Kalevin suku asustaa pitkän välimatkan päässä joten lastenhoitoapua ei ole tarjolla, mutta me selviämme. Tiedämme tämän vaiheen kestävän vain ehkä noin kymmenen vuotta ja ajatus siitä että tämä ei ole ikuista on lohduttavaa. Odotellessa kiljukaulojen kasvavan isommiksi hoidamme parisuhdetta pienin arkisin elein kunnioittamalla toisiamme ja rakastamalla toisiamme.
Viime viikkoon mahtui muun muassa seuraavaa
Viikkoon mahtui monet itkut ja hampaiden kiristykset ja myös suurta luopumisen tuskaa josta myöhemmin lisää.
Tällä viikolla ajattelin haastaa itseni syömään hiukan terveellisemmin ja katsomaan vaikuttaisiko ruokavalio mielialanvaihteluihini joita on viime aikoina ollut runsaasti. (pahoitteluni etenkin Kaleville ) Nyt on aika lähteä valmistamaan kullanmuruille aamupalaa palaillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti