Tuntuu kylmältä hui! Tänä päivänä joka toinen suomalainen keskustelee ( valittaa) kuinka ulkona on kylmä, Kaksi kuukautta sitten samat ihmiset keskustelivat (valittivat) kuinka ulkona on liian lämmin. Ihmiset hyvät, ei suinkaan ole noloa kaivaa kaapista sitä viime talvena ostettua toppatakkia taikka jos viimetalvinen toppatakki ei kelpaa tai on kadonnut, mene hyvä ihminen kauppaan ja osta itsellesi uusi takki niin ei tarvitse marista kuinka on kylmä.aarrg! Ihmismieli on jännä koskaan ei ole hyvä, aina täytyy hakea muutosta tai jokin asia on vaan niin pirun viturallaan. Myönnän myös minä kuulun näihin ihmisiin ja välillä täytyy herätellä itseään jotta osaa olla tyytyväinen siitä mitä on. Kuten hermoja raastavat kiljukaulat jotka salaman nopeasti saavat juuri siivotun huushollin näyttämään varastolta, samaiset kullannuput kiljuvat juuri silloin kun päätäsi särkee niin että se meinaa räjähtää, Tai tyytyväinen parisuhteeseen jossa toinen osapuoli osaa olla välillä pelkällä olemuksellaan niin ärsyttävä, Vaivalla laittamasi ruoka ei maistunutkaan kenellekkään vaan pöydästä kuuluu vaimeita murahteluja ja kiitollisuus, nenään eteen kannetusta ateriasta on kaukana. Asiat voisivat olla huonomminkin.
No joo se siitä, eilen pistäydyin muutaman päivän (heh) tauon jälkeen rakkaan lapsuuden ystäväni luona ja mieli keveni kummasti. Kyseinen ihminen on kokenut elämässään paljon ja nään hänessä jotain samaa kuin itsessäni. Kiitän hänen olemassa olostaan sillä viimeviikolla tehty suuri päätös oli raskas ja hänen avullaan se oli mahdollista nimittäin meidän Vili rakas karvainen lapseni, vaihtoi kotia. Joskus on pakko laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja minun elämässäni lapset ovat numero yksi. Lapsilla on ollut vaikeaa ja kotona on eletty melkoisessa kaaoksessa. Vaikka päätös oli äärettömän vaikea uskon tehneeni oikein, nyt karvaisella ystävälläni on paikka jossa sille on takuuvarmasti aikaa ja se saa elellä lajitoverinsa rinnalla oppien uusia asioita, unohtamatta rakkautta jota siinä huushollissa jaetaan karvaisille ystäville pakahtumiseen asti.. Ja mikä parasta meidän ei tarvitse heittää ikuisia hyvästejä vaan voimme elää yhä yhdessä ja saan seurata pojan kasvua, vaikka asummekin eri kodeissa. Iso kiitos tästä kuuluu rakkaalle ystävälleni. Vilin ja neeperin seikkailuja voi myös seurata blogista: http://bokserinelamaa.blogspot.fi/
Ikävä on kova, mutta kyllä me selviämme!
ps pahoittelut kirjoitusvirheistä eilinen migreeni koputtelee vieläkin takaraivossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti