Lomailua osa2 ja mietteitä lastensuojelusta

Viimeyö nukuttiin pätkissä pieneimmäinen on yhä tosi räkänen! No viisaana tuli mentyä aikasin nukkumaan joten olo on suht pirteä.

Eilen erehdyin lukemaan jälleen juttuja, mm kuuluisan Kristan tarinan sivulta.     http://www.lokakuunliike.com/ kertomus tytöstä ja hänen äitinsä kokemuksia lastensuojelusta.
Itse 14 vuotta asiakkaana olleena näkemykseni ja kokemukseni ovat erillaiset.
Voihan se toki olla että asiat ovat oikeasti menneet niin paljon huonompaan suuntaan mutta hiukka epäilen.
Otan aina juttuja lukiessani huomioon kummankin osapuolen mielipiteen. Lukemassani jutussa tyttö kertoi avoimesti kuinka oli tullut kaltoin kohdelluksi.
Silloin kun minä olin murrosikäinen ja asuin lastenkodissa koin samoin ja kapinoin rajusti vastaan.
Syytin lastenkodin henkilökuntaa ongelmistani ja koin heidän auttavan minua väärin.
Koin murrosikäisenä, kaksi viiden viikon jaksoa eristyksissä ulkomaailmasta, paikassa joka oli suunniteltu ikäänkuin nuorten pysähtymispaikaksi. Kyseisessä paikassa oli tiukat säännöt ja esim. Puhelut läheisille oli rajoitettu yhteen puhelin soittoon illasta, puhelu sai kestää 10 minuuttia ja nekin vain tietyille kahdelle henkilölle, ulkoiluja suoritettiin koko viiden viikon aikana vain n.kolmesti valvotusti ohjaajan kanssa 15 min kerrallaan ja tämäkin oikeus oli vain jos muut asiat sujuivat. Muilla asioilla tarkoitan esim. Yleistä käyttäytymistä, koulunkäyntiä, yksilökeskusteluja, hiljaista tuntia.
Kyseisessä paikassa jokainen nuori suoritti säännöllisin väliajoin huumeseulan, vaikka nuori ei olisi koskaan käyttänyt mitään. Toimenpidehän suoritetaan valvotisti niin että yksi henkilö katsoo vierestä virtsaamistasi. Itse koin tämän epämielyttävänä mutta minkäs teet. Kyseisessä paikassa oli myös paljon puhuttu putka, (eristys selli) jonne en onneksi koskaan joutunut. Vaikka se silloin tuntui painajaiselta uskon sen kasvattaneen minua ihmisenä. Tässä tarinassa äiti oli hakenut sosiaaliviranomaosilta apua lapsensa päihteiden käytölle ja yksi asia johti toiseen. Nuorta oli pompoteltu paikasta toiseen ja lopuksi sijoitettu paikkaan jossa häntä oli kohdeltu kuulemma väärin. Perhe syyttää viranomaisia aika hurjin syytöksin ja mikäli nämä asiat pitävät paikkaansa on syytä pohdiskella viranomaisten resursseja ja valtuuksia. Juttu herättää monenlaisia tuntemuksia ja kysymyksiä, kuten mitä vanhemmat toivoisivat viranomaisten tekevän hakiessaan apua? Eivathän hekään taikureita ole. vanhemmat siirtävät vastuun nuoren hyvinvoinnista viranomaisille jotka ovat ihan yhtä avuttomia ja toimettomia näiden oirehtivien nuorten kanssa. Jonka jälkeen he kritisoivat keinoja joita laitoksissa käytetään.
Toki hoitotavoissa voisi olla parantamisen varaa ja hoitohenkilökunnan ylilyöntejä ei saisi missään nimessä sallia.
Valitettavasti valtio on työntänyt näppinsä säästötoimineen tähänkin osa alueeseen ja henkilökuntaa lastensuojelu laitoksissa on liian vähän, valvonta on huonoa ja tukipalveluista säästetään.
Väsyneet hoitajat ovat avuttomia ja ylemmältä taholta satelee vaatimuksia, sekä uusia lakipykäliä säädetään lisää.
Paineita luo myös vanhempien odotukset nuorten auttamisesta ja vaatimukset ovat usein kohtuuttomia.

Kymmenen vuotta sitten muutettuani pois lastenkodista tilanne oli vielä mielestäni hallinnassa ja moni koki voivansa hyvin laitoksessa. Kodinomainen paikka jossa oli turvallisempaa kuin kotona.
Nykyään kyseisessä laitoksessa asuu myös nuoria joiden oikea paikka olisi nuorisokoti eikä lastenkoti. Nämä paikat ovat menneet sekaisin ja lasten ja nuorten tarpeet eivät välttämättä tule täytetyksi. Niin kuin edellisessä postauksessa kerroin näillä kahdella paikalla on mielestäni vissi ero.
Tästä aiheesta tulen jauhamaan varmasti lisää ja minulle saa toki esittää kysymyksiä ja mielipiteitäni voi kritisoida ja vastaväitteiden esittäminen on sallittua.
Minä kerron vain oman mielipiteeni.

Lomailua ja Anopeista

Saavuttiin vihdoin eilen perille reilu neljäntunnin junamatkan jälkeen.
Pikkunassikoiden viihdyttäminen junassa ei aina ole helppoa varsinkaan jos junassa ei ole paljon toivottua leikkivaunua.
Mehän varattiin toki paikat perhehytistä, mutta kun vihdoin myöhässä ollut junamme saapui oli se korvattu toisella kalustolla eikä kenelläkään ollut paikkoja. No me selviydyimme ja perillä odotti mummola, joka sijaitsee n.tunnin ajomatkan päässä Joensuusta. Mummola ei ole meidän lasten mielestä mikään perus mummola onhan siellä jumppasali, puolapuineen ja valtavasti tilaa juosta ja temmeltää. Mummola sijaitsee vanhassa koulussa jonka pihapiirissä juoksentelee lukuisia kanoja poikineen. Ja mitä mummuun tulee, on hän loistava ei suinkaan mikään tavallinen, tanakan keskivartalon omaava harmaahapsi vaan päin vastoin. Mummu on paljon, onhan hän myös mieheni äiti ja minun anoppini.

Anopit ovat monesti keskusteluissa etenkin naisten keskuudessa, henkilöitä jotka saavat veren kiehahtamaan päässä. He ovat ihmisiä jotka tuputtavat liikaa itseään ja neuvoja asiasta kuin asiasta. Naiset puhuvat anopeistaan harvoin suopeaan sävyyn varsinkaan jos perheessä on jo pieniä rakkaudenhedelmiä. Silloin nämä katalat noita akkaa muistuttavat anopit, eivät vain yksinkertaisesti pysty olemaan poissa, vaan tyrkyttävät ikivanhoja lastenkasvatus neuvojaan, imetyksen tärkeyttä unohtamatta.

Mutta ajatellaampa asiaa anopin näkökulmasta. Esim.Miltä tuntuisi kun oma rakas poikasi esittelee sinulle tuntemattoman naisen ja sinun on vain hyväksyttävä se tosi seikka että tästä naisesta tulee luultavasti poikasi nainen nro1 hänen elämässää. Ennen se olit sinä nyt se on hän. Uusi nainen tekee taatusti parempaa ruokaa kuin sinä. Lisäksi hän saa neuvoa ja kritisoida pukeutumista, mäkättää siivouksesta niin ja hoitaa oman lapsesi jälkikasvua enemmän kuin sinä, vaikka onhan heissä sinunkin vertasi. Tähänkö äitiys päättyy, siihen kun lapsen elämään saapuu toinen nainen ja sinusta tulee mäkättävä ja ärsyttävä anoppi. Meidän äitien on siis tehtävä valtava kasvu ennen kuin voimme hyväksyä että pikku pilteistämme on kasvanut aikuisia.
Itse koen anoppini olevan loistava, hän on nainen joka on antanut minulle paljon hän ei suinkaan ole tavallinen anoppi ja voin ylpeänä kertoa hänestä muiden kiroillessaan omiaan. Tämä nainen on auttanut ja tukenut, jakanut viisaat neuvonsa viisaasti ja olen onnellinen siitä että olen saanut tavata hänet. Hän on taivaallisen taitava ja läsnäoleva mummu, äiti ja anoppi.

Nyt on lähdettävä hoitamaan kanoja.
Kuvia matkalta.

Väsymys

Meilläpä ei nukuttu viimeyönä, sillä nyt se saamarin räkätauti tarttui pienimmäiseen. Itkeskeltiin vähän väliä koko yön ja lopulta klo.4 kuului vieno ääni: äiti nälkä. Raukalle ei eilen maistunut ruoka ollenkaan ja nyt sitten yöllä nälätti.
Yöllä kun yksi herää itkemään niin takuuvarmasti herää muutkin. Vanhemmuuden etuihinhan kuuluu kulkea silmät ristissä ja haaveilla edes yhdestä yöstä jolloin ei tarvitsisi herätä.Niin ja asiaan tietysti kuuluu miehelle kiukuttelu ja väsymyksestä valittaminen. Kovaan ääneen ettei vaan jäisi epäselväksi keltään kuinka väsyneitä olemmw.
Moni ajattelee että itseppä kakaras väänsit mutta korjaan hiukan, väänsimme ne yhdessä, toki tein kovimman työn tai no mistäs minä voin tietää kuinka kovasti toinen väänsi.
Vanhimmalla Tytöllä alkoi eilen syysloma koulusta, joten ollaan päivä tyttöjen kesken ja yritetään selviytyä vaikka silmät ristissä.(miten ne silmät saa ristiin, ei kokemusta)
Huomenna pakataan kimpsut ja kampsut ja suunnataan räkänokkien kanssa jojensuuhun. Mennään hiukan haukkaamaan happea pakokaasujen keskeltä. Niin ja morjestamaan rakasta mummua. (anoppia)
Nyt voi kyllä myöntää että loma tulee tarpeeseen vaikka 4 tuntia junassa näiden pienten mussukoiden kanssa ei aina ole niin ihanaa. ( kuka perkele keksi tehdä junista savuttomia)
Näin on tää mamma vetää röökiä aina kun siihen on mahdollisuus hyi minua huono esikuva lapsille hyi hyi. Ja että isäkin vielä tupakoi hyi hyi. En ole tavastani ylpeä vaikka en sitä peittelekkään.
No joo nyt on lähdettävä keittämään lisää kahvia niin ja tupakoimaan aamun pakolliset sauhut. ( eihän tehdä tästä sen isompaa numeroa tänks!)

Blogin kirjoittamisesta

Tämä on mulle siis ihan uus juttu ja kaiikki kirjoittaminen ja ulkoasu jutut ja muut tuntuu vielä aika kömpelöltä pahoitteluni tästä. Lisäksi olen huono tekstin asettelussa ja oikeinkirjoituksessa mutta toivon mukaan jotain selvää saa.

Ottaisin mieluusti vastaan ehdotuksia aiheista ja siitä kuinka voisin parantaa kirjoittamistani joten jos olet rohkea, laita kommenttia niin opin jälleen lisää.

aurinkoista tiistai päivän jatkoa!

Sairastelua ja pohdintoja

Eilinen ja tää päivä on mennyt flunssaista lasta hoitaessa ja samalla mieleen on herännyt monenlaisia seikkoja koskien sairaanhoitojärjestelmäämme, joka on mielestäni loistava. 

Meillä kullannuput sairastavat äärimmäisen vähän verrattuna moneen tuttuun lapsi perheeseen. Esikoisen ollessa vauva ja erittäin itkuinen sellainen tuli usein kuskattua kiljukaula lääkäriin, sillä olin sata varma että sellainen parkuminen ei voi olla normaalia. 

Helmikuussa 2008 pieni tyttäreni oli kuumeessa ja hyvin itkuinen ja minä hyvin väsynyt ja epätoivoinen ja raahasin lapseni jälleen lääkäriin ja sainkin helpotusta omaan tuskaani kun lääkäri totesi lapsella korvatulehduksen ja kirjoitti ensimmäisen antibioottikuurin. 

Ehdin antaa lääkettä vain yhden kerran kun pikkuinen alkoi ripuloida rajusti sekä lopetti syömisen ja juomisen. Vuorokauden kuluttua olimme nesteytykseassä ja tällöin toinen lääkäri tutki korvat ja totesi niiden olevan täysin terveet. 

Antibioottiripuli oli diagnoosina ja siitä selvittyämme pääsimme kotiin. Syynä lapsen karjumiselle oli ollut hampaiden tulo.( näin ainakin jälkikäteen ajateltuna ja viisastuneena) 

No korvatulehdus diagnoosin jälkeen oli kuitenkin käytävä jälkitarkastuksessa ja vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt jättää väliin. Taas eri lääkäri jonka mielestä lapsen korvat ovat edelleen tulehtuneet ja toinen tärykalvo ei liiku. Yritin selittää lääkärille etten haluaisi antibiootteja, jonka seurauksena lääkäri vaakutti että antibioottiripuli on äärimmäisen harvinainen ja tuskin toistuu, voisimme kokeilla eri antibioottia ja että hoitamattomana lapselta voisi mennä kuulo. 

Ihmettelin hetken sillä eihän kullanuppumme vaikuttanut kipeältä, mutta nuorena ja suht tuoreena äitinä en todellakaan halunnut lapsestani kuuroa ja otin reseptin kauniiseen käteeni, marssin apteekkiin. 

Valitettavasti sama toistui, jälleen ensimmäisen lääkkeen annon jälkeen lapsi alkoi ripuloida ja kuivui, sillä ei suostunut juomaan. Nesteytyksessä olimme jälleen. No selviydyimme ja olimme saaneet ohjeistukseksi seurata korvia sekä jälkitarkastus aika olisi kuukauden päästä. 

Kokonaisen kuukauden lapsi oli terve ja marssimme jälkitarkastukseen jossa oli vastassa sama lääkäri kuin edellisellä kerralla. Diagnoosina oli kummankin korvan tulehdus. 

Tällä kertaa mietin mielessäni että en taatusti antaisi lapselleni mitään lääkkeitä. Sain reseptin ja jälkitarkastus ajan, tällä kertaa hain lääkkeet mutta en antanut niitä, tiedostin riskin kuuroutumisesta mutta en ollut valmis viikkojen valvomiseen.

 Jälleen tuli aika mennä jälkitarkastukseen ja tuttu nainen odotti meitä. Nainen kyseli vointia ja tarkasti korvat, tällä kertaa ne vaikuttivat oikein terveiltä, jonka jälkeen kerroin lääkärille että en ollut antanut määrättyä lääkekuuria. 

Olisittepa nähneet lääkärin ilmeen sain saarnan siitä mitä olisi voinut käydä ja että lääkärin määrämät lääkkeet tulisi antaa. Lopuksi lääkäri änkytti kuinka korvatulehdukset voivat joskus parantua itsekseen. 

Hah tämän episoidin jälkeen meidän huushollissa on antibiootit pysyneet apteekissa. Toki annan lapselle antibiootteja jos ne ovat oikeasti kipeitä, mutta olen myös oppinut sen että lapset ja etenkin vauvat voivat itkeä muutenkin, eikä aina tarvitse olla jokin asia huonosti.

Tiedän useita vanhempia jotka kuskaavat lapsensa lääkäriin milloin mistäkin syystä ja heidän lapsensa ovat korvakierre lapsia ja ties mitä.

Nämä lapset ovat syöneet ensimmäisen vuoden aikana antibiootteja enemmän kuin moni aikuinen koko elämänsä aikana. Entä sitten kun he sairastuvat oikeasti? Tehoavatko lääkkeet?
Mitä lukuisat antibiootti kuurit tekevät lapsen omalle puolustusmekanismille saatika suolistolle?

En missään nimessä ole antibiooteja tai muita lääkkeitä vastaan ja ymärrän myös lääkäreiden syyn lääkkeiden määräykseen, onhan se vaikeaa sanoa vanhemmalle, joka huolesta soikeana tulee vastaanotolle hakemaan syytä siihen miksi oma piltti vain rääkyy, että ei teidän pikku Pirkkoa mikään vaivaa. 

Kenties vanhempi on jo tehnyt oman diagnoosinsa internetin ihmeellisten hakukoneiden avulla ja olisi kamalaa poistua vastaanotolta ilman minkäänlaista selitystä.

Olen itsekkin syylistynyt kyseiseen turhanpäiväiseen päivystyksessä ramppaamiseen ja vain kerran joutunut lähtemään kotiin tyhjin käsin. Tuolloin vei itkevän lapsen taksilla päivystykseen kun se oli karmaisevalla tavalla rääkynyt pää punaisena jo pari tuntia, no tyttö nukahti taksiin ja  heräsi vastaanotolla, aukaisi silmänsä ja leväytti virolaiselle lääkärimiekkoselle leveän kauniin hymynsä. Lääkäri vilkaisi lasta, tutki hetken ( jonka aikana tyttö nauraa räkätti) ja totesi hymyillen lapsen olevan täysin terve. Kyllä hitusen nolotti mutta tulipahan käytyä. Lapsen diagnoosi oli siis yliväsymys heh! Voi meitä äitejä ollaan me vaan hassuja yritetään silti pitää maalaisjärki kädessä kun hoidamme pieniä kullanuppujamme.
Onneksi terveydenhoitomme on melkeimpä ilmaista hah haa palaillaan.

Itsekkyys

Mitä on itsekkyys ja koska on oikea aika olla itsekäs?
Mä koen olevani välillä liiankin itsekäs johtuen ehkä siitä että olen oppinut taidon vasta myöhemmällä iällä. Huomaan usein arjessa ajattelevani aina ensin muita esim lapsia ja Kalevia sekä ystäviä.  Tykkään auttaa muita ja joskus havahdun siihen kuinka väsynyt olen, silloin tiedän että on syytä välillä hoitaa itseään ja kuunnella omaa kehoa ja mieltä.
Arkisissa asioissa epäitsekkyys näkyy pieninä asioina kuten esim. Ajattelen viikonloppu aamuisin Kalevin väsymystä ja annan hänen nukkua niin pitkään kun unta riittää (en muista koska olisin itse nukkunut 8 pidempään) mietin myös ruokakaupassa aina mitä muut haluavat syödä, mietin päivittäin onko kaikilla mieluisat vaatteet seuraavaksi päiväksi
( myös Kalevin vaatetus heh)
Itsellä ei niin väliä voin hyvin nukkua sitten haudassa, syödä mitä jää ja pukea päälleni mitä sattuu.
Autan mieluusti myös ystäviäni kuuntelen heidän huoliaan ja olen valmis antamaan viimeisistäni (raha) heille mikäli he sitä tarvitsevat. Joskus huomaan että kaikkeni antaneena itselle ei jää mitään, paitsi tietysti hyvä mieli siitä että muilla on hyvä olla.
Auttakaamme siis muita mutta muistakaamme myös pitää huolta itsestämme jotta jaksamme auttaa!

Loppuun kuvia menneeltä viikolta

Vaatetuksesta

Köyhänä ei aina ole helppo olla tai no en mä kyllä koe itseäni muuten köyhäksi, paitsi silloin kun pitäisi oikeasti ostaa itselleen tai lapsille jotain hyödyllistä kuten vaatteita. Ostan vaatteita paljon huutonetistä ja kirpputoreilta. Ainut mitä en käytettynä halua ostaa on lasten kengät ja alusvaatteet.
Toki tulee ostettua muutakin vaatetta uutena mutta harkiten. En todellakkaa ole mikään muoti tietoinen ihminen ja pukeutumiseni on tylsää, vaikka olisihan se joskus mukava oppia pukeutumaan tyylikkäästi yhdistellen.
(Tässä elämän tilanteessa budjetti ei salli)
Jos sinulla on vinkata jotain nettisivustoa jossa olisi esim lasten vaatteita suht edullisesti olisin enemmän kun kiitollinen.
Ostan usein vaatteita myös perus kaupoista H&M, Lindex jne.
Koen vaatteiden olevan suht edullisia vaikka laatu lasten vaatteissa ei olekkaan priimaa.
Olisi ihana jos voisi enemmän ostella pienistä puodeista jotain mitä ei ihan jokaisella ole päällä, mutta kyllä sekin aika vielä koittaa kunhan siirrymme seuraavaan elämän vaiheeseen.

Laatuaikaa

Tänään sain viettää laatuaikaa yksikseni vieraillessani Jorvissa pään mangneetti kuvauksissa. 

Kokemus oli mielenkiintoinen vaikka jännitin sitä etukäteen kaameasti, niin näin jälkikäteen on sanottava että ei se niin kauheaa ollut.

Olin varma että saan jonkin sortin paniikkikohtauksen tai että en kykene olemaan niin kauan liikkumatta. Mutta hyvin meni ja tuloksista kuullaan pain viikon päästä.

No miksikö kävin kyseisessä tutkimuksissa. 

Sain kuukausi sitten oudon kohtauksen kotona. jossa menetin hetkellisesti oikean silmän näkökyvyn ja puolet kasvoistani puutuivat, pelottavinta oli kuitenkin se etten yhtäkkiä kyennyt muodostamaan minkään sortin lausetta. Olen kärsinyt n vuoden verran päänsäryistä, jotka luultavasti johtuvat niskojen jumista. Kuitenkin suurin syy siihen että lääkäri päätti laittaa lähetteen mangneetti kuvaukseen oli se että,  minulta on neljä vuotta sitten poistettu oikeasta jalasta swannoma (Hermokasvain). Tämän tutkimuksen tarkoitus on siis pois sulkea kasvainten mahdollisuus pään alueella.

No toivotaan ettei mitään löydy vaan, että kohtaus johtui jostain muusta.

Kalevi oli sillä aikaa käyttänyt pikku prinsessoja seikkailulla kauppakeskus Sellon katolla, mielikuvitusta ei ainakaan puutu kun retkikohteita on mietitty. 

Kotona odotti lämmin ruoka ja väsyneet lapsukaiset.

Nyt alkaa jo itseäkin väsyttää vaikka takana on kahdentoista tunnin yöunet ja puolen tunnin päikkärit. 

Niin ja pitihän mun kertoa kuinka tauko räpläämisestä sujuu, no helppoa ei oo ollu sillä ystävät ovat ahkeria viestittelijöitä, mutta oon vaan ajatellut että kyllä ne jaksaa odottaa ja kun vihdoin tajusin laittaa koko puhelimen äänettömälle melkein jo unohdin koko kapistuksen olemassa olon. Ja olen huomannut huikean eron mm isompien tyttöjen keskinäisten kinastelujen vähentymisessä sekä kotitöitä on tullut tehtyä paljon enemmän. Niin ja on tullut enemmän kekusteltua ton "paremman osa puolen kanssa" suosittelen siis kaikille kokeilkaa ja kertokaa ihmeessä kokemuksistanne!

Huomenna on pakko yrittää räpsiä vaihteeks vähän kuvia joten palaillaan!

Räpläämisestä

Aiheesta voisi jauhaa ja väitellä tunti tolkulla ja totta kai pidän omaa mielipidettäni ainoana oikeana.
Viime viikkoiset keskustelut nuorten yleisestä pahoinvoinnista, niin koulu maailmassa kuin vapaa ajalla sekä kotona.
Jokainen etsii syitä ja syyttelevät toisiansa, vaikka kylmä tosi asia on ettei ongelmia näin ratkota.
Mun oma näkökulmani on se että, nuorten pahoinvoinnin syy on alkujaan yhteiskuntamme asettamien paineiden syytä. ( nykyvanhemmat luovat itselleen ja muille turhia paineita kasvattajina ) Nykyajan vanhemmat syyttävät opettajia lapsien ja nuorten pahoinvoinnista joka näkyy mm.koulukiusaamisena ja erillaisina häiriökäyttäytymisenä. Onko oikein syyttää opettajia siitä että vanhemmat itse ovat yksinkertaisesti, niin kiireisiä ja omista lapsistaan ja nuoristaan vieraantuneita etteivät jaksa, taikka kykene pitämään heitä "kurissa" ja olemaan läsnäolevina kasvattajina.

Uskon että kaikki lähtee jo varhaislapsuudesta ja siitä mitä kukin silloin kokee. 

Yhä useampi lapsi joutuu eroon vanhemmistaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa esim. vanhemmat palaavat työelämään jo äitiysloman päätyttyä, sillä on ansaittava rahaa. 

Päivähoitopaikka saattaa tuntua vanhemmasta hyvältä idealta ja lapsi ei tässä vaiheessa ilmaise välttämättä tyytymättömyyttään, tai sitä ei eroteta. 

Mielestäni, niinkuin varmaan monen muunkin (aiheesta on tehty useita tutkimuksia) lapsen paikka ensimmäisenä elinvuosina on tuttujen ja turvallisten vanhempien tai aikuisten seurassa. Päivähoidossa tarjottava hoito ei riitä täyttämään lapsen tarpeita, lapsi joutuu kokemaan liian monenlaisia tunteita, kuten pettymystä, ikävää, torjutuksi tulemista vuorovaikutus tilanteissa.
( kuinka monta kertaa päivässä päiväkodin työntekijää jotuu sanomaan lapselle että odota hetki, tämä hetki kestää usein ikuisuuden. )
Tämä ja nämä seikat valitettavasti vaikuttavat lapsen ja nuoren käyttäytymiseen myöhemmin hänen elämässään.
He kokevat erkaantuneensa vanhemmista jo varhain, jolloin kunnioitus vanhempia kohtaan ei välttämättä säily. Vanhemmilla taas on huono omatunto kun eivät raskaan työpäivän jälkeen jaksa keskittyä täyttämään lapsen/nuoren kaipaamaa huomiota ja syyllistä etsitään kodin ulkopuolelta. Päiväkodin hoitohenkilökunta ja koulussa opettajat saavat osansa vanhempien haukuista.

Ratkaisuksi riittäisi esim. että vanhemmille tarjottaisiin jo lapsen ensimmäisellä neuvola kerralla tietoa lapsen psyykkisestä kehityksestä ja painotettaisiin vanhemman roolin tärkeyttä lapsen elämässä, Tälläisen tiedon tarjontaa tulisi olla tarjolla riittävästi ,niin kauan kun perhe asioi lasten neuvolassa. Lisäksi tietenkin vanhemmille olisi suotavaa saada mahdollisuus sellaiseen taloudelliseen tukeen että lapsen kanssa olisi mahdollista olla kotona niin pitkään kuin se on lapselle tarpeellista.
Olisi myös suotavaa tukea ja rohkaista isovanhempia hoitamaan lapsenlapsiaan esim osa aikaisena hoitojärjestelynä ja tarjota myös heille taloudellista tukea. Tämä auttaisi myös lapsiamme kunnioittamaan vanhempaa sukupolvea myös myöhäisemmässä elämän vaiheessa. ja voisi olla jokseenkin mahdollista että jos suhde isovanhempiin säilyisi säästäisimme pitkällä aikavälillä myös vanhusten hoitokustannuksissa.
Ja toki olisi ihanteellista jos valtio kohdentaisi säästö toimensa johonkin muuhun kuin lapsiin ja nuoriin kohdistuviin palveluihin, sillä totuus on se että tulevaisuutemme on heidän käsissää.

Antaisin myös jokaiselle vanhemmalle miettimisen aiheeksi miettiä millainen on läsnäoleva vanhempi.
Nykyään vanhemmat eivät välttämättä ole tarpeeksi läsnä, vaikka ovatkin kotona lasten kanssa.
Usein yhteisiä hetkiä kotona häiritsee aikuisen alitajuinen puhelimen vahtaaminen ja sen räplääminen.
Sorrun tähän myös itse usein ja jäinkin miettimään mitä minä tein silloin kun mulla oli vanhan mallinen puhelin, ilman nettiä ja turhan päiväisiä toimintoja. Olinko enemmän läsnä.
Silloin olin enemmän läsnä, mielessäni ei ollut niin paljon ylimääräistä ja keskityin helpommin lapsen kanssa olemiseen. Olin myös vähemmän kiireinen.
Niimpä haastan itseni ja kaikki muut vanhemmat elämään ilman puhelimen räpläämistä viikon ajan.
Tarkoitan tällä sitä että puhelin pysyy hyllyssä, tai missä kukin sitä sitten säilyttääkin,.
Siihen vastataan vain silloin kun se soi, tai sillä täytyy soittaa.
Jättäkäämme siis hyvät naiset ylimääräinen räplääminen vähemmälle!
Niin ja miehet räplätkää vähemmän.

 RÄPLÄÄMISTÄ VASTAAN!

Ps. Ilmoittelen kuinka vaikeaa on olla ilman räpläämistä!

 Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin mielipiteitä asiasta/asioista joten kommentoikaa rohkeasti.

Menneen viikon kuulumisia

Viikkoon on mahtunut monenlaista ja vielä olisi viikonloppu edessä.
Ollaan Taisteltu muunmuassa atooppisen ihon kanssa joka meidän perheestä löytyy kahdelta. Tosin esikoisen iho on jo vuoden päivät ollut ilman rasvauksia, mutta pienimmäsellä iho on huonossa kunnossa. Saa nähä millainen talvi tulee kun nyt jo iho kuin hiakkapaperia. Tällähetkellä pientä kiusaa atooppisen ihon kaverina myös lukuisat molluskat ja kutina öisin on sietämätöntä. Iho on hiukan tulehtunut ja tuntuu että jokainen perusrasva kirvelee siitä tietää että on aika turvautua kortisoniin.

Viikkoon mahtui myös karvainen hoitolapsi vili joka saapui viihdyttämään meitä keskiviikko iltana, ihana oli ulkoilla jälleen rakkaan kanssa. Eilen vein pojan kotiin ja ikävä on jälleen kova.
Nyt on jatkettava aamutouhuja