Päivän kuuma puheenaihe

Eilinen Päivä on tuntui ikuisuudelta, johtuen yöllisestä valvonta sessiosta, tissin lusuttajan kanssa.
Saatii onneksi kumpikin nukuttua muutaman tunnin päikkärit joka kohensi oloa huomattavasti.
Joskus on vaikea luopua iltaisin omasta tai yhteisestä hetkestä ja mennä ajoissa nukkumaan. Toisaalta lohduttaudun yhä sillä että lapset ovat lapsia vain pienen hetken elämästäni.
Jokainen joka on lukenut uutisia viimepäivinä, on törmännyt uutiseen jossa nainen ja kolme pientä lasta kuolivat kolarissa.
Tästä kolarista on kirjoitettu myös monessa muussa blogissa ja mielipiteet ovat hyvin erillaisia. Toiset tuomitsevat naisen teon täysin kun taas usean pienen lapsen vanhemmasta teko oli armahdettavissa ja jollain tapaa ymmärrettävä.
Voiko tuollainen teko olla missään määrin hyväksyttävä.
Itse useasti masentuneena, ja etenkin synnytyksen jälkeen ajatukset ovat olleet joskus erittäinkin synkkiä.
En silti voisi ikinä kuvitellakkaan tekeväni itselleni tai lapsilleni mitään pahaa.
Enemminkin noina hetkinä kun mieli on maassa, ajatuksissa pyörii se kuinka olisi helpompi vain lähteä, tällä tarkoitan irtiottoa esim toisella paikkakunnalla.
Noina hetkinä mikään ei tunnu hyvältä, tuntuu kuin kukaan ei välittäisi ja elämä on yhtä kaaosta. Vaikka sinua kehuttaisiin ja rakastettaisiin et vain nää mitään positiivistä missään asiassa.
Tunteesta on vaikea päästä eroon ja itsesäälissä möyriminen vain pahentaa tilannetta.
Voin vain kiittää rakasta puolisoani joka on tukenut minua näinä aikoina.
Hän ei sääli tai paijaa, vaan herättää minut ikäänkuin unesta toteamalla jämptisti että nyt pää pois perseestä, sulla on kolme pientä lasta jotka tarvitsevat sua, olet itse lapsia halunnut ja ne on hoidettava mä autan.
Itse koen että tuollaisessa mielentilassa olevalle ihmiselle sääli ja surkuttelu on vihoviimeinen asia. Se viestittää tälläiselle ihmiselle lisää mietteitä siitä kuinka huono ja epäonnistunut hän on.

Ihmiselle joka ei nää positiivistä missään asiassa.

Rohkaisu ja kannustus muuttamaan asioita auttaa paljon.

Tänään meillä vietetään vapaa päivää pikkutyttöjen kesken, välillä on vaan kiva olla ja koska meillä ei ole pakko juosta joka päivä päiväkotiin, niin nautimme olostamme.

Pikku Lotalla on alkanut järkyttävä uhma  nukkuminen öisin on tylsää ja täysin tarpeetonta, Pukeminen on hirveää, Äiti tarjoaa aina pahaa ruokaa eikä ymmärrä millään että osaan jo huolehtia itsestäni. Osaan kaiken jo itse, kunhan noi hölmöt aikuiset antaisivat minun kokeilla. Äiti aina vaan hoputtaa ja selittää turhanpäiväisiä asioita, turhan vaikeasti niin ja kaiken lisäksi toistaa ne miljoona kertaa.

En voi ymmärtää miksi pitää nukkua kun voisi ihan hyvin leikkiä koko yön.

Miksi pitää mennä ulos sisäleikkien sijaan, hakea sisko hoidosta, eikö sen voisi jättää sinne valmiiksi niin ei tarvitsisi koskaan viedä, Miksi ulos ei voisi lähteä pelkkä vaippa päällä, tai miksi koiralle ei voisi laitta vaippaa niin sitä ei tarvitsisi ulkoiluttaa.

Elämä lapsena on epäreilua mä tahon olla aikuinen.

Tästä päätellen elämä kaksivuotiaana ei ole kovin helppoa.

Yöllisiä mietteitä

Taas hereillä, mä en ymmärrä missä mättää? Miksi lapset ei taho nukkua, nukkuminen on ihanaa.
No joo meillä syynä on yöunia häiritsevä atooppinen iho, joka herättelee tasaisin väliajoin kutiamalla kamalasti.
Itsellä nukahtaminen kesti, koska hölmönä lueskelin uutisia, jotka sitten kaikkine karmeuksineen kummittelivat mielessä.
No sain mä neljätuntia pätkissä nukuttua ja tiedossa on mahdollisuus päiväuniin.
En valita en.
Väsynyt mutta onnelinen heh.
Tähän aikaan yöstä pää lyö tyhjää joten palaillaan päiväunien jälkeen.

Loppuun kuva teoksesta jonka esikoinen askarteli eilen tultuaan koulusta.
Musta aika hellyyttävää.

Asiaa rahasta

Raha on tärkeä, välttämätön, ja sitä ei koskaan ole liikaa vai onko?
Tällähetkellä elämme elämää käyttäen rahaa harkiten johtuen elämäntilanteestamme ja tästä syystä koen etten ole oikeutettu ruikuttamaan asiasta. Olen itse valinnut sen että tuloni koostuvat pelkistä erillaisista tuista joita tällä hetkellä ovat: kodinhoidontuki, työttömyysetuus, lapsilisä, asumistuki, opintotuki, sekä viimeisenä etuutena toimeentulotuki.
Koen olevani onnekas saadessani hoitaa lasta kotona vaikka joudunkin luopumaan monesta.
Joudun laskemaan tarkkaan menoni mutta, niinhän moni muukin, vaikka töissä käyvä ihminenkin.
Vaikka rahaa ei ole matkusteluun ja törsäilyyn, niin voin joka kuukausi ostaa jotain pientä mukavaa itselleni ja lapsille.Toki sekin ylimääräinen on usein kirpputori löytöjä.
Säästämme myös huomattavasti kun emme ole alkoholinkäyttäjiä ja käymme viihteellä harvoin, siis todella harvoin.
Emme myöskään harrasta mitään mikä maksaisi, niin paitsi lapset mutta hienon toimeentulotukijärjestelmämme avulla tämäkin on mahdollista, siis lasten maksulliset harrastukset.
Miksi valittaisin minulla on rahaa asumiseen ja meillä on ruokaa. (niin ja terveet lapset)

Kuukaudessa rahaa jää juuri sen verran että pärjäämme, ei niin että säästäisimme mutta pärjäämme.
Toivon kuitenkin jonain päivänä ettei minun tarvitsisi laskea jokaista pennosta ruokakaupassa vaan voisin ostaa mitä mieleen tulee, ilman turhia hintavertailuja.
Uskon tämän aikakuden elämässämme opettavan myös lapsille että kaikkea ei saa vaikka haluaisi, he oppivat arvostamaan pieniä asioita kuten sitä että leivän päällä on juustoa tai että kirpputorilta ostettu lelu voi olla yhtä hyvä kuin kaupasta ostettu upouusi. He oppivat myös säästämään ja arvostamaan kierrättämistä.
Joku ulkopuolinen voisi ajatella että häpeän tai koen suurta alemmuuden tunnetta siitä että olen pienituloinen mutta päinvastoin olen äärimmäisen iloinen ja onnellinen siitä että meillä täällä suomessa on mahdollisuus elää näin.
Ehkä ainut asia mistä olen surullinen ja minkä vuoksi toivon tämän aikakauden päättyvän, on se kuinka huomaan edellämainitut tunteet joskus lapsissani. On valitettavaa ja erittäin karua että lasten keskuudessa valitsee kiusausta tuloluokista johtuen. He eivät välttämättä pääse muiden lasten leikkeihin jos eivät omista upouusinta hittilelua tai eivät omista tietokone/konsolipelejä minkä vuoksi jäävät keskustelujen ulkopuolelle.
Olisi hienoa jos myös hyvätuloiset vanhemmat muistaisivat että heidänkin lapsillaan on korvat ja että ihmisten vertailu ja arvostelu lasten kuullen ei ole sopivaa.
Kannustakaa lapsia leikkimään kaikkien kanssa riippumatta minkä värinen, mistä kulttuurista,maasta lapsi on tai mihin tuloluokkaan lapsen perhe kuuluu.

jatkakaamme myöhemmin nyt on lähdettävä selaamaan päivän ruokatarjouksia.

Lussuttelusta

Imetys on omassa elämässä tällähetkellä yksi ajankohtainen aihe sillä yritämme lopettaa moisen tissien lutkuttamisen, onhan lapsi jo 2 vuotta ja 3 kuukautta.
Olen imettänyt tällähetkellä viisi pitkää vuotta yhtäsoittoa ja koen olevani tehtävän suorittanut.
Imetys on aina ollut jollain tapaa äitiyden yksi suurimmista haasteista, josta ei koskaan minun raskausaikanani puhuttu. Ensimmäisen kohdalla en edes ajatellut moista hommaa odotusaikana ja siksi se ehkä menikin puihin imetin hurjat kaksikuukautta ja senkin ajan koin erillaisia tunteita laidasta laitaan, venkslaten pullon ja rinnan välillä.
Päätös lopetuksesta oli kuitenkin helppo sillä en vain yksinkertaisesti malttanut istua ja imettää.

Toisen kohdalla olin päättänyt onnistua ja niin teinkin vakika alussa oli vaikeuksia jatkoin sitkeästi.
Ja vaikka tarkoitus oli imettää vain ensimmäinen vuosi huomasin pian imettäväni kaksivuotiasta.
Aloin taas odottaa ja neuvolassa sanotiin ettei imettämistä olisi pakko lopettaa vaikka olin raskaana.
Ja me jatkoimme. Oli luonnollista ja helppoa lopettaa isomman imettäminen vauvan synnyttyä ja myös vauvan imettäminen oli helpompaa sillä maitoa tuli jo valmiiksi.
Nyt huomaan taas imettäväni kaksivuotiasta ja pohdin miten lopettaa, olemme toki vähentäneet muutamaan kertaan päivässä lähinnä ennen nukahtamista. Miten me nyt lopetamme, vinkkejä otetaan vastaan.
Aihe herättää ihmisissä erillaisia tunteita ja siksi koen olevan viisaampi hoitaa lussutukset vain kotona. (paitsi joskus junassa pitkällä matkalla, niin ja kylässä, no joo joskus puistossa kun on lämmin)
No listataanpa vähän omia huonoja ja hyviä mietteitä taaperoimetyksestä

Plussat
-lapsi saa kokea läheisyyttä eritavoin
-kiintymys suhde on vahvempi
-eväät aina mukana



Miinukset
-uhmaikäinen lapsi kauppajonossa repimässä paidankauluksia huutaen. äiti nyt sitä tissiä!
-hämmentävät katseet silloin kun taapero ilmaisee julkisellapaikalla tahtovansa huikat
-oma käsitys lapsen kasvusta hmääntyy, et välttämättä nää lasta yhtä isona kuin muut
-omien tissien rupistuminen turhista lussutus hetkistä

No ensi viikolla aloitamme vierottamisen ja kokeilemme joko olisi oikea hetki.

Mitä mieltä sinä olet imettämisestä?
Onko kaksivuotiaan imettäminen omituista?

Viikonlopun kuulumiset

Viikonloppu meni taas hujauksessa, vaikka olisin kaivannut muutaman päivän pidempää.
Mitään erikoista ei ehitty tekemään, eli löllöttelyä ja mässäilyä.(hyi minua huomenna taas ryhdistäydyn)
Liikunnan määrä on kasvanut, kiitos Vilin jonka anovaa katsetta ei voi sivuuttaa. Nautin lenkeistä suunnattomasti, on ihana painella koiran kanssa metsään lepuuttamaan korvia kaiken tän hulinan keskellä.
Jos jostain niin koiran kouluttamisesta niitä onnistumisen tunteita saa.
Tänään tuli leivottua pitkästä aikaa pullaa ja siivottua perusteellisemmin.
Lasten suusta on kuultu hassuja letkautuksia joista voisi kirjoittaa kirjan.
No niistä myöhemmin lisää.
Oon metsästänyt myös edullista lasten sänkyä, jotta saataisiin taas sänkyyn mies, kahden lapsen sijasta. Kalevi parka on häädetty sohvalle ja huomasin itsekkin nukkuvani useimmin patjalla lattialla kuin sängyssä. 

No kuka sitten parisängyssämme nukkuu? no kaksi kaunista prinsessaa tietenkin. Tiedän on kauheaa antaa omien lasten pompotella vanhempiaan tuolla tavoin ja siksi tähän on tultava muutos heh!

Mutta muistan myös hyvin sen kuinka itse pienenä näin pahoja unia ja olisin toivonut pääseväni jonkun tutun aikuisen kainaloon nukkumaan, mutta se ei ollut mahdollista. Suokaamme tämä erehtymätön virhe ja sallikaamme pienten lastemme tulla silloin tällöin vierailemaan aikuisten lemmenpesään mikäli siellä on rauhallista.

Himputti joku kiskoo pöydän alla mun sukkia, joku ajatteli tietysti Kalevia ,mutta ei se Kalevi taida olla vaan se karvasempi mies.

Kylläpäs se jo väsyttääkin ja tekis mieli kaivautua peiton alle, mikäli sinne tänäyönä mahtuu. 

palaillaan!

                                           Kuva pienen penistä Sunnuntai pullista

Neurologinen kuulumiset ja valvomista

Aamu alkoi lupaavasti, ( silloin tiistaina siis, ei oo ehtinyt kirjotella) heräsin ajoissa kelloon ja sain kuin sainkin itseni ja pienimmän neitokaisen ajoissa vastaanotolle. Bussissa istuminen ei koskaan ole ollut lasten lempihommaa varsinkaan nyt, jolloin on pakko laittaa vaatetta enemmänkin kuin hellemekko. No neiti istui eväiden avulla rattaissa ja matkat meni jotakuinkin hyvin.
Perillä jännitin kuinka neiti malttaa olla paikoillaan huoneessa, mutta yllätyksekseni neitokainen istua nökötti tuolilla tikkaria imeskellen,sillä välin kun lääkäri suoritti tutkimuksensa. Aivojen kuvista ei löytynyt poikkeavaa, mutta verisuonia tarkastellessa jokin suoni aivoista kaulavaltimoon ei näkynyt ja tiedossa on uusinta kuvaus kaulan alueelta, kuukauden päästä. Sain myös estolääkityksen päänsärkyihin ja nyt mietin onko järkeä aloittaa lääkitystä koska perus burana auttaa. Lääkityksestä keskustellessa otin puheeksi imetyksen.

Ja kyllä minä olen epätavallinen taapero imettäjä enkä häpeä sitä. Sain lääkäriltä oudon mulkaisun ja ennen kuin ehin edes kertoa lopetus suunnitelmista, lääkäri sanoi tylysti: eiköhän olisi aika lopettaa, toihan menee joo kaikkien suositusten ohitse. Päässä naksahti ja vaikka kuinka teki mieli sanoa ajatukset ääneen, Kuten mitä helvettiä se sulle kuuluu jne. sainkun sainkin pidettyä mölyt mahassani.

Koen asian olevan henkilökohtainen enkä kaipaa arvostelua, omatpahan ovat aarteeni.

No joo se siitä aiheesta myöhemmin lisää viimeistään sitten kun toiset kuvaukset ohi.

Näin yömyöhään ei liiemmin jaksa kirjoitella ja syy valvomiseen on iloinen pikku pirpana jonka iho on huonossa kunnossa, kutinaa, kirvelyä ja itkua. Lisäksi tällä hetkellä Kalevin arvostus on maan tasolla ja ainoa asia mikä kelpaa on äitin syli.

Elämässä on tapahtunut myös väsymyksen ja valvomisen sijaan jotain iloista, nimittäin rakas karvalapsemme on palannut kotiin. Sovimme ystäväni kanssa koe ajasta  Vilin sijoituksen suhteen ja ystävä ilmoitti viimeviikolla ettei voisi pitää poikaa. Niimpä kaveri palasi kotiin.

Koen huonoa omaatuntoa siitä kuinka saatoin edes ajatella luopumista tuosta valloittavasta otuksesta. 

Otamme viime kuukauden kuitenkin opetuksena ja nautimme sen tuomista hyvistä ja uusista asioista joita opimme.

Lapset riemuitsevat pojan paluusta ja mullakkin on taas tunne että koko porukka on koossa.

Vihdoinkin taas syy lenkkeillä.

hyvää yötä!

Maanantai

Perus maanantai. Aamulla kukaan ei heränny herätyskelloon ja nukuttiin pommiin, sit kauheella kiirellä kiukkusille ja väsyneille lapsukaisille vaatetta niiskaan kunnes yhtäkkiä huomaan isoimman neidin silmissä tutun kiillon, voi ei kuumetta! Ei muuta kun pikaviestiä opettajalle että neiti lepäilee tämän päivän. Pienin neiti oli todella tukkoinen, onneksi tilanteen pelasti Kalevi jolla koulu alkoi vasta kymmeneltä. Niimpä sain juoda aamukahvini rauhassa, Kalevin raahatessa väsynyttä tyttöä päiväkodille.
Jos jotain positiivistä tästä päivästä täytyy sanoa niin omat syömiset on menneet hyvin, en ole sortunut mässäilyyn vaan hiilariton päivä takana. Jospa sitä huomenna jaksais vaikka herätä kelloon ja sutia sinne neurologille, jota en tänään muistanut yrityksistä huolimatta siirtää. Ei siis muuta kun tikkarikaupan kautta vastaanotolle.
( mussukat imeskelee tikkareita niin jospa mä kuulen jotain mitä se lääkäri sanoo )
Mut nyt pesut pisut ja nukkumaan.
Huomenna lisää jos ehtis päivästä kuviakin napsia!

Kohti kotia

Edellinen postaus käsitteli ehkä aika herkkää aihetta, josta voisin kirjoittaa kirjan jos aikaa vaan riittäisi, tietäisin monenlaisia seikkoja jolla parantaa nuorten hyvinvointia laitoksissa, mutta valitettavasti en keksi keinoa auttaa, on kuitenkin tiedostettava ja hyväksyttävä se tosi asia että tälläinen tavallinen pulliainen ei niille asioille mitään voi ja vaikka kuinka haluaisin en voi pelastaa näitä nuoria nyyh.

On siis palattava maanpinalle elämään omaa elämää ja koitettava kasvattaa omat pikku nappulat niin ettei tarvitsisi ikinä itse hakea apua lastensuojelusta.
Loma alkaa olla lopuillaan ja tänään olisi tarkoitus palata takaisin kotiin. On ihana olla reissussa mutta on aina ihana palata kotiin. Ei meinaan ole mitään parempaa kuin yöunet omassa sängyssä.( silloin kun pikkuneidit sen sallivat)
Ens viikolla olisi ollut tulostenkuuleminen mangneettikuvista mutta lastenhoitoapua ei ole saataville joten ajan siirtäminen viisainta.
Joo voisin ottaa pienimmät neidit mukaan vastaanotolle mutta, olisi mukavaa myös oikeasti kuulla mitä neurologilla on sanottavana. Olen muutaman kerran joutunut asioimaan lääkärillä neitien kanssa ja lopputulos on sama kun en olisi käynytkään. Pikkuprinsessat ovat usein hyvin vilkkaita varsinkin yhdessä ollessaan ja keksivät monenlaista viihdykettä itselleen. Lääkärin vastaanottohuone on täynnä mitä mielenkiintoisimpia esineitä ja estäminen olisi silkkaa vääryttä ja itkukohtaus olisi taattu, joten se siitä vaihtoehdosta.
Reissun aikana tuli myös pohdiskeltua lisää mahdollista muuttoa takaisin Joensuuhun ensi vuoden puolella ja vaikka mitään ei lyöty lukkoon niin tulevaisuuden hahmottaminen on helpompaa huoh.

Poden kovaa ikävää karvaista kaveria kohtaan ja tuntuu kuin elämästä puuttuisi jotain suurta, kaipaan yhteisiä hetkiä ja päivän aikana tehtyjä lenkkejä. Etenkin iltaisin olo on tyhjä. On masentavaa ryömiä iltalenkin sijaan sohvan nurkkaan ilman tuhisevaa kaveria yyh.
Mutta ehkä vielä joskus.
En olisi voinit koskaan kuvitella kuinka kova ikävä voi olla.
Nyt pakkaamaan ja auton nokka kohti Joensuuta, edessä on reilu neljätuntia täyttä viihdyttämistä.

Lomailua osa2 ja mietteitä lastensuojelusta

Viimeyö nukuttiin pätkissä pieneimmäinen on yhä tosi räkänen! No viisaana tuli mentyä aikasin nukkumaan joten olo on suht pirteä.

Eilen erehdyin lukemaan jälleen juttuja, mm kuuluisan Kristan tarinan sivulta.     http://www.lokakuunliike.com/ kertomus tytöstä ja hänen äitinsä kokemuksia lastensuojelusta.
Itse 14 vuotta asiakkaana olleena näkemykseni ja kokemukseni ovat erillaiset.
Voihan se toki olla että asiat ovat oikeasti menneet niin paljon huonompaan suuntaan mutta hiukka epäilen.
Otan aina juttuja lukiessani huomioon kummankin osapuolen mielipiteen. Lukemassani jutussa tyttö kertoi avoimesti kuinka oli tullut kaltoin kohdelluksi.
Silloin kun minä olin murrosikäinen ja asuin lastenkodissa koin samoin ja kapinoin rajusti vastaan.
Syytin lastenkodin henkilökuntaa ongelmistani ja koin heidän auttavan minua väärin.
Koin murrosikäisenä, kaksi viiden viikon jaksoa eristyksissä ulkomaailmasta, paikassa joka oli suunniteltu ikäänkuin nuorten pysähtymispaikaksi. Kyseisessä paikassa oli tiukat säännöt ja esim. Puhelut läheisille oli rajoitettu yhteen puhelin soittoon illasta, puhelu sai kestää 10 minuuttia ja nekin vain tietyille kahdelle henkilölle, ulkoiluja suoritettiin koko viiden viikon aikana vain n.kolmesti valvotusti ohjaajan kanssa 15 min kerrallaan ja tämäkin oikeus oli vain jos muut asiat sujuivat. Muilla asioilla tarkoitan esim. Yleistä käyttäytymistä, koulunkäyntiä, yksilökeskusteluja, hiljaista tuntia.
Kyseisessä paikassa jokainen nuori suoritti säännöllisin väliajoin huumeseulan, vaikka nuori ei olisi koskaan käyttänyt mitään. Toimenpidehän suoritetaan valvotisti niin että yksi henkilö katsoo vierestä virtsaamistasi. Itse koin tämän epämielyttävänä mutta minkäs teet. Kyseisessä paikassa oli myös paljon puhuttu putka, (eristys selli) jonne en onneksi koskaan joutunut. Vaikka se silloin tuntui painajaiselta uskon sen kasvattaneen minua ihmisenä. Tässä tarinassa äiti oli hakenut sosiaaliviranomaosilta apua lapsensa päihteiden käytölle ja yksi asia johti toiseen. Nuorta oli pompoteltu paikasta toiseen ja lopuksi sijoitettu paikkaan jossa häntä oli kohdeltu kuulemma väärin. Perhe syyttää viranomaisia aika hurjin syytöksin ja mikäli nämä asiat pitävät paikkaansa on syytä pohdiskella viranomaisten resursseja ja valtuuksia. Juttu herättää monenlaisia tuntemuksia ja kysymyksiä, kuten mitä vanhemmat toivoisivat viranomaisten tekevän hakiessaan apua? Eivathän hekään taikureita ole. vanhemmat siirtävät vastuun nuoren hyvinvoinnista viranomaisille jotka ovat ihan yhtä avuttomia ja toimettomia näiden oirehtivien nuorten kanssa. Jonka jälkeen he kritisoivat keinoja joita laitoksissa käytetään.
Toki hoitotavoissa voisi olla parantamisen varaa ja hoitohenkilökunnan ylilyöntejä ei saisi missään nimessä sallia.
Valitettavasti valtio on työntänyt näppinsä säästötoimineen tähänkin osa alueeseen ja henkilökuntaa lastensuojelu laitoksissa on liian vähän, valvonta on huonoa ja tukipalveluista säästetään.
Väsyneet hoitajat ovat avuttomia ja ylemmältä taholta satelee vaatimuksia, sekä uusia lakipykäliä säädetään lisää.
Paineita luo myös vanhempien odotukset nuorten auttamisesta ja vaatimukset ovat usein kohtuuttomia.

Kymmenen vuotta sitten muutettuani pois lastenkodista tilanne oli vielä mielestäni hallinnassa ja moni koki voivansa hyvin laitoksessa. Kodinomainen paikka jossa oli turvallisempaa kuin kotona.
Nykyään kyseisessä laitoksessa asuu myös nuoria joiden oikea paikka olisi nuorisokoti eikä lastenkoti. Nämä paikat ovat menneet sekaisin ja lasten ja nuorten tarpeet eivät välttämättä tule täytetyksi. Niin kuin edellisessä postauksessa kerroin näillä kahdella paikalla on mielestäni vissi ero.
Tästä aiheesta tulen jauhamaan varmasti lisää ja minulle saa toki esittää kysymyksiä ja mielipiteitäni voi kritisoida ja vastaväitteiden esittäminen on sallittua.
Minä kerron vain oman mielipiteeni.

Lomailua ja Anopeista

Saavuttiin vihdoin eilen perille reilu neljäntunnin junamatkan jälkeen.
Pikkunassikoiden viihdyttäminen junassa ei aina ole helppoa varsinkaan jos junassa ei ole paljon toivottua leikkivaunua.
Mehän varattiin toki paikat perhehytistä, mutta kun vihdoin myöhässä ollut junamme saapui oli se korvattu toisella kalustolla eikä kenelläkään ollut paikkoja. No me selviydyimme ja perillä odotti mummola, joka sijaitsee n.tunnin ajomatkan päässä Joensuusta. Mummola ei ole meidän lasten mielestä mikään perus mummola onhan siellä jumppasali, puolapuineen ja valtavasti tilaa juosta ja temmeltää. Mummola sijaitsee vanhassa koulussa jonka pihapiirissä juoksentelee lukuisia kanoja poikineen. Ja mitä mummuun tulee, on hän loistava ei suinkaan mikään tavallinen, tanakan keskivartalon omaava harmaahapsi vaan päin vastoin. Mummu on paljon, onhan hän myös mieheni äiti ja minun anoppini.

Anopit ovat monesti keskusteluissa etenkin naisten keskuudessa, henkilöitä jotka saavat veren kiehahtamaan päässä. He ovat ihmisiä jotka tuputtavat liikaa itseään ja neuvoja asiasta kuin asiasta. Naiset puhuvat anopeistaan harvoin suopeaan sävyyn varsinkaan jos perheessä on jo pieniä rakkaudenhedelmiä. Silloin nämä katalat noita akkaa muistuttavat anopit, eivät vain yksinkertaisesti pysty olemaan poissa, vaan tyrkyttävät ikivanhoja lastenkasvatus neuvojaan, imetyksen tärkeyttä unohtamatta.

Mutta ajatellaampa asiaa anopin näkökulmasta. Esim.Miltä tuntuisi kun oma rakas poikasi esittelee sinulle tuntemattoman naisen ja sinun on vain hyväksyttävä se tosi seikka että tästä naisesta tulee luultavasti poikasi nainen nro1 hänen elämässää. Ennen se olit sinä nyt se on hän. Uusi nainen tekee taatusti parempaa ruokaa kuin sinä. Lisäksi hän saa neuvoa ja kritisoida pukeutumista, mäkättää siivouksesta niin ja hoitaa oman lapsesi jälkikasvua enemmän kuin sinä, vaikka onhan heissä sinunkin vertasi. Tähänkö äitiys päättyy, siihen kun lapsen elämään saapuu toinen nainen ja sinusta tulee mäkättävä ja ärsyttävä anoppi. Meidän äitien on siis tehtävä valtava kasvu ennen kuin voimme hyväksyä että pikku pilteistämme on kasvanut aikuisia.
Itse koen anoppini olevan loistava, hän on nainen joka on antanut minulle paljon hän ei suinkaan ole tavallinen anoppi ja voin ylpeänä kertoa hänestä muiden kiroillessaan omiaan. Tämä nainen on auttanut ja tukenut, jakanut viisaat neuvonsa viisaasti ja olen onnellinen siitä että olen saanut tavata hänet. Hän on taivaallisen taitava ja läsnäoleva mummu, äiti ja anoppi.

Nyt on lähdettävä hoitamaan kanoja.
Kuvia matkalta.