Joulun muistelmat

Muistan elävästi lapsuuteni joulut, ei valittamista oli lahjoja ja hyvää ruokaa ja joulutunnelmkin oli hyvä.
Muistan myös elävästi sen tunteen kun vietin omaa jouluani ekaa kertaa äitinä omassa kodissa,se tunne ja pakokauhu mikä mulle iski eräänä joulukisena iltana, Mun olisi tehtävä se itse, taijottava lapselleni joulu tunnelma,lahjat, ruuat ja kaikki ja vain siksi että halusin  hänen muistavan lapsuuden joulut niin kuin minä muistin omani ja voisi joskus tarjota hyvää mieltä toisille, kenties omille lapsilleen. Silloin päässä alkoi naksua ääk en selviydy tästä. Aloin ymmärtää sitä miksi aikuisilla oli aina ennen joulua pinna kireällä, sillä huomasin että minullakin oli. Se tunne kun aika on mukamas loppumassa kesken niin ja ruoka, puhumattakaan rahasta sekin loppuu ja entä jos en ehdikkään saada juuri sopivaa kinkkua, kauheaa kaupatkin ovat kiinni kaksi päivää. Entäs jos pikkuinen kullannuppuni ei tykkääkkään kolmestakymmenestä lahjastaan tai entä jos en muistakkaan ottaa tarpeeksi valokuvia.
Jouluaattona huomaan että aamutoimet eivät juurikaan poikkea muista, kaurapuuron siasta syömme riisipuuroa ja ulkoilemme normaaliin tapaan. Lounaalla syömme nakkikastikkeen siasta kinkkua ja laatikoita ja illan tullen pikkukakkosen sijasta availemme paketteja. Taapero katsoo minua hölmistyneenä ikäänkuin kysyen, mitä näille kuuluisi tehdä?
Ja niinhän siinä käy, että minä saan ne paketit aukoa ja ennen kuin olen saanut kolmatta pakettia auki on taapero tepsutellut vanhalle lelukopalleen ja ruvennut leikkimään.
Yritän saada hänet epätoivoisesti kiinnostumaan hienoista lahjoistaan ja hän jopa ottaa yhden käteensä, kääntelee ja vääntelee hetken ja viskaa sitten olan yli katsoen minua jälleen kysyvästi.
Hiukan yllättyneenä jatkan kääreiden repimistä ja yritän keinolla jos toisella saada taaperoni innostumaan mutta lahjapaperin riekaleet ovat kiinnostavampia.
Lopulta huomaan istuvani lukuisten uusien lelujeni keskellä yksin taaperon osottavan telkkaria, onhan pikkukakkosen aika.
Kaikki se vaiva mitä näin ja vain siksi että rakas lapseni saisi ikimuistoisen joulun, niin ja unohdin tietysti ottaa kuvia.
Epäonnistuinko äitinä, näin jälkikäteen ajateltuna taisin hössöttää liikaa.
Siitä viisastuneena olen oppinut nauttimaan joulusta liian hössötyksen sijaan.

Millaisia joulu muistoja sinulla on omasta lapsuudestasi? Entä miten ne eroavat nykyisistä jouluistasi?

Herää kysymys miksi vietämme joulua ja mikä sen vietossa on tärkeintä?

Ps. Kyllä ne romut lopulta tuli käyttöön kunhan olivat lojuneet kaapeissa jonkin aikaa

Perus arkea

Perus arkea elelty taas, viime sunnuntaina käytiin Vuosaaren joulupolulla joka oli kokemuksena ilahduttava.
Saatiin roima annos raitista ilmaa ja joulumieltä. Vaikka on kiva hoitaa nuorimmaista kotona on pakko myöntää että ootan kun kuuta nousevaa, sitä kun Kalevin kuukauden pituinen joululoma alkaa.
Joskus arki tuntuu puuduttavalta ja alan huomata puhuvani kuin kaksivuotias.
Eilen illalla sanoin mm Kaleville että voitko tuoda mun pulelan (puhelimen) pieniä taantumisen merkkejä ilmassa.
Tänään Kalevi on ollut koululla koko päivän ja mä pyörittänyt huushollia yksin.
Mut tän päivän jälkeen se siis alkaa, reilu kuukauden mittainen ajanjakso, jollon huushollissa on täyspäiväsesti kaksi aikuista.
Joulukin kolkuttelee jo ovella ja kaikki lahjat ja muut hankittu, eli tervetuloa joulu.
Rakastan lapsiani ja niiden kanssa olemista mutta osaan myös myöntää että on luksusta tehdä joskus asioita myös yksin.
Asioiden ei tarvitse olla luksusjuttuja, vaan pelkkä kaupassa käynti yksin riittää, niin ja onhan mulla Vili, jonka kanssa painella pitkin mettiä , lasten ollessa isän hellässä hoivassa.
Mut sellanen pikainen päivitys että hengissä ollaan.

Nahan sisälle täytettä?

Aihe on pyörinyt viime aikoina mielessä sillä oma ulkonäkö on myös minulle tärkeä.
Tällä hetkellähän tilanne on sellainen että en ole ollenkaan tyytyväinen omaan olomuotoon.
Kuten aikaisemmin olen kertonut tiputtaneeni huomattavan määrän painoa toissakesänä (22Kg) ja yllätyksekseni olen pysynyt painossani, vaikka ruokavalio on viimeisen vuoden ajan ollut kaikkea muuta kuin terveellinen, toki välillä on tullut skarpattua, sillai jaksoissa ja uskonkin sen olevan salaisuus siihen että lisäkilot eivät ole palanneet.
Rakastan syömistä ja koen sen joskus olevan myös liiankin nautinnollista, tiedän sen aiheuttavan minulle turhankin paljon huonovointisuutta ja joskus aamuiset olotilat ovat samanlaiset kuin olisi ollut useamman päivän juhlimassa.
innostuksen laihduttamiseen sain eräästä blogista ja onnistuin projektini ensimmäisestä vaiheesta jokseenkin hyvin.
Nyt tilannetta on tarkoitus tarkastella uudestaan sillä oma olomuoto lähinnä kauhistuttaa.
Koen olevani luukasa löysällä nahalla varustettuna niin ja ripaus läskiäkin taitaa vielä löytyä heh.
Nahan alle olisi mukava saada hiukan lihasta mutta motivaatio ei vain ole ollut kohillaan ja sitä olisi tarkoitus nyt löytää jostain.
Omaan huonon itsekurin ja asiaa ei helpota se että asetan tavoitteeni asiassa kuin asiassa turhan korkealle.
Vuoden alusta olisi tarkoitus aloittaa uudenlainen projekti ja vaikka moni antaa itselleen uudenvuoden lupauksen niin siihen en uskalla lähteä.
Tarkoutuksena on edes yrittää saada lisää lihasta. Jospa noi ainaiset selkävaivatkin helpottais kun selkärangan ympärille löytyisi parempi tuki.
Jos rahaa olisi enemmän ostaisin itselleni tukipalveluita projektiin mutta tässä elämän tilanteessa on pärjättävä omillaan ja imettävä kaikki kannustus ja motivaatio jostain muualta.
Salilla käyntiinkän musta ei tässä elämäntilanteessa taida olla mutta uskon kotona treenamisellakkin savuttavani loistavia tuloksia.
Liikunta on aina kuulunut jollain tapaa mun elämään ja nyt sitä on vain yritettävä lisätä.
Kaikki tieto ja taito on siis olemassa joten tyhjästä ei tarvitse nyhjäistä, on otettava vain itseään niskasta kiinni ja aloitettava projekti, olkoon sen nimi vaikka nahan sisälle täytettä:-)

Loppuun muutamaia kuvia vuosien varelta. Olenhan ollut viimeisen seitsämän vuoden aikana monenkin painoinen, kokoinen ja näköinen.
Jos koet haluavasi aloittaa samanlaisen projektin tai olet sen jo kokenut, olivat tuloksesi mitä tahansa olisi mukava jakaa kokemuksia joten kommentoi rohkeasti. Uskon vertaistuesta olevan aina apua.voit linkittää myös oman blogisi niin käyn lukasemassa olisi mielenkiintoista lukea myös muiden edistymisestä.
Hyvää itsenäisyyapäivää!

                                                                 ennen lapsia

                                                       2008 yhden lapsen äitinä

                                           Toinen raskaus puolivälissä

                                         kahden lapsen äitinä, takana lukuisia yövalvomisia

kolmen lapsen äitinä, vahvempana kuin koskaan

jostain syystä en löydä vanhempia kuvia itsestäni siis sellaisia jossa näkyisi kokovartalo kera rakkaiden muhkuroiden tai luiden heh! mutta lisäilen projektin alkaessa parempia tilanne kuvia!

Nyt on lähdettävä kokeilemaan josko ton pikku riiviön sais nukkumaan,on hitusen rytmit sekasin perskule sentään.
Taitaa jäädä huomiset joulupolut Vuosaaressa talsimatta......

Asiasta asiaan

Jee viikko lopuillaan ja pian alkaa ansaittu joululoma , jos sellaisesta voi puhua mähän oon kotona koko ajan.
Olo on viimeaikoina ollut riistiriiraisine tunteineen jopa hiukan yksinäinen.
Oon tutkiskellut jälleen itseäni ja omia ihmissuhteita ja pakko todeta että vaikka olen loistotyyppi saatan liikaa seurastani nauttiville olla melkoinen rasite.
Onneks kaikilla on valinnan vapaus seuran valinnasta.
Mangneettikuvausten tulokset kuulin eilen ja kuten arvelinkin kaikki oli suht hyvin, pientä poikkeavuutta lukuunottamatta, mutta se ei ollut yllätys kun musta on kyse, oonhan loistotyyppi kera vikojeni.
Jokainen äiti on varmasti tuntenut itsensä joskus huonoksi vanhemmaksi ja tänään pitkästä aikaa tuo tunne valtasi myös minut.
Silloin ei auta muu kuin ravistella itseään ja vaakutella itselleen olevansa hyvä juuri sellaisenaan.
omien toiminta ja kasvatus menetelmien tarkastelu on kuitenkin aina tarpeen jotta kehittyminen kohti vuoden mutsititteliä olisi mahdollista vaikken sitä tavoittelekkaan heh!
Kuten oon aikaisemmin kertonut olen kaikkea muuta kuin täydellinen mutsi joka jaksaa lorutella ja ravata leikkipuistoissa pikkukullannuppujen kanssa. Toki käymme puistoissa mutta en suinkaan ole mikään vakiokasvo joka istuisi joka aamu ennen yhdeksää vääntämässä muodottomia kakkusia tekohymy kasvoillaan.
Arvostan myös tälläisiä äitejä mutta miksi pitäisi tehdä jotain mistä ei pidä vain sen takia että niin on tehtävä.
Tällä viikolla ei ihmeitä tapahtunut vaan meininki on ollut perus arkea, pienten kiljukaulojen ehdoilla.
Mut nyt jos painelis karvakamun kaa metsään.

Särkyä

Elämä on tällähetkellä yhtä selkäsärkyä, no joo onhan sitä muutakin mutta kipeä selkä muistuttaa olemassa olostaan liiankin usein. Ja kyllä olen suomalainen jäärä enkä viitsi vielä lääkäriin mennä, pelkään menevän turhaan tai siis en usko että selässä on mikään vialla.
Kävin tiistaina jälleen Jorvissa kaulan verisuonten magneettikuvauksessa toistuvien päänsärkyjen takia ja yllätyksekseni sain perjantai aamupäivällä puhelun jossa kehotettiin tulemaan samana päivänä uusinta kuvaukseen, eikä mulle selvinnyt kyselyistä huolimatta miksi jouduin uudestaan. No toivotaan että pääni ja suoneni olisivat kunnossa.

Viime viikkoina on rämmitty ystävyys solmuissa unohtamatta känniääliö isäni vilpittömiä yhteydenotto yrityksiä.
Joita on siis ollut useita, lauantai aamuna herätessä puhelimeeni oli ilmestynyt viesti jossa luki:

 haista vittu kun et vastaa
Ajattelin että no onpa kiva, herra oli yrittänyt soittaa puoli kolme yöllä ja kun en ollut vastannut oli se päättänyt piristää mua kyseisellä viestillä. En voinut muuta kun vastata hämmentyneenä että: puhelimeni on edelleen rikki ja nukun öisin joten haista vittu ite!

Tiedän ei kovin aikuismaista olisihan sitä voinut jättää vastaamatta, mutta suututti moinen. Luuleeko se oikeasti että voi ensin kadota puoleksi vuodeksi johonkin, vain sen takia että haluaa ryypätä rauhassa ja palata vain yhtäkkiä kuin mitään ei olisi tapahtunut ja mun pitäis vielä hyväksyä moinen asia just joo.

Se hylkäsi mut pienenä, mutta toistaa nyt sama sitten omille lapsenlapsilleen. Ja mun pitää aina vaan selitellä lapsille että miksei se pappa nyt tullutkaan syntymäpäiville tai missä se oikein on kun ei ole näkynyt.

Oudon ja epärealistisen kuvanhan ne työnteosta näin saavat ,kun pappakin on koko ajan töissä.

"äiti mä en halua mennä ikinä töihin, kun sitten en ehdi nähdä mun lapsia enkä juhlia syntymäpäiviä"

No joo onhan se vähän sitä ainakin ensimmäisen väittämän kohdalla.

Se siitä välillä vaan ajattelen että eikö tää koskaan lopu, tää huoli ja suru, niin ja pettymysten määrä.

Vähän samanlaisia huolia on ollut liikkeellä myös ystävyys suhteissa. Ja oon tullut siihen pisteeseen että en voi pelastaa koko maailmaa vaikka kuinka haluaisin. On vaan jokseenkin surullista katsoa vierestä kuinka toinen ei nää omia ongelmiaan ja kun yrität niissä auttaa (myönnän joskus vähän liikaakin) saat takaisin kasan sontaa. Onko tämä ystävyyttä? no sitähän se juuri on, sitä että taistellaan, siinä sivussa tuetaan ja riidellään vietetään niin hyviä kuin huonojakin hetkiä ja silti se kestää jos niin päätät.

Ehkä mun on vaan annettava periksi ja hyväksyttävä se että kaikki eivät ole sitä mitä minä haluaisin heidän olevan, on hyväksyttävä heidät sellaisina kuin he ovat tai muuten olen pian yksin.

Eihän ketään voi muuttaa ainakaan jos he eivät sitä itse halua. Minä halusin ja olen kiitollinen ja ylpeä siitä että pystyin siihen.

Ja olen onnellinen että minulla on heidät vaikkeivat he ole aina sitä mitä minä haluaisin.

Puhelin vetelee vieläkin omia singnaaleita joten oli pakko ostaa uusi. Entinen puhelimeni, jonka ostin vuosi sitten oli Huawei P6 ja uusi ystäväni jonka olisi tarkoitus kotiutua tänään on Huawei 530

Jospa sitä taas pääsisi kuvia räpsimään.

Ihanaa kohta on joulu, mä niin tykkään vaikka mitään erikoista ei joulumme tule tänävuonna olemaan mutta saamme olla yhdessä.

Mä oon hulluna kierrellyt kirppareilta  hommannut jatyttösille lahjoja ja uskon jokaisen saavan mieluisan pienen paketin. 

Rahaa tänävuonna lahjoihin ei liiemmin ole joten uusien lelujen ja härpäkkeiden maailma on unohdettava, onneksi meillä ajatus on tärkein niin ja kinkku heh!

oon kehitellyt viime aikoina myös projektia vapaaehtoistyön parissa ja siitä lisää myöhemmin jahka materiaali alkaa olla kasassa.

Palaillaan niin ja hyvää joulun odotusta!

Stabilon Easy Ergonomics kynistä

Buzzadorina olen päässyt siis testaamaan Stabilon Easy ergonomics kyniä jotka on siis suunniteltu tukemaan mm lapsen oikeaa kynäotetta ( lisää voit lukea täältä: http://raakkuen.blogspot.fi/2014/11/paketista.html Tytöt ovat ahkerasti piirrelleet viimeisen viikon kyseisillä kynillä.
Alkuun tyttöjä nauratti kynien hassut muodot ja siihen suunnitellut lovet jotka on tehty helpottamaan kynäotetta.
Alkuun tuntui hankalalta asettaa sormi siten että kynä tuntui hyvältä kädessä ja ekaluokkalainen sanoi että sormen asentoa käden puutuessa on hankala vaihtaa kynässä olevien lovien takia.
Mutta nopeasti neiti tottui ja homma alkoi sujua.

Myös pienemmät tytöt ,viisi ja kaksivuotias onnistuivat piirtelemään kynillä, vaikka kaksivuotias ei niin kynäotteesta piittaa.

Lasten mielestä värikynät tuntuivat hitusen painavimmilta kuin tavalliset värikynät.

Lyijytäytekynän mukana tullut teroitin koitui haasteeksi sillä kun annat ekaluokkalaisen teroittaa kynää josta roskaosuudeksi jää pelkkää lyijyä, on sotku taattu.
Pienet sormet olivat hetkessä mustat ja sormenjäljiltä valkoisessa pöydässä ei säästytty.
Pakkkauksen mukana tuli kyniä myös vasenkätisille ja koska perheestämme ei sen taidon omaavaa löytynyt ,päätettiin yhteistuumin lähettää kynät eteenpäin lasten kummitädille joka on taitava piirtelijä, joten sieltäkin suunnalta on tulossa käyttökokemuksia joita vertaan sitten omiin ja lasten.
Kyniä testattiin piirtelyyn sekä ekaluokkalainen teki myös viikon ajan läksyjä kyseisillä kynillä.
Ekaluokkalaisen mielestä kynät tuntuivat käteen hyviltä ja kynien muotoilu helpotti kirjoittamista sekä käden väsymistä tapahtui vähemmän.
Viisivuotias kiinnitti huomiota muunmuassa siihen että kynäpakkaus oli kiva kun siinä on helppo säilyttää kyniä ja kynät olivat myös hauskan näköisiä.

"äiti nää kynät on veikeen näkösiä sillee hauskasti" (viisi vuotias totesi nähdessään kynät)
"äiti, mun käsi ei oo vielä väsynyt kertaakaan" Seitsämän vuotiaan suusta läksyjen teko vaiheessa jossa kirjoitettiin samaa kirjainta monta kertaa, usein käsi väsyy)
"onks nää vähän painavampia kun tavan kynät?" (seitsämän vuotiaan suusta)
ÄÄk äiti kato mun sormia yök"  (seitsämän vuotiaan suusta lyijytäytekynän teroittamisen jälkeen)

Jos sinä haluat päästä testaamaan tuotteita voit liittyä Buzzadoreihin täältä http://www.buzzador.com/

Voimme iloisin mielin todeta kynien olevan oiva keksintö ja tulemme jatkossa ostamaan kyseisen tuoteryhmän tuotteita.

Kiitos!

Maanantain tuhinoita tiistaina

 EilinenAamu alko lupaavasti siten että pötköteltiin tyttöjen kanssa sängyssä ja pienin prinsessa raotti verhoa katsoakseen onko ulkona lunta. Ei kauaa tarvinnut pällistellä, mitenköhän tuolla on jo noin valoisaa, nopea vilkasu kelloon ja voi V.....  sehän on jo puol yheksän. Äkkiä kiskomaan loputkin sankarit sängyistään, niin tai no Kalevi sohvalta.
Muutamat ärräpäät tais kuulua sieltäkin suunnalta, ja voi sitä sinkoilun määrää kun kaikki yrittää etsiä nahkansa ympärille jotain lämmikettä. Ja kenellekkäs muulle ne miljoonat kysymykset esittäisikään kuin äidille, missä mun sukat, pesitkö sen ja sen mulle, onks aamupalaa.
Äkkiä pikapuurot ja leivät.
Lapset tunnetusti vihaavat kiirettä joten uhmaikäisen pukemis kiukuilta ei selvitty tälläkään kertaa mutta niin me vaan selvittiin ja päästiin päiväkodille vain 20min myöhässä.
Tänään on mennyt lepposammin ja kellokkin herätti suht ajoissa vaikka muutaman kerran torkutettiinkin.
onkohan se tää pimeys vai miksi aina vaan väsyttäisi?
Oon kärsinyt viimeiset kaksiviikkoa tästä helvetillisestä selkäkivusta ja nyt on ehkä aika luovuttaa ja marssia tälläviikolla lekuriin.
Illalla tiedossa lisätutkimuksia Jorvissa kun multa kuvataan kaulan verisuonia josta tuloksia myöhemmin.
Puhelinkin on ruvennut heräilemään tosin kuuluvuuksia ei vieläkään löydy mutta kuvien otto onnistuu.

Nyt on jatkettava arkiaskareita.

Paketista

Niinkuin aikaisemmin kerroinkin olen ryhtynyt Buzzadoriksi lisää voi lukea täältä http://raakkuen.blogspot.fi/2014/11/tuote-testaaja.html ja viime viikolla posti toi kotiin paketin joka sisälsi Stabilon Easy ergonomics experts kyniä.
Lapset innoistuivat paketin sisällöstä niin että olisivat ruvenneet piirtämään oitis, taisi kynien pakkaukset olla aika houkuttelevia.
Siirsin ja toppuuttelin lapsia ja lupasin että piirrämme koko viikonlopun kyseisillä kynillä.Heh
Stabilon Easy ergonomics expert kynät ovat siis suunniteltu erityisesti tukemaan ja auttamaan lastasi kirjoittamaan oikein. Kynien muotoilu ja keveys on suunniteltu myöskin lasten tarpeita ajatellen.
Ne on kehitelty yhdessä eri ikäisten lasten ,tutkijoiden ja opettajien kanssa. Niiden erityinen muotoilu tukee lapsen kynäotetta ja niitä on suunniteltu sekä oikea että vasenkätisille.
Paketti sisälsi:
Easyergo- lyijytäytekynät sekä oikea että vasen kätisille
Easygraph- lyijykynät myöskin sekä vasen että oikea kätisille
Easycolor -värikynät ja nekin siis vasen sekä oikea kätisille

Kynät näyttivät oikeasti aika houkuttelevilta ja odotan innolla lasten mielipiteitä ja taitaa äitikin päästä rustailemaan.
Paketti oli siis erityisen mieluinen yllätys perheeseen jossa etenkin ekaluokkalainen ja viisivuotias ovat innokkaita piirtäjiä. Ekaluokkalainen joka kirjoittaa paljon koulussa ja kotona, tarvitsee kunnon kynät jotta homma pysyisi mielekkäänä.

Kynien arvostelu siis tiedossa lähipäivinä.

Aamun toilailut

Aamu alkoi tutulla ja turvallisella koiran ulkoilutuksella, Kalevin ollessa torstaisin ja perjantaisin kotona on mulla Vilin kanssa rutkasti aikaa tehdä pitkä aamulenkki, paitsi tänään se tyssäsi lyhyeen. Rakastan metsässä kävelyä joten suunnattiin tänäkin aamuna metsän siimekseen ja siinä rämpiessä päätin pirauttaa rakkaalle veljelleni.
No lörpöttelin ja maasto ehti vaihtua siinä samassa hiukan vaikea kulkuisemmaksi ja yhtäkkiä tunsin jalkojeni alla jotain pehmeää ja tömps, näin sivusilmällä kun puhelin lensi kaaressa suoraan vieressä olevaan monttuun joka oli täynnä vettä.
Itse makasin maassa ja yritin nousta salaman nopeasti pelastamaan rakasta puhelintani. Noukittuani puhelimen lätäköstä kirosanojen lennellessä, näin päässääni hidastuksen tapahtumista ja repesin nauruun, olinhan juuri liukastunut jonkin epämääräisen ison otuksen jätti jöötiin.
Onneksi olin keskellä korpea sillä näky oli sen verran hulvaton, että olisi ollut kiusallista tehdä sama yleisön nähden.
Nauraa räkätin niin että pissa meinasi tulla housuun ja kaiken kukkuraksi rakas karvakaveri luuli sen olevan joku hurjaakin hurjempi leikki ja alkoi murista ja hyökkäillä leikkisästi kimppuuni. Siinä mä makasin keskellä metsää jätti jööti kengänpohjassa litimärkää puhelinta pidellen niin ja hyökäilevä koira kimpussani.
No nyt ei oo sit puhelinta, joten ei tarvitse tuntea ylimäärästä syyllisyyttä liiallisesta räpläämisestä saatika maksaa kalliita puhelinlaskuja. Kameraa jään kaipaamaan joten ennen kuin herra kapula taas toimii ei odotettavissa ole kuvia.
Nyt jatkan elämää odottaen seuraavaa hömellyksestä johtuvaa tapaturmaa heh!

Elämän tosiasioita

Oon viime aikoina miettinyt jälleen kerran omaa elämääni ja siinä sivussa pohtinut kauhulla ihmistä olentona ja sitä miten karussa maailmassa me eletään.
Tuntuu voimattomalta olla liian fiksu tajuamaan joitain elämän tosiasioita. On myös äärimmäisen vaikeaa ja tuskallista kun ei voi vaikuttaa tai muuttaa mitään vaikka tietää keinoja olevan tuhansia.
Kuinka minä, te tai he voimme tai voitte olla niin sokeita näkemään todellisuutta.
On surullista katsoa kuinka ihmiset kulkevat ikäänkuin sumussa tietämättöminä siitä mitä tulevaisuus tuo tulessaan.
Olenko ajatuksieni kanssa yksin vai  löydänkö sielunkumppanin joka jotenkuten ymmärtää huoleni tai tuskani?
Aamulla näen kadulla omaan napaansa tuijottavia ihmisiä, iltapäivällä näen myöskin omaan napaansa tuijottavia ihmisiä, illalla nuo samaiset ihmiset tyydyttävät huonoa omaatuntoaan ja pönkittävät itseään jakamalla Facebookissa sankarillisia tekojaan tai kävelevät töistä kotiin pää painuksissa, väsyneinä oman napansa tuijottamisesta.
Mihin on uskomista? Miksi naapurin mummon kauppakassien kantaminen on niin suuri sankarillinen teko että sitä on jaettava sosiaalisessa mediassa, ennenhän se oli arkipäivää. Mietteet saivat ehkä alkunsa keskustelusta jonka kävimme läpi rakkaan anoppini vierailessa meillä viikonloppuna.
Keskustelimme mm. nuorten alkoholin käytöstä ja siitä miksi pakkohoitoa ei toteuteta enemmän alkoholismin kanssa kamppaileville ihmisille.

On ymmärrettävää että jokainen äiti, isä tai mummo on huolissaan nykynuorten alkoholinkäytöstä, mutta hyvät toverit kyllä se mun mielestä on vaan yksinkertaista ja helppoa KATSOKAA PEILIIN ja miettikää onko omassa kasvatustavassa parantamista.( enkä väitä että itse olisin vuoden mutsi) Olisikohan aika kaivaa esille se kapinallinen puoli itsestä ja lopettaa se säälittävä muiden mielistely. Ei kaikkien tarvitse olla samaan muottiin veistetty.

Kaikki lähtee siitä kun lapsi syntyy ja alkaa kehittyä omaksi iralliseksi olennoksi.
Mietein itseäni ja kokemuksia omasta lapsuudestani on sanomattakin selvää että jos lapsi alle kahden vuoden ikäisenä revitään erilleen äidistään ja palautetaan kahden kuukauden kuluttua, kun mitään ei olisi tapahtunut ja vielä kotiin missä jo eteisessä kiljupöntön ja veren sekaisen hajun voi tunnistaa. Missä aikuiset ihmiset kinastelevat ja mätkivät toisiaan huomaamatta itsekkäältä käytökseltään pienen ihmisen tarpeita.
Ei ihme jos lapsesta kasvaa epätasapainoinen ihminen joka hakee hyväksyntää kaikelle kaikesta myös käyttämällä suuria määriä alkoholia ja muita päihteitä.
Samaa lapsen erottamista pienemmässä mittakaavassa tapahtuu päivittäin, jo se kun alle vuoden ikäinen sysätään päivähoitoon tai se että hän joutuu kokemaan ikävää päivittäin ollessaan erossa omista vanhemmistaan.
Ja vain siksi että äidin ja isän on pakko saada pitää farmariauto ja talo koska näyttäisi huonolta muuttaa vuokra-asuntoon ja kulkea työmatkat polkupyörällä, olisi karmivaa jos ei saisi omistaa tai pitäisi olla erilainen kuin muut tuttavaperheet.
Mietikäämme, lapset ovat pieniä vain kerran, vain kerran.
Mksi teemme lapsia jos meidän täytyy luovuttaa ne hoitoon. Moni lapsi viettää hoidossa n.40 tuntia viikossa ( esim. 8.00-16.00) usein pidempiäkin päiviä. Kotona oloon jää 128 tuntia niistä 128:sta tunnista oletetaan että lapsi nukkuu n.86 tuntia viikossa. Jää vanhempien kanssa oloon n.42 tuntia. Tästäkin ajasta lapset saattavat vietää usein viikonloput isovanhempien luona, herää kysymys kenellä on kasvatusvastuu. Vanhempien kanssa vietetyt tunnit ajallisesti ovat siis minimaaliset ja kasvatusvastuu jää nukutuksia lukuunottamatta päivähoitopaikalle. Luulisi päättäjien satsaavan henkilökunnan määrään ja päivähoidon laatuun jotta tulevaisuuden kansalaisistamme tulisi kunnon kansalaisia.

Jos naapurin Maija pukee lapselle toppapuvun lokakuussa kun lämpöasteita on viisi, niin ei se tarkoita että kaikkien lähikortteleissa asuvien mammojen, jotka käyvät samassa puistossa on puettava lapselleen toppapuku, vain siksi ettei se antaisi Maijalle ja muille kuvaa että et huolehdi kullan-nupustasi.  Mielummin raahaat kuumissaan kiljuvan lapsukaisen puistoon jotta muut saavat nähdä että sinäkin huolehdit.
Tai ei sinun isänä ole pakko pitää kovaa kuria kotona vain sen takia ettet antaisi työkaverillesi huonoa kuvaa perheestäsi tai auktoriteetistasi heidän vieraillessaan luonanne kerran vuodessa.
Entä jos lapsesi haluaa pukea kouluun tai päiväkotiin edellispäivänä olleen paidan joka on edelleen kuin kaapista vedetty ( ei siis tahroja niinkun yleensä) mutta, mietit mielessäsi mitä lapsesi kaverit, saatika opettaja ajattelee jos lapsella on sama paita kuin eilen. Hui kauhistus heillä ei varmaan pestä pyykkiä.
Ei sinun ole pakko palata työelämään äitiysloman päätyttyä vain siksi että näinhän muutkin tekevät.
Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia ei meidän tehtävänämme ole miellyttää vain muita jolloin unohdamme mikä oikeastaan on tärkeää.

Kylläpä helpotti huh huh ristiriitaista ja sekavaa näin mun pään sisällä tänään.

Mitä sun pään sisällä liikkui tänään?

Palataan!