VILI

Hei olen Vili, sekarotuinen miehenalku. Rotuina minussa on kääpiösnautseria,kääpiövillakoiraa,länsiylämaanterrierriä,chihuahua, ja cottonia.
Olen syntynyt 16.3.2014 eli olen kohta kahdeksan kuukautta vanha.
Saavuin nykyiseen perheeseeni kahdeksan viikon ikäisenä ja ennen sitä asustelin Oulun korkeudella.
Olen äitini ainut pentu enkä siksi oikein alkuun hoksannut kuinka toisten koirien kanssa ollaan.
Pienempänä rakastin purra käsiä ja etenkin lasten pieniä nakkisormia hah.
omistajallani oli melkoinen homma saada minut kuriin mutta lopulta huomasin että on viisaampi lopettaa ajoissa.
Tykkäsin myös vääntää neljän tunnin välein mojovat tortut omistajaperheeni karvalanka matoille sekä lirutella minne sattuu olinhan sentään pieni.
noin. kolmen ja puolen kuukauden iässä päätin kuitenkin että olisi viisaampi tehdä tarpeet vain ulos, olihan se jotenkin hiukan noloa.
Nykyään rakastan perhettäni vaikka välillä meno on makuuni hiukan villiä, silloin painun toiseen huoneeseen jossa saan ottaa nokoseni rauhassa.
Rakastan lapsia ja heidän kanssaan touhuamista. Rakastan myös ruokaa varsinkin jos se ei ole koiran ruokaa niin ja kakkavaippojen jumalaista makua ei sovi unohtaa.
Ulkona minusta on hurjan hauskaa jahdata kaikkea mikä liikkuu ja ennen tykkäsin räyhätä remmissä, se oli minun tapani tervehtiä silloin kun jännitin. Nyt emäntä on opettanut ettei tarvitse turhaa jännittää ja rähjätä ja hyvästä käytöksestä saattaa joskus saada jotain herkkua, ei tosin aina, mutta silti kannattaa yritää.
Osaan jo monen monta perus juttua kuten erillaisia käskyjä maahan, istu ,paikka jne.
Tosin joskus turha pomottaminen ottaa minua päähän varsinkin silloin jos en saa palkintoa tarpeeksi nopeasti.
Mutta kaikin puolin olen kelpo veijari ja kaiken lisäksi komea kuin mikä.

Syksyisin terveisin:Viltsu eli Vili

Tauon jälkeen elämä jatkuu

Viime päivinä on tuntunut tosissaan että vuorokaudessa on liian vähän tunteja ja kirjoittaminen on jäänyt vähälle.
Vaikka en ole viimeaikoina kirjoitellut yhtä ahkerasti ei elämämme ole silti pysähtynyt vaan päinvastoin kiirettä riittää.
Pienimmäinen on ottanut elämässään ison askeleen, jättämällä päiväunet pois, kiva sinänsä mutta päivän omaa lepohetkeä on vaikea löytää.
No iltaisin nukahdetaan jo seitsämältä joten koiran kanssa on enemmän aikaa puuhastella.
Syömiset ovat menneet taas miten sattuu vaikka, liikuttua on tullut enemmän kuin tarvisikaan.
Haaveena olisi aloittaa taas salilla käynti kuhan sopiva rauhallinen paikka löytyy
( saa ehdottaa) ja vuorokauteen ilmestyy sopiva rakonen.
Oon aina vihannut kiirettä ja siksi nykyinen elämän tyyli on hanurista, on siis aika miettiä mistä nipistää lisä aikaa ja mikä on oikeasti tärkeää.
Joku voisi ihmetellä miten kotiäidin arki voi olla kiireistä jos itse ei ole kokemusta, mutta voin vaan vannoa että se on mahdollista.
No viime päivinä olen kuitenkin saanut hankittua lapsille talvikamppeita, koulutettua karvaturria ja tulihan se halloweenkin vietettyä lasten ehdoilla.
( peloteltiin lapsia niin ettei uni meinannut illalla tulla hah) ei vaines lapset saivat leipoa mieleisensä muffinssit ja söimme jokavuotiseksi perinteeksi muodostunutta pizzakättä käsijuoman kera, kummitus mokkapaloja unohtamatta, eli se siitä terveellisestä ruokavaliosta.
Mutta nyt on lähettävä tuonne sateeseen karvaisen lapsen kanssa. palaillaan!

ps. pahoittelut huonoista kuvalaaduista yritämme parantaa

                                                

Päivän kuuma puheenaihe

Eilinen Päivä on tuntui ikuisuudelta, johtuen yöllisestä valvonta sessiosta, tissin lusuttajan kanssa.
Saatii onneksi kumpikin nukuttua muutaman tunnin päikkärit joka kohensi oloa huomattavasti.
Joskus on vaikea luopua iltaisin omasta tai yhteisestä hetkestä ja mennä ajoissa nukkumaan. Toisaalta lohduttaudun yhä sillä että lapset ovat lapsia vain pienen hetken elämästäni.
Jokainen joka on lukenut uutisia viimepäivinä, on törmännyt uutiseen jossa nainen ja kolme pientä lasta kuolivat kolarissa.
Tästä kolarista on kirjoitettu myös monessa muussa blogissa ja mielipiteet ovat hyvin erillaisia. Toiset tuomitsevat naisen teon täysin kun taas usean pienen lapsen vanhemmasta teko oli armahdettavissa ja jollain tapaa ymmärrettävä.
Voiko tuollainen teko olla missään määrin hyväksyttävä.
Itse useasti masentuneena, ja etenkin synnytyksen jälkeen ajatukset ovat olleet joskus erittäinkin synkkiä.
En silti voisi ikinä kuvitellakkaan tekeväni itselleni tai lapsilleni mitään pahaa.
Enemminkin noina hetkinä kun mieli on maassa, ajatuksissa pyörii se kuinka olisi helpompi vain lähteä, tällä tarkoitan irtiottoa esim toisella paikkakunnalla.
Noina hetkinä mikään ei tunnu hyvältä, tuntuu kuin kukaan ei välittäisi ja elämä on yhtä kaaosta. Vaikka sinua kehuttaisiin ja rakastettaisiin et vain nää mitään positiivistä missään asiassa.
Tunteesta on vaikea päästä eroon ja itsesäälissä möyriminen vain pahentaa tilannetta.
Voin vain kiittää rakasta puolisoani joka on tukenut minua näinä aikoina.
Hän ei sääli tai paijaa, vaan herättää minut ikäänkuin unesta toteamalla jämptisti että nyt pää pois perseestä, sulla on kolme pientä lasta jotka tarvitsevat sua, olet itse lapsia halunnut ja ne on hoidettava mä autan.
Itse koen että tuollaisessa mielentilassa olevalle ihmiselle sääli ja surkuttelu on vihoviimeinen asia. Se viestittää tälläiselle ihmiselle lisää mietteitä siitä kuinka huono ja epäonnistunut hän on.

Ihmiselle joka ei nää positiivistä missään asiassa.

Rohkaisu ja kannustus muuttamaan asioita auttaa paljon.

Tänään meillä vietetään vapaa päivää pikkutyttöjen kesken, välillä on vaan kiva olla ja koska meillä ei ole pakko juosta joka päivä päiväkotiin, niin nautimme olostamme.

Pikku Lotalla on alkanut järkyttävä uhma  nukkuminen öisin on tylsää ja täysin tarpeetonta, Pukeminen on hirveää, Äiti tarjoaa aina pahaa ruokaa eikä ymmärrä millään että osaan jo huolehtia itsestäni. Osaan kaiken jo itse, kunhan noi hölmöt aikuiset antaisivat minun kokeilla. Äiti aina vaan hoputtaa ja selittää turhanpäiväisiä asioita, turhan vaikeasti niin ja kaiken lisäksi toistaa ne miljoona kertaa.

En voi ymmärtää miksi pitää nukkua kun voisi ihan hyvin leikkiä koko yön.

Miksi pitää mennä ulos sisäleikkien sijaan, hakea sisko hoidosta, eikö sen voisi jättää sinne valmiiksi niin ei tarvitsisi koskaan viedä, Miksi ulos ei voisi lähteä pelkkä vaippa päällä, tai miksi koiralle ei voisi laitta vaippaa niin sitä ei tarvitsisi ulkoiluttaa.

Elämä lapsena on epäreilua mä tahon olla aikuinen.

Tästä päätellen elämä kaksivuotiaana ei ole kovin helppoa.

Yöllisiä mietteitä

Taas hereillä, mä en ymmärrä missä mättää? Miksi lapset ei taho nukkua, nukkuminen on ihanaa.
No joo meillä syynä on yöunia häiritsevä atooppinen iho, joka herättelee tasaisin väliajoin kutiamalla kamalasti.
Itsellä nukahtaminen kesti, koska hölmönä lueskelin uutisia, jotka sitten kaikkine karmeuksineen kummittelivat mielessä.
No sain mä neljätuntia pätkissä nukuttua ja tiedossa on mahdollisuus päiväuniin.
En valita en.
Väsynyt mutta onnelinen heh.
Tähän aikaan yöstä pää lyö tyhjää joten palaillaan päiväunien jälkeen.

Loppuun kuva teoksesta jonka esikoinen askarteli eilen tultuaan koulusta.
Musta aika hellyyttävää.

Asiaa rahasta

Raha on tärkeä, välttämätön, ja sitä ei koskaan ole liikaa vai onko?
Tällähetkellä elämme elämää käyttäen rahaa harkiten johtuen elämäntilanteestamme ja tästä syystä koen etten ole oikeutettu ruikuttamaan asiasta. Olen itse valinnut sen että tuloni koostuvat pelkistä erillaisista tuista joita tällä hetkellä ovat: kodinhoidontuki, työttömyysetuus, lapsilisä, asumistuki, opintotuki, sekä viimeisenä etuutena toimeentulotuki.
Koen olevani onnekas saadessani hoitaa lasta kotona vaikka joudunkin luopumaan monesta.
Joudun laskemaan tarkkaan menoni mutta, niinhän moni muukin, vaikka töissä käyvä ihminenkin.
Vaikka rahaa ei ole matkusteluun ja törsäilyyn, niin voin joka kuukausi ostaa jotain pientä mukavaa itselleni ja lapsille.Toki sekin ylimääräinen on usein kirpputori löytöjä.
Säästämme myös huomattavasti kun emme ole alkoholinkäyttäjiä ja käymme viihteellä harvoin, siis todella harvoin.
Emme myöskään harrasta mitään mikä maksaisi, niin paitsi lapset mutta hienon toimeentulotukijärjestelmämme avulla tämäkin on mahdollista, siis lasten maksulliset harrastukset.
Miksi valittaisin minulla on rahaa asumiseen ja meillä on ruokaa. (niin ja terveet lapset)

Kuukaudessa rahaa jää juuri sen verran että pärjäämme, ei niin että säästäisimme mutta pärjäämme.
Toivon kuitenkin jonain päivänä ettei minun tarvitsisi laskea jokaista pennosta ruokakaupassa vaan voisin ostaa mitä mieleen tulee, ilman turhia hintavertailuja.
Uskon tämän aikakuden elämässämme opettavan myös lapsille että kaikkea ei saa vaikka haluaisi, he oppivat arvostamaan pieniä asioita kuten sitä että leivän päällä on juustoa tai että kirpputorilta ostettu lelu voi olla yhtä hyvä kuin kaupasta ostettu upouusi. He oppivat myös säästämään ja arvostamaan kierrättämistä.
Joku ulkopuolinen voisi ajatella että häpeän tai koen suurta alemmuuden tunnetta siitä että olen pienituloinen mutta päinvastoin olen äärimmäisen iloinen ja onnellinen siitä että meillä täällä suomessa on mahdollisuus elää näin.
Ehkä ainut asia mistä olen surullinen ja minkä vuoksi toivon tämän aikakauden päättyvän, on se kuinka huomaan edellämainitut tunteet joskus lapsissani. On valitettavaa ja erittäin karua että lasten keskuudessa valitsee kiusausta tuloluokista johtuen. He eivät välttämättä pääse muiden lasten leikkeihin jos eivät omista upouusinta hittilelua tai eivät omista tietokone/konsolipelejä minkä vuoksi jäävät keskustelujen ulkopuolelle.
Olisi hienoa jos myös hyvätuloiset vanhemmat muistaisivat että heidänkin lapsillaan on korvat ja että ihmisten vertailu ja arvostelu lasten kuullen ei ole sopivaa.
Kannustakaa lapsia leikkimään kaikkien kanssa riippumatta minkä värinen, mistä kulttuurista,maasta lapsi on tai mihin tuloluokkaan lapsen perhe kuuluu.

jatkakaamme myöhemmin nyt on lähdettävä selaamaan päivän ruokatarjouksia.

Lussuttelusta

Imetys on omassa elämässä tällähetkellä yksi ajankohtainen aihe sillä yritämme lopettaa moisen tissien lutkuttamisen, onhan lapsi jo 2 vuotta ja 3 kuukautta.
Olen imettänyt tällähetkellä viisi pitkää vuotta yhtäsoittoa ja koen olevani tehtävän suorittanut.
Imetys on aina ollut jollain tapaa äitiyden yksi suurimmista haasteista, josta ei koskaan minun raskausaikanani puhuttu. Ensimmäisen kohdalla en edes ajatellut moista hommaa odotusaikana ja siksi se ehkä menikin puihin imetin hurjat kaksikuukautta ja senkin ajan koin erillaisia tunteita laidasta laitaan, venkslaten pullon ja rinnan välillä.
Päätös lopetuksesta oli kuitenkin helppo sillä en vain yksinkertaisesti malttanut istua ja imettää.

Toisen kohdalla olin päättänyt onnistua ja niin teinkin vakika alussa oli vaikeuksia jatkoin sitkeästi.
Ja vaikka tarkoitus oli imettää vain ensimmäinen vuosi huomasin pian imettäväni kaksivuotiasta.
Aloin taas odottaa ja neuvolassa sanotiin ettei imettämistä olisi pakko lopettaa vaikka olin raskaana.
Ja me jatkoimme. Oli luonnollista ja helppoa lopettaa isomman imettäminen vauvan synnyttyä ja myös vauvan imettäminen oli helpompaa sillä maitoa tuli jo valmiiksi.
Nyt huomaan taas imettäväni kaksivuotiasta ja pohdin miten lopettaa, olemme toki vähentäneet muutamaan kertaan päivässä lähinnä ennen nukahtamista. Miten me nyt lopetamme, vinkkejä otetaan vastaan.
Aihe herättää ihmisissä erillaisia tunteita ja siksi koen olevan viisaampi hoitaa lussutukset vain kotona. (paitsi joskus junassa pitkällä matkalla, niin ja kylässä, no joo joskus puistossa kun on lämmin)
No listataanpa vähän omia huonoja ja hyviä mietteitä taaperoimetyksestä

Plussat
-lapsi saa kokea läheisyyttä eritavoin
-kiintymys suhde on vahvempi
-eväät aina mukana



Miinukset
-uhmaikäinen lapsi kauppajonossa repimässä paidankauluksia huutaen. äiti nyt sitä tissiä!
-hämmentävät katseet silloin kun taapero ilmaisee julkisellapaikalla tahtovansa huikat
-oma käsitys lapsen kasvusta hmääntyy, et välttämättä nää lasta yhtä isona kuin muut
-omien tissien rupistuminen turhista lussutus hetkistä

No ensi viikolla aloitamme vierottamisen ja kokeilemme joko olisi oikea hetki.

Mitä mieltä sinä olet imettämisestä?
Onko kaksivuotiaan imettäminen omituista?

Viikonlopun kuulumiset

Viikonloppu meni taas hujauksessa, vaikka olisin kaivannut muutaman päivän pidempää.
Mitään erikoista ei ehitty tekemään, eli löllöttelyä ja mässäilyä.(hyi minua huomenna taas ryhdistäydyn)
Liikunnan määrä on kasvanut, kiitos Vilin jonka anovaa katsetta ei voi sivuuttaa. Nautin lenkeistä suunnattomasti, on ihana painella koiran kanssa metsään lepuuttamaan korvia kaiken tän hulinan keskellä.
Jos jostain niin koiran kouluttamisesta niitä onnistumisen tunteita saa.
Tänään tuli leivottua pitkästä aikaa pullaa ja siivottua perusteellisemmin.
Lasten suusta on kuultu hassuja letkautuksia joista voisi kirjoittaa kirjan.
No niistä myöhemmin lisää.
Oon metsästänyt myös edullista lasten sänkyä, jotta saataisiin taas sänkyyn mies, kahden lapsen sijasta. Kalevi parka on häädetty sohvalle ja huomasin itsekkin nukkuvani useimmin patjalla lattialla kuin sängyssä. 

No kuka sitten parisängyssämme nukkuu? no kaksi kaunista prinsessaa tietenkin. Tiedän on kauheaa antaa omien lasten pompotella vanhempiaan tuolla tavoin ja siksi tähän on tultava muutos heh!

Mutta muistan myös hyvin sen kuinka itse pienenä näin pahoja unia ja olisin toivonut pääseväni jonkun tutun aikuisen kainaloon nukkumaan, mutta se ei ollut mahdollista. Suokaamme tämä erehtymätön virhe ja sallikaamme pienten lastemme tulla silloin tällöin vierailemaan aikuisten lemmenpesään mikäli siellä on rauhallista.

Himputti joku kiskoo pöydän alla mun sukkia, joku ajatteli tietysti Kalevia ,mutta ei se Kalevi taida olla vaan se karvasempi mies.

Kylläpäs se jo väsyttääkin ja tekis mieli kaivautua peiton alle, mikäli sinne tänäyönä mahtuu. 

palaillaan!

                                           Kuva pienen penistä Sunnuntai pullista

Neurologinen kuulumiset ja valvomista

Aamu alkoi lupaavasti, ( silloin tiistaina siis, ei oo ehtinyt kirjotella) heräsin ajoissa kelloon ja sain kuin sainkin itseni ja pienimmän neitokaisen ajoissa vastaanotolle. Bussissa istuminen ei koskaan ole ollut lasten lempihommaa varsinkaan nyt, jolloin on pakko laittaa vaatetta enemmänkin kuin hellemekko. No neiti istui eväiden avulla rattaissa ja matkat meni jotakuinkin hyvin.
Perillä jännitin kuinka neiti malttaa olla paikoillaan huoneessa, mutta yllätyksekseni neitokainen istua nökötti tuolilla tikkaria imeskellen,sillä välin kun lääkäri suoritti tutkimuksensa. Aivojen kuvista ei löytynyt poikkeavaa, mutta verisuonia tarkastellessa jokin suoni aivoista kaulavaltimoon ei näkynyt ja tiedossa on uusinta kuvaus kaulan alueelta, kuukauden päästä. Sain myös estolääkityksen päänsärkyihin ja nyt mietin onko järkeä aloittaa lääkitystä koska perus burana auttaa. Lääkityksestä keskustellessa otin puheeksi imetyksen.

Ja kyllä minä olen epätavallinen taapero imettäjä enkä häpeä sitä. Sain lääkäriltä oudon mulkaisun ja ennen kuin ehin edes kertoa lopetus suunnitelmista, lääkäri sanoi tylysti: eiköhän olisi aika lopettaa, toihan menee joo kaikkien suositusten ohitse. Päässä naksahti ja vaikka kuinka teki mieli sanoa ajatukset ääneen, Kuten mitä helvettiä se sulle kuuluu jne. sainkun sainkin pidettyä mölyt mahassani.

Koen asian olevan henkilökohtainen enkä kaipaa arvostelua, omatpahan ovat aarteeni.

No joo se siitä aiheesta myöhemmin lisää viimeistään sitten kun toiset kuvaukset ohi.

Näin yömyöhään ei liiemmin jaksa kirjoitella ja syy valvomiseen on iloinen pikku pirpana jonka iho on huonossa kunnossa, kutinaa, kirvelyä ja itkua. Lisäksi tällä hetkellä Kalevin arvostus on maan tasolla ja ainoa asia mikä kelpaa on äitin syli.

Elämässä on tapahtunut myös väsymyksen ja valvomisen sijaan jotain iloista, nimittäin rakas karvalapsemme on palannut kotiin. Sovimme ystäväni kanssa koe ajasta  Vilin sijoituksen suhteen ja ystävä ilmoitti viimeviikolla ettei voisi pitää poikaa. Niimpä kaveri palasi kotiin.

Koen huonoa omaatuntoa siitä kuinka saatoin edes ajatella luopumista tuosta valloittavasta otuksesta. 

Otamme viime kuukauden kuitenkin opetuksena ja nautimme sen tuomista hyvistä ja uusista asioista joita opimme.

Lapset riemuitsevat pojan paluusta ja mullakkin on taas tunne että koko porukka on koossa.

Vihdoinkin taas syy lenkkeillä.

hyvää yötä!

Maanantai

Perus maanantai. Aamulla kukaan ei heränny herätyskelloon ja nukuttiin pommiin, sit kauheella kiirellä kiukkusille ja väsyneille lapsukaisille vaatetta niiskaan kunnes yhtäkkiä huomaan isoimman neidin silmissä tutun kiillon, voi ei kuumetta! Ei muuta kun pikaviestiä opettajalle että neiti lepäilee tämän päivän. Pienin neiti oli todella tukkoinen, onneksi tilanteen pelasti Kalevi jolla koulu alkoi vasta kymmeneltä. Niimpä sain juoda aamukahvini rauhassa, Kalevin raahatessa väsynyttä tyttöä päiväkodille.
Jos jotain positiivistä tästä päivästä täytyy sanoa niin omat syömiset on menneet hyvin, en ole sortunut mässäilyyn vaan hiilariton päivä takana. Jospa sitä huomenna jaksais vaikka herätä kelloon ja sutia sinne neurologille, jota en tänään muistanut yrityksistä huolimatta siirtää. Ei siis muuta kun tikkarikaupan kautta vastaanotolle.
( mussukat imeskelee tikkareita niin jospa mä kuulen jotain mitä se lääkäri sanoo )
Mut nyt pesut pisut ja nukkumaan.
Huomenna lisää jos ehtis päivästä kuviakin napsia!

Kohti kotia

Edellinen postaus käsitteli ehkä aika herkkää aihetta, josta voisin kirjoittaa kirjan jos aikaa vaan riittäisi, tietäisin monenlaisia seikkoja jolla parantaa nuorten hyvinvointia laitoksissa, mutta valitettavasti en keksi keinoa auttaa, on kuitenkin tiedostettava ja hyväksyttävä se tosi asia että tälläinen tavallinen pulliainen ei niille asioille mitään voi ja vaikka kuinka haluaisin en voi pelastaa näitä nuoria nyyh.

On siis palattava maanpinalle elämään omaa elämää ja koitettava kasvattaa omat pikku nappulat niin ettei tarvitsisi ikinä itse hakea apua lastensuojelusta.
Loma alkaa olla lopuillaan ja tänään olisi tarkoitus palata takaisin kotiin. On ihana olla reissussa mutta on aina ihana palata kotiin. Ei meinaan ole mitään parempaa kuin yöunet omassa sängyssä.( silloin kun pikkuneidit sen sallivat)
Ens viikolla olisi ollut tulostenkuuleminen mangneettikuvista mutta lastenhoitoapua ei ole saataville joten ajan siirtäminen viisainta.
Joo voisin ottaa pienimmät neidit mukaan vastaanotolle mutta, olisi mukavaa myös oikeasti kuulla mitä neurologilla on sanottavana. Olen muutaman kerran joutunut asioimaan lääkärillä neitien kanssa ja lopputulos on sama kun en olisi käynytkään. Pikkuprinsessat ovat usein hyvin vilkkaita varsinkin yhdessä ollessaan ja keksivät monenlaista viihdykettä itselleen. Lääkärin vastaanottohuone on täynnä mitä mielenkiintoisimpia esineitä ja estäminen olisi silkkaa vääryttä ja itkukohtaus olisi taattu, joten se siitä vaihtoehdosta.
Reissun aikana tuli myös pohdiskeltua lisää mahdollista muuttoa takaisin Joensuuhun ensi vuoden puolella ja vaikka mitään ei lyöty lukkoon niin tulevaisuuden hahmottaminen on helpompaa huoh.

Poden kovaa ikävää karvaista kaveria kohtaan ja tuntuu kuin elämästä puuttuisi jotain suurta, kaipaan yhteisiä hetkiä ja päivän aikana tehtyjä lenkkejä. Etenkin iltaisin olo on tyhjä. On masentavaa ryömiä iltalenkin sijaan sohvan nurkkaan ilman tuhisevaa kaveria yyh.
Mutta ehkä vielä joskus.
En olisi voinit koskaan kuvitella kuinka kova ikävä voi olla.
Nyt pakkaamaan ja auton nokka kohti Joensuuta, edessä on reilu neljätuntia täyttä viihdyttämistä.