Pitkän tauon jälkeen, hengissä yhä!

Kesä on jälleen taakse jäänyttä aikaa ja arki on alkanut meidänkin huushollissa. Tänä syksynä perheessämme on jo kaksi koululaista ja yksi reipas päiväkotilainen niin ja tietenkin yksi kolmekymppinen elämän kriiseistä toiseen pomppiva lähihoitajaopiskelija ja jottei unohdettaisi niin onhan meillä myös se yksi tasapainoinen työtön joka ei jälleen päässyt opiskelemaan.
En oo ikinä uskonut, kun ihmiset ovat puhuneet omista kummallisista kriiseistään milloin jollakin on viidenkympin tai neljänkympin kriisi mutta jotain tapahtui myös mulle täytettyäni heinäkuussa kolmekymmentä. Kääk ne lukuisat ajatukset ja puristava tunne rintakehässä, mitä mulle tapahtuu?
Tunteista päälimmäisenä on ollut kummallinen tarve kokea jälleen olevansa vapaa. Mutta miksi? mähän rakastan mun perhettä ja elämää, mulla on kaikki mitä ikinä tarvitsen ja mistä oon aina haaveilut. Oon kaipaillut kenties vaan sitä tunnetta kun et ole mistään muusta vastuussa kun itsestäsi ja voit toteuttaa itseäsi miettimättä muiden mielipiteitä. Onko väärin tuntea näin?
Liittyvätkö nämä tunteet nyt sitten siihen kuuluisaan kolmenkympin kriisiin? Ei! Pois se minusta, ei minulla ole mitään kriisiä. Mutta niinhän se taitaa olla, että koko elämämme on yhtä Kriisiä : )