Lasten kasvattaminen on mielestäni yksi maailman vaikeammista tehtävistä, sillä olethan vastuussa siitä millaisia kansalaisia tulevaisuudessa yhteiskunnassamme elää.
Oppikirjan mukainen kasvatustapa voisi kuvastaa tapaa kasvattaa lapset niinkuin yhteiskuntamme haluaisi lapsemme kasvatettavan mutta onko kellään konkreettista näyttöä siitä että juuri tämä on hyväksi havaittu tapa kasvattaa lapsia.
Tuntuu että nykyään kaikilla on vaan niin kova kiire ja järkyttävän kovat paineet arjessa selviytymisessä että pienet tulevaisuuden aarteemme jäävät vaille tärkeääkin tärkeämpää huolenpitoa. Lapsen huolenpidollahan tarkoitetaan myös muutakin kuin vain sitä että ulkoinen olemus on siisti, ei suinkaan riitä että pikku kullannuppu on puettu kauniisiin vaatteisiin ja kultakutrit on letitetty kauniisti.
Lapsen kasvattaminen ja kokonaisvaltainen huolenpito on toki muutakin ja tämä seikka tuntuu usein unohtuvan. Sysäämme lapset toisten vastuulle ja odotamme heidän kasvattavan lapsistamme hienoja kansalaisia.
Tuntuu että nykyään kaikilla on vaan niin kova kiire ja järkyttävän kovat paineet arjessa selviytymisessä että pienet tulevaisuuden aarteemme jäävät vaille tärkeääkin tärkeämpää huolenpitoa. Lapsen huolenpidollahan tarkoitetaan myös muutakin kuin vain sitä että ulkoinen olemus on siisti, ei suinkaan riitä että pikku kullannuppu on puettu kauniisiin vaatteisiin ja kultakutrit on letitetty kauniisti.
Lapsen kasvattaminen ja kokonaisvaltainen huolenpito on toki muutakin ja tämä seikka tuntuu usein unohtuvan. Sysäämme lapset toisten vastuulle ja odotamme heidän kasvattavan lapsistamme hienoja kansalaisia.
Törmäsin jälleen kyseiseen huolenaiheeseen nuorimmaisen aloittaessa päivähoidossa. Ensimmäisenä tutustumis päivänä saimme kotitehtäväksi rustata kyselylomakkeen jossa kyseltiin erillaisia asioita lapsestamme. Miten lapsesi rauhoittuu parhaiten? Lapsesi ruokailutottumukset? jne. Kaavake oli toki hieno ja siinä oli hyviä kysymyksiä mutta pystynkö luottamaan siihen että nämä kasvatusalan ammattilaiset pystyvät kasvattamaan lastani tämän kaavakkeen perusteella. Joo tarkoitushan olisi myös tutustua lapseeni sitten ajan kuluessa ja oppia tuntemaan häntä paremmin. Nykypäivänä totuus on kuitenkin se että päiväkodeissa hoitajia on liian vähän ja lapsen ollessa hoidossa puolivuotta ei hoitajilla ole muuta sanottavaa lapsestasi kuin että hienosti meni päivä, vähän maistoi ruokaa ja olimme ulkona. Joskus hakuhetkellä ympärillä on niin kova vilske että hoitajalla ei ole aikaa sanoa muuta kun että huomiseen ja mikäli hoitaja löytää mobiilivarmenne laitteensa kirjaa hän lapsen ulos virallisestikkin.
Joko meillä on käynyt äärimmäisen huono tuuri tai sitten jossain mättää ja pahasti.
Kolmevuotias lapseni ei osaa kertoa päivähoidosta muuta kuin että häntä ei kukaan kuuntele, tästä kerrottuani hoitopaikassa täti totesi lapseni olevan hiukan ujo. Ujo? Meidän mielestä hän on kaikkea muuta kuin ujo, toki lapsesta saadaan hiljainen ja ujo jos hänet toistuvista yrityksistä huolimatta torjutaan joka kerta kun hän haluaisi kertoa omista tuntemuksistaan. En suinkaan halua arvostella tai syyllistää henkilöitä jotka päiväkodeissa työskentelevät mutta haluan heidän miettivän onko paineet ja halu suoriutua työstä kasvaneet liian suureksi.
Itse hoitoalaa opiskelleena haluaisin pystyä parempaan ja tarjota lapsille enemmän.
Vanhempana koen olevani rento ja pyrin elämään läsnä, tietenkin jokaisella meillä on omat huonot päivämme ja näin kuuluu olla.
Lapsien on hyvä tietää että myös aikuiset kokevat negatiivisia tunteita eivätkä ole robotteja, aikuisetkin kokevat pahaamieltä ja ovat joskus väsyneitä, toki hoitotyössä nämä tunteet olisi syytä jättää taka alalle ainakin silloin kun paikalla on hoidettavien kullannuppujen vanhemmat, silloin on syytä heittää naamalle iloinen hymy ja esittää mielummin vähän tekopirteääkin ihmistä.
Kiire on asia mikä näkyy myös valitettavasti päiväkodissa ja joskus jopa selkeämmin kuin kotona. Onko päiväkodin arki sullottu täyteen tavoitteita ja sääntöjä joita emme kuitenkaan ehdi aina toteuttaa. Olisiko helpompi vain hiukan höllätä ja pysähtyä olemaan, eivät ne pikkuiset lapset pahastu vaikka heillä olisi yksi satutunti tai laulutuokio vähemmän viikossa. Heistäkin voisi olla mukavampaa kuin saisivat hetken vain leikkiä juuri sitä mitä haluavat.
Kiireen keskellä paineet aikataulussa pysymisessä kasvavat suuriksi ja tämä taas saattaa näkyä jonkin asian laiminlyöntinä. Valitettavan usein tämä laiminlyönti koskee lasta.
Esimerkki tilanteena:
Ryhmä jossa on 12 lasta iältään 9kk-3vuotta ja kaksi aikuista.
Tilanne: Ulos lähtö:
Toinen hoitajista katsoo tiukasti kelloa ja toteaa että kymmenen minuutin päästä kello 9.30 pitäisi olla ulkona jotta ehdimme kello 9.40 läheiselle kentälle pitämään liikuntatuokiota josta ehdimme käsipesulle kello 10.50 jotta ehdimme syömään kello 11.00 . Kiireesti ryhmä kahteen osaan josta eteiseen ensimmäinen pukemaan. Siinä hujakassa hoitaja huomaa severin vaipan olevan sen verran märkä että se täytyy vaihtaa, sillä välin muut 5 lasta yrittävät kiskoa ulkohousuja jalkaan hoitajan hopputtaessa vaipanvaihdon lomassa. Toinen hoitajista yrittää saada loput 6 lasta siivoamaan leluja ja kiskoo samalla omia ulkovaatteita niskaan jotta olisi valmis vastaanottamaan jo puetut lapset.
Pian ensimmäisen ryhmän lapset on puettu ja lähetetty ulos riviin. vuorossa ovat jäjelle jääneet lapset. hoitajan pukiessa pientä 1 -vuotiasta lasta kysyy vieressä oleva maija 2- vuotta kuinka vetoketju laitetaan kiinni?, hoitaja ei heti kuule Maijan kysymystä ja Maija toistaa kysymyksen kovemmalla äänellä. silloin hoitaja laittaa maijan vetoketjun kiinni ja pyytää tyttöä jatkamaan hanskoista.
Seläntakana istuva Olli on jo tovin odottanut apua kenkien laittoon ja odottelusta turhautuneena ruvennut tökkimään vieruskaveriaj. hoitaja katsastaa kelloa ja toteaa että aikataulusta ollaan myöhässä. nopeasti hän auttaa lapsille vaatteet päälle ja työntää heidät pihalle.
mitä olisikaan hoitaja voinut tehdä toisin? Olisiko hoitajia kenties pitänyt olla edes yksi lisää jotta olisimme voineet tukea tarpeeksi lastemme opppimista ja vältytty kiireeltä.
Näihin tunnelmiin palaamme vielä : )
Joko meillä on käynyt äärimmäisen huono tuuri tai sitten jossain mättää ja pahasti.
Kolmevuotias lapseni ei osaa kertoa päivähoidosta muuta kuin että häntä ei kukaan kuuntele, tästä kerrottuani hoitopaikassa täti totesi lapseni olevan hiukan ujo. Ujo? Meidän mielestä hän on kaikkea muuta kuin ujo, toki lapsesta saadaan hiljainen ja ujo jos hänet toistuvista yrityksistä huolimatta torjutaan joka kerta kun hän haluaisi kertoa omista tuntemuksistaan. En suinkaan halua arvostella tai syyllistää henkilöitä jotka päiväkodeissa työskentelevät mutta haluan heidän miettivän onko paineet ja halu suoriutua työstä kasvaneet liian suureksi.
Itse hoitoalaa opiskelleena haluaisin pystyä parempaan ja tarjota lapsille enemmän.
Vanhempana koen olevani rento ja pyrin elämään läsnä, tietenkin jokaisella meillä on omat huonot päivämme ja näin kuuluu olla.
Lapsien on hyvä tietää että myös aikuiset kokevat negatiivisia tunteita eivätkä ole robotteja, aikuisetkin kokevat pahaamieltä ja ovat joskus väsyneitä, toki hoitotyössä nämä tunteet olisi syytä jättää taka alalle ainakin silloin kun paikalla on hoidettavien kullannuppujen vanhemmat, silloin on syytä heittää naamalle iloinen hymy ja esittää mielummin vähän tekopirteääkin ihmistä.
Kiire on asia mikä näkyy myös valitettavasti päiväkodissa ja joskus jopa selkeämmin kuin kotona. Onko päiväkodin arki sullottu täyteen tavoitteita ja sääntöjä joita emme kuitenkaan ehdi aina toteuttaa. Olisiko helpompi vain hiukan höllätä ja pysähtyä olemaan, eivät ne pikkuiset lapset pahastu vaikka heillä olisi yksi satutunti tai laulutuokio vähemmän viikossa. Heistäkin voisi olla mukavampaa kuin saisivat hetken vain leikkiä juuri sitä mitä haluavat.
Kiireen keskellä paineet aikataulussa pysymisessä kasvavat suuriksi ja tämä taas saattaa näkyä jonkin asian laiminlyöntinä. Valitettavan usein tämä laiminlyönti koskee lasta.
Esimerkki tilanteena:
Ryhmä jossa on 12 lasta iältään 9kk-3vuotta ja kaksi aikuista.
Tilanne: Ulos lähtö:
Toinen hoitajista katsoo tiukasti kelloa ja toteaa että kymmenen minuutin päästä kello 9.30 pitäisi olla ulkona jotta ehdimme kello 9.40 läheiselle kentälle pitämään liikuntatuokiota josta ehdimme käsipesulle kello 10.50 jotta ehdimme syömään kello 11.00 . Kiireesti ryhmä kahteen osaan josta eteiseen ensimmäinen pukemaan. Siinä hujakassa hoitaja huomaa severin vaipan olevan sen verran märkä että se täytyy vaihtaa, sillä välin muut 5 lasta yrittävät kiskoa ulkohousuja jalkaan hoitajan hopputtaessa vaipanvaihdon lomassa. Toinen hoitajista yrittää saada loput 6 lasta siivoamaan leluja ja kiskoo samalla omia ulkovaatteita niskaan jotta olisi valmis vastaanottamaan jo puetut lapset.
Pian ensimmäisen ryhmän lapset on puettu ja lähetetty ulos riviin. vuorossa ovat jäjelle jääneet lapset. hoitajan pukiessa pientä 1 -vuotiasta lasta kysyy vieressä oleva maija 2- vuotta kuinka vetoketju laitetaan kiinni?, hoitaja ei heti kuule Maijan kysymystä ja Maija toistaa kysymyksen kovemmalla äänellä. silloin hoitaja laittaa maijan vetoketjun kiinni ja pyytää tyttöä jatkamaan hanskoista.
Seläntakana istuva Olli on jo tovin odottanut apua kenkien laittoon ja odottelusta turhautuneena ruvennut tökkimään vieruskaveriaj. hoitaja katsastaa kelloa ja toteaa että aikataulusta ollaan myöhässä. nopeasti hän auttaa lapsille vaatteet päälle ja työntää heidät pihalle.
mitä olisikaan hoitaja voinut tehdä toisin? Olisiko hoitajia kenties pitänyt olla edes yksi lisää jotta olisimme voineet tukea tarpeeksi lastemme opppimista ja vältytty kiireeltä.
Näihin tunnelmiin palaamme vielä : )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti